Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu

Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.
Jyväskylän Kesä / Roosa-Maria Kauppila
Julkaistu
6.5.2025

Pääsymaksuttoman puheohjelman tapahtumapaikkana toimii Jyväskylän yliopiston päärakennus ja sen juhlasali. Paneelikeskustelujen vieraiksi saapuu vaikuttava joukko tutkijoita, päättäjiä, vaikuttajia, taiteilijoita ja muita asiantuntijoita: tänä vuonna keskustelemassa ovat muun muassa Jenni Haukio, Juha Hurme ja Satu Silvo.

Paneelikeskusteluiden lisäksi festivaaliviikolla on mahdollista päästä jaloittelemaan omia ajatuksia filosofien opastamana, saada konkreettisia työkaluja sivistyneeseen keskusteluun sekä oppia, kuinka oman takapihan tai parvekkeen voi valjastaa pölyttäjien hyötykäyttöön.

Puheohjelma toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän Kesän, Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin sekä opettajien koulutuksen kehittämisen ja tutkimuksen yhteisö JYU.Edun kanssa.

Jyväskylän Kesän puheohjelmat ovat nähtävissä myös Yle Areenassa ja Mediatalo Keskisuomalaisen verkkosivuilla livelähetyksenä. Tallenteet julkaistaan myöhemmin Yle Areenaan.

70-vuotista taivaltaan juhlistava Jyväskylän Kesä -festivaali järjestetään 2.–8.7.2025. Monitaiteiseen ohjelmistoon kuuluu mm. teatteria, konsertteja, tanssia, elokuvia, keskusteluja, kursseja ja suureen suosioon noussut puistofestivaali Puistojuhlat. Festivaalilla vieraili viime vuonna ennätysmäärä kävijöitä, yli 40 000.

Puheohjelmaan pääsee tutustumaan

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹

Jyväskylän Kesän festivaalijohtaja Kyösti Ylikuljukyosti.ylikulju@jyvaskylankesa.fi

Tapahtumatuottaja Jenna Minkkinenjenna.j.minkkinen@jyu.fi

Jyväskylän Kesän 2025 puheohjelma lyhyesti

Avajaisseminaari: Sivistynyt keskustelu – sanomisen vapaus ja vastuu

Ke 2.7. kello 14.00
Päärakennus C, Juhlasali C1-C2

Mitä sivistynyt keskustelu nykypäivänä on ja missä sitä käydään? Muun muassa tätä pohtivat kirjallisuuden professori Sanna Karkulehdon johdattelemina WSOY:n yhteiskuntasuhteista ja -vastuusta vastaava johtaja ja runoilija Jenni Haukio, kirjailija Juha Hurme sekä filosofian tutkija Olli-Pekka Moisio.

Polarisoiva ja polarisoituva sivistys

To 3.7. kello 14
Päärakennus C, Juhlasali C1-C2

Teemasta keskustelevat taloussosiologian yliopistonlehtori Arttu Saarinen, kulttuurintutkimuksen professori Tuija Saresma ja Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Jyväskylän yliopiston koulutustutkimuslaitoksen tutkimusprofessori ja johtaja Taina Saarinen.

Sivistyspääoman tuho?

Pe 4.7. kello 14.00
Päärakennus C, Juhlasali C1-C2

Teemasta keskustelevat Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén, kasvatustieteen professori Marja-Kristiina Lerkkanen ja kuvataiteilija Kirsi Pitkänen. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Jyväskylän yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Matti Rautiainen.

Kulutuksesta kukoistukseen

La 5.7. kello 14.00
Päärakennus C, Juhlasali C1-C2

Teemasta keskustelevat ekonomisti Heikki Pursiainen, S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa sekä kauppakorkeakoulun yliopisto-opettaja Miia Grénman. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Sami El Geneidy.

Työpaja: Tervetuloa keskustelemaan sivistyneesti!

Ma 7.7. kello 14.00
Päärakennus C, Juhlasali C1-C2

Työkaluja sivistyneeseen keskustelukulttuuriin tulee antamaan vieraileva asiantuntija näyttelijä ja vuorovaikutustaitokouluttaja Satu Silvo, Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian dosentti Markus Talvio, Jyväskylän yliopiston liikuntapsykologian yliopistonopettaja Hanna-Mari Toivonen ja Jyväskylän yliopiston yliopistonopettaja Tommi Mäkinen. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Jyväskylän yliopiston professori emerita Taru Lintunen.

Nurmikosta niityiksi -talkoot

La 5.7. kello 10–15 
Seminaarinmäki, Lozzin takapiha

Jaloittele ajatuksiasi - filosofiset kävelyretket

La 5.7 kello 10.00
Su 6.7. kello 10.30
Päärakennus C, pääsisäänkäynti

Pidätämme oikeudet muutoksiin. Ajantasaisen ohjelman voit tarkistaa .