Jyväskylän yliopisto sai lisärahoituksen varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen

Rahoituspäätöksen myötä korkeakouluissa avautuu yhteensä 1886 uutta koulutuspaikkaa. Rahoitus kohdistuu vuosina 2024–2026 alkaviin koulutuksiin. Nyt jaettava rahoitus on neuvoteltu uutena lisäpanostuksena syksyn budjettiriihessä, kertoo ministeri Sari Multala opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.
Aloituspaikkoja avautuu aloille ja alueille, joilla on vakava pula osaavasta työvoimasta.
Ammattikorkeakouluissa uudet aloituspaikat kohdennetaan sairaanhoitajien, bioanalyytikoiden ja röntgenhoitajien koulutusmäärien lisäämiseen. Yliopistoissa aloituspaikkoja lisätään varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen. Varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkoihin osoitetaan 16,2 miljoonaa euroa, jolla rahoitetaan 875 aloituspaikkaa.
Jyväskylän yliopistossa lisärahoitus kohdennetaan varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen. Uusia aloituspaikkoja on tulossa 150. Paikoista 60 avautuu Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitokselle Jyväskylään ja 90 kasvatustieteiden yksikköön Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukseen, jota Jyväskylän yliopisto hallinnoi.
Uudet aloituspaikat ajoittuvat vuosille 2024–2026. Kokkolassa uusia paikkoja avautuu vuosittain 30, Jyväskylässä 20.
Lisäksi tulevana syksynä Jyväskylässä on tarjolla kaikkiaan 40 uutta aloituspaikkaa, sillä ministeriö myönsi jo aiemmin Jyväskylän yliopistolle rahoituksen 20:lle uudelle aloituspaikalle vuodelle 2024.
Kasvatustieteiden laitoksen johtaja Leena Halttunen Jyväskylän yliopistosta ja yliopistokeskuksen varajohtaja, professori Heidi Harju-Luukkainen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta iloitsevat molemmat uudesta rahoituksesta.
”Kannamme mielellämme vastuumme varhaiskasvatuksen kentän osaajapulan helpottamisesta. Olemme ö kehittäneet koulutuksiamme vastaamaan tämän päivän aikuisopiskelijan tarpeita. Koulutus mahdollistaa joustavat ja sujuvat opinnot antaen opiskelijoille ensiluokkaisen opiskelukokemuksen”, Harju-Luukkainen sanoo.
Koulutus Kokkolassa toteutetaan monimuotokoulutuksena.
Opintojen ohjaamiseen panostetaan monimuotokoulutuksessa
Myös Jyväskylän kampuksella uudet aloituspaikat toteutetaan monimuotokoulutuksena. Se on uusi tapa suorittaa varhaiskasvatuksen opintoja Jyväskylässä.
Hakijoilla on oltava suoritettuna kasvatustieteen perusopinnot ja niiden lisäksi yhdeksän kuukauden yhtäjaksoinen työkokemus päiväkodissa. Opintoja tehdään sekä itsenäisesti opiskellen että intensiiviopetusjaksoilla. Ne on mahdollista suorittaa 2,5 vuodessa. Opiskella voi ö työn ohessa.
”RǾٳܲ mahdollistaa opiskelijoiden laadukkaan koulutuksen. Uudenlainen koulutusmuoto mahdollistaa ö koulutuksen kehittämistä ja uudistamista. Voimme hyödyntää ja kehittää ratkaisuja, joita koronavuosina opittiin käyttämään. Tällainen koulutus tulee vaatimaan erittäin paljon opintojen ohjaukselta, johon panostetaankin vanhoin ja uusin konstein”, sanoo kasvatustieteiden laitoksen johtaja Leena Halttunen Jyväskylän yliopistosta.
äپٴᲹ:
- Kasvatustieteiden laitoksen johtaja Leena Halttunen, Jyväskylän yliopisto, leena.halttunen@jyu.fi, puh. 050 441 3677
- Yliopistokeskuksen varajohtaja Heidi Harju-Luukkainen, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, heidi.k.harju-luukkainen@jyu.fi, puh. 040 8477 225
- Vararehtori Marja-Leena Laakso, Jyväskylän yliopisto, marja-leena-laakso@jyu.fi, puh. 040 805 4024