Kvanttipäivässä pääsi testaamaan kvanttitietokoneen simulaattoria - tutkijan mukaan kvanttiteknologiaa on 10 vuoden päästä käytössä monessa paikassa

Maailman kvanttipäivä, englanniksi World Quantum Day, on vuotuinen kansainvälinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on edistää yleistä tietoisuutta kvanttiteknologiasta. Tapahtumaa vietetään erityisesti yliopistoissa ja instituutioissa ympäri maailmaa.
Jyväskylän yliopistossa tapahtumaa juhlistettiin 12.4. Agora-rakennuksessa järjestetyssä Resonate-tapahtumassa. Tapahtumassa oli esillä muun muassa kvanttitietokoneen simulaattori. Yleisö pääsi myös kokeilemaan kvanttifysiikkaa havainnollistavaa videopeliä.
“Kvanttiteknologia tuo varmasti monille mieleen scifi-elokuvat, mutta oikeasti sen sovellukset saattavat olla vielä mielenkiintoisempia todellisessa elämässä”, kertoo informaatioteknologian tiedekunnassa kvanttilaskennan professorina toimiva Teiko Heinosaari.
Heinosaaren mukaan suurin osa nyky-yhteiskunnan toiminnasta nojaa tavalla tai toisella informaatioon ja sen prosessointiin. Juuri näillä alueilla kvanttiteknologiaa hyödyntävät sovellukset kehittyvät tällä hetkellä kaikkein nopeimmin.
Kvanttiteknologian sovelluksia kehitetään tutkimusryhmissä ja yrityksissä ympäri maailmaa. Yksi merkittävä hanke on suurikokoisen kvanttitietokoneen rakentaminen. Jyväskylässä tosin keskitytään erityisesti ohjelmistojen ja sovellusten luomiseen.

Tällä hetkellä Jyväskylässä keskitytään tutkimaan muun muassa kvanttilaskentaa, jossa yhdistetään supertietokoneen ja kvanttiprosessorin parhaimmat puolet.
”Kvanttitietokoneet mahdollistavat tulevaisuudessa sellaisten monimutkaisten tehtävien laskemisen, joihin edes supertietokoneet eivät pysty. Mahdollisia sovellusalueita ovat esimerkiksi molekyylien mallintaminen ja lääketiede.”
Heinosaaren mukaan on vielä liian aikaista arvioida, mitkä kvanttiteknologian sovellutuksista onnistutaan kehittämään riittävälle tasolle.
Yleisesti ajatellaan, että kvanttiteknologiasta tulee olemaan hyötyä esimerkiksi akkuteknologian kehittämisessä, lääkekehityksessä ja kyberturvallisuuden parantamisessa.
”Mahdollisia sovelluksia on kuitenkin kehitteillä niin paljon, että seuraavan 10 vuoden aikana tulemme luultavasti näkemään kvanttiteknologiaa käytettynä usealla eri tavalla”, Heinosaari summaa.
äپٴᲹ
Jyväskylän yliopisto on mukana Suomen Akatemian kvanttilippulaivassa, jossa tarkoituksena on edistää Suomen valmiutta kvanttiteknologiamurrokseen. Kvanttiteknologiasta on apua erityisesti kompleksisten ongelmien ratkaisussa, joissa se toimii perinteistä teknologiaa tehokkaammin.
Lippulaivassa ovat mukana Jyväskylän yliopiston lisäksi myös Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto, Teknologian tutkimuskeskus VTT ja CSC Tieteen tietotekniikkakeskus Oy.