Matematiikka-ahdistuksen negatiivinen kehä voi alkaa jo alkuopetusiässä

Matematiikka-ahdistus alkaa jo alkuopetusiässä ja vaikuttaa suoriutumiseen peruskoulun ensimmäisistä vuosista lähtien. Riikka Sorvon väitöstutkimus osoitti, että suuret muutokset koulussa voivat lisätä ahdistusta, mikä puolestaan heikentää matematiikassa suoriutumista. Ahdistus voi kuitenkin aktivoitua taitotasosta riippumatta.
Väitöskirjatutkija Riikka Sorvon muotokuva. Sorvon taustalla on punatiilinen tiiliseinä.
Julkaistu
31.10.2024

Osa lapsista kokee matematiikkaan liittyvää ahdistusta jo alkuopetusiässä, ja sillä on yhteys matematiikassa suoriutumiseen heti peruskoulun ensimmäisistä vuosista lähtien.

KM, erityisopettaja Riikka Sorvo selvitti väitöstutkimuksessaan matematiikkaan liittyvää ahdistusta alakouluikäisillä lapsilla ja siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdessa pitkittäistutkimushankkeessa, joiden osallistujat olivat tutkimusten alkaessa 2.–5.-luokkalaisia (noin 1300 lasta) ja 6.-luokkalaisia (noin 950 lasta).

Muutokset koulussa lisäävät ahdistusta myös matematiikan suhteen

Tulokset osoittivat, että matematiikka-ahdistus on yhteydessä heikompaan suoriutumiseen jo alakoulun alkuvuosista lähtien. Matematiikasta ahdistuminen oli yleisintä 2.-luokkalaisilla ja väheni alakouluvuosien aikana. Siirtymä yläkouluun taas lisäsi matematiikka-ahdistusta.

”Näyttää siltä, että suuret kuten peruskoulun ja virallisen matematiikan opetuksen alku, ja myöhemmin oman tutun luokanopettajan opetuksesta yläkouluun ja aineenopettajan opetukseen siirtyminen, voivat nostaa matematiikka-ahdistusta esille. Yksi syy tähän voi olla muutosten mukanaan tuoma epävarmuus ja ainakin hetkellinen hallinnan tunteen menetys”, Sorvo pohtii.

Matematiikka-ahdistuksen ja matematiikassa suoriutumisen välillä negatiivinen kehä

Tulokset matematiikka-ahdistuksen ja suoriutumisen välisestä syy-seuraussuhteesta olivat vaihtelevia. Alakouluikäisten kohdalla heikompi suoriutuminen ennusti myöhempää matematiikka-ahdistusta, kun taas siirryttäessä alakoulusta yläkouluun korkeampi matematiikka-ahdistus ennusti heikompaa suoriutumista matematiikassa.

Lisäksi esille tuli tilannesidonnainen yhteys matematiikka-ahdistuksen ja suoriutumisen välillä – ahdistuksen aktivoituminen tehtävätilanteessa oli, taitotasosta riippumatta, yhteydessä alisuoriutumiseen. Väitöstutkimuksen tulokset tukevat käsitystä, jonka mukaan matematiikka-ahdistus ja matematiikassa suoriutuminen vaikuttavat toinen toisiinsa, muodostaen negatiivisen kehän.

Ahdistus ei tarkoita osaamattomuutta

Kielteisten tunteiden ja suoriutumisen välisen noidankehän katkaisemiseksi olisi tärkeä tarjota riittävästi aikaa ja tukea perustaitojen oppimiseen. Lisäksi oppilaille olisi hyvä tarjota keinoja oppimiseen liittyvien ikävien tunteiden käsittelyyn ja niiden kanssa toimimiseen.

”Vaikka matematiikka-ahdistus on yhteydessä matematiikassa suoriutumiseen heti ensimmäisistä kouluvuosista lähtien, on tärkeä muistaa, että ahdistus ei automaattisesti tarkoita osaamattomuutta. Ahdistua voi taitotasosta riippumatta, varsinkin opiskeltavien sisältöjen vaikeutuessa. Noin kolmasosa 6.-luokkalaisista tunsi ahdistusta tehdessään taitotasoonsa suhteutettuja vaikeita matematiikan tehtäviä”, Sorvo muistuttaa.

Koulun aikuisten olisi hyvä kiinnittää huomiota matematiikkaan liittyviin tunteisiin jo alakoulun alusta asti, sillä ne voivat aiheuttaa paitsi hetkellistä alisuoriutumista, myös vaikuttaa taitojen kehitykseen. Tämän ei kuitenkaan pitäisi johtaa matematiikan välttelyyn, vaan lapsen olisi tärkeä oppia, että vaikealta tuntuvista tehtävistäkin voi selvitä, ikävistä tunteista huolimatta.

KM Riikka Sorvon erityispedagogiikan väitöskirja "Math anxiety and its relation to arithmetic achievement in primary school and across the transition to lower secondary school" tarkastetaan la 9.11.2024 klo 12 alkaen Agoran tilassa Auditorio 2. Vastaväittäjänä toimii professori Johan Korhonen (Åbo Akademi) ja kustoksena professori Mikko Aro (Jyväskylän yliopisto).

Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa

äپٴᲹ

Riikka Sorvo, riikka.m.a.sorvo@jyu.fi