Koneen Säätiöltä yli 2,1 miljoonaa euroa Jyväskylän yliopistoon

Yhteensä hakemuksia jätettiin yli 7 000 kappaletta, joihin 343 hankkeelle säätiö myönsi rahoituksen. Tänä vuonna rahoitusta myönnettiin yhteensä 44,8 miljoonaa euroa.
“Säätiörahoitus on merkittävä täydentävän rahoituksen lähde ja iloitsen kaikkien rahoituksen saaneiden tutkijoiden onnistumisesta. Toivotan mitä parhainta menestystä heidän tutkimukselleen. Onnistumisprosentti oli hyvin alhainen, sillä esim. hakijoista vain 5,2 % sai apurahan yleisessä apurahahaussa. Tämä tarkoittaa sitä, että paljon hyviä hakemuksia myös meidän yliopistostamme jäi rahoittamatta. Kielteinen rahoituspäätös ei välttämättä tarkoita sitä, että tutkimus ei olisi ansainnut rahoitusta. Haluankin kannustaa tutkijoillemme heidän tutkimukselleen sopivan rahoituksen hakemiseen jatkossakin”, kommentoi Jyväskylän yliopiston vararehtori Kaisa Miettinen.
”Koneen Säätiön tehtävä on parantaa maailmaa luomalla edellytyksiä vapaalle tieteelle ja taiteelle. Rahoituspäätökset heijastelevat suomalaisen tieteen ja taiteen rikkautta ja monipuolisuutta. Uudet ja erilaiset näkökulmat herättelevät keskustelua, joka toivottavasti on rakentavaa ja innostavaa. Myös perusteltu kyseenalaistaminen on tervetullutta”, Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen kٴǴ.
”Uudet hankkeet käynnistyvät ajassa, jossa demokraattisen yhteiskunnan toimintamallit ovat paineen alla ympäri maailmaa ja valtavirtojen ulkopuolinen toiminta on ajettu monin paikoin ahtaalle. Suomessa kulttuurialan leikkaukset heijastuvat koko kentän mielialaan. Epävarmuuden aika haastaa myös yksityisiä säätiöitä etsimään uudenlaisia tapoja oman tarkoituksensa toteuttamiseen”, Koneen Säätiön toimitusjohtaja Ulla Tuomarla ԴǴ.
Koneen Säätiön myöntämät apurahat Jyväskylän yliopistoon:
Marjo-Leea Alapuranen (kieli- ja viestintätieteiden laitos) Filosofian maisteri, 171 100 euroa: Exploring multimodal strategies: Understanding sign language interpretation in remote educational contexts
Elmo Kalvas (yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos) Maisteri 100 200 euroa: Aristotle, Hobbes, and Politics of Security
Katri-Maaria Kyllönen (yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos) Yhteiskuntatieteiden maisteri 68 500 euroa: Onlineyhteisöjen narratiivit äärioikeistolaisen väkivallan mobilisoijina
Kreeta Niemi ja työryhmä (opettajankoulutuslaitos) KT, Akatemiatutkija 370 100 euroa: Tavoitettavissa? ääDZ𱹲 kehot fokusoidun ja fokusoimattoman vuorovaikutuksen rajapinnoilla
Lauri Բٰö (musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos) ja työryhmä Filosofian tohtori, yliopistonlehtori 259 500 euroa: Kuvittamattomat kuvat – maagisten talismaanikuvien vaellus varhaismodernissa Euroopassa 1500–1800
Tuire Oittinen ja työryhmä (kieli- ja viestintätieteiden laitos) Filosofian tohtori, Dosentti 361 600 euroa: Osallistuminen ja yhteistoiminta oppimisen hybrideissä vuorovaikutusekologioissa
Charles Ononiwu (kieli- ja viestintätieteiden laitos) Doctoral researcher 66 800 euroa: Political cartoons as catalysts for democratic engagement: A study of Nigeria’s and Finland’s 2023 elections
Joonas Pennanen (yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos) YTT 40 400 euroa: Exploring disagreements and disputes
Heta Pietarinen (kieli- ja viestintätieteiden laitos) Filosofian maisteri 98 600 euroa: Kerrontataitojen kehitys suomalaista viittomakieltä omaksuvilla 4–11-vuotiailla lapsilla
Jenna Purhonen ja työryhmä (bio- ja ympäristötieteiden laitos) Tutkijatohtori 170 300 euroa: Levittäytymisen merkitys sieniyhteisöjen muodostumisessa kenttäkokeellisin keinoin
Taru Siekkinen ja työryhmä (koulutuksen tutkimuslaitos) FT, dosentti 280 900 euroa: Paradoxes in academic work and career building in hybrid universities
Johanna Tuomisaari (bio- ja ympäristötieteiden laitos) Tutkijatohtori 197 400 euroa: Ekologinen kompensaatio kaupunkien kasvun ja luontokadon pysäyttämisen hallinnassa
Sanna Karkulehto ja työryhmä (musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos), professori 378 200 euroa: Kynä, jolla kirjoitan. Kotimaisen nykykirjallisuuden tuottama tieto metsistä ja metsäsuhteista osana metsäkulttuurista kestävyysmurrosta (Metsän puolella –rahoitus)
Lisätietoja: Koneen Säätiö, koneensaatio@koneensaatio.fi