Suomen Akatemia rahoittaa tutkimushankkeista kummunneita ideoita – rahoitusta kahdelle Jyväskylän yliopiston hankkeelle

Suomen Akatemia on myöntänyt Ideat ratkaisuiksi – tutkimuksen hyödyntämisen rahoitushaussa yhteensä kymmenen miljoonaa euroa 32 hankkeelle, yhteensä 39 osahankkeelle. Rahoituksen sai 17 prosenttia hakemuksista.
Julkaistu
4.12.2024

Tutkimuksen hyödyntämisen rahoitus edistää tutkimustulosten hyödyntämistä kohti kaupallistamista ja muuta yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Rahoitusta sai kaksi Jyväskylän yliopiston hanketta. Hankkeet käynnistyvät 1.1.2025 ja kestävät kaksi vuotta.

Ennaltaehkäisevää hyvinvoinnin tukea Nuorten Kompassilla

Vuosina 2019–2023 toimineessa, kehityspsykologian professori Noona Kiurun johtamassa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa kehitettiin uusi viiden viikon pituinen hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva verkkointerventio iACT. Satunnaistettujen interventiotutkimusten tulokset osoittivat, että iACT:in avulla voidaan edistää nuorten hyvinvointia urasuunnittelua, paineensietokykyä ja psykologista joustavuutta etenkin paljon oireilevilla nuorilla. Uudistettu iACT-ohjelma 'Nuorten Kompassi' avattiin kaikkien suomalaisten nuorten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten vapaaseen käyttöön toukokuussa 2022. Nuorten Kompassin aiempaa pilottiversiota on kehitetty myös Keski-Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamana.

Nyt Kiurun johtama uusi hanke sai noin 300 000 euron rahoituksen.

”Uudessa hankkeessa keräämme ja analysoimme Nuorten Kompassista saatua laajaa palaute- ja käyttöaktiivisuusdataa sekä laajennamme ohjelman kielivalikoimaa. Lisäksi kehitämme uutta ryhmäinterventiomallia sekä jatkamme ja laajennamme iACT:in levitystyötä yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien kanssa. Hankkeemme myötä avautuu kustannustehokas mahdollisuus tarjota ennaltaehkäisevää hyvinvoinnin tukea suurelle joukolle nuoria”, Kiuru kertoo.

Mobiilisovellus kotoutuskoulutuksen kielenopiskelun tueksi

Suomen Akatemian rahoittamassa DigiTala-hankkeessa (2019–2023) kehitettiin Moodle-työkalu automaattiseen puhumisen arviointiin lukiolaisille, jotka opiskelevat suomea ja ruotsia. Helsingin yliopiston johtamassa projektissa olivat mukana myös Jyväskylän yliopisto ja Aalto-yliopisto.
Uuden Digitala in action -projektin tavoitteena on kehittää työkalusta mobiilisovellus, joka palvelee uutta arviointitarkoitusta: kotoutuskoulutusta ja sen päätteeksi järjestettävää suomen kielikoetta. Sovellus sopii myös omatoimiseen suullisen kielitaidon harjoitteluun. 

Jyväskylän yliopiston osahanketta johtaa yliopistonlehtori Mikko Kuronen kieli- ja viestintätieteiden laitokselta. Jyväskylän osuus rahoituksesta on noin 96 000 euroa. Projektin kokonaisrahoitus on noin 445 000 euroa.

Mobiilisovelluksen kehittämisen lisäksi projektin aikana parannetaan työkalun käytettävyyttä ja arviointien luotettavuutta sekä kehitetään puhumisen tehtäviä ja arviointikriteerejä kotoutujille sopiviksi. Mobiilisovelluksen prototyypin käyttökokemuksia kerätään opettajilta ja opiskelijoilta kotoutumiskoulutuksen aikana ja päättyessä. Hankkeeseen liittyy yhteistyötä muun muassa Opetushallituksen ja muiden kotoutumiskoulutuksen toimijoiden kanssa.