Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen Biopankki kehittävät keskisuomalaisten elämäntapaseurantaa 

Jo 26 000 keskisuomalaista on ojentanut auttavan kätensä tutkimukselle antamalla biopankkisuostumuksen. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Keski-Suomen Biopankin pilottihankkeessa kehitetty takaisinkutsututkimuksen toimintamalli mahdollistaa biopankkinäytteen antaneiden keskisuomalaisten elämäntapa- ja elinympäristötietojen keräämisen digitaalisesti.
Laboratorion näyteputkia rivissä telineessä pöydällä
Julkaistu
31.10.2024

Hankkeessa tutkittavat kutsutaan vastaamaan digitaaliseen kyselyyn, joka kartoittaa vastaajien liikuntatottumuksia, ravitsemusta, päihteiden käyttöä, stressin kokemusta ja mielialaa, unta, työhön liittyviä altisteita sekä elinympäristöä. 

”Kerättävän tiedon avulla voidaan tutkia elämäntapojen ja ympäristötekijöiden vaikutusta sairastavuuteen ottaen huomioon geeniperimän vaikutus. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia sairauksien ennaltaehkäisyyn ja yksilölliseen terveydenhuoltoon. Suuri osa kansansairauksista olisi ehkäistävissä elintapoja muuttamalla”, toteaa Jyväskylän yliopiston terveyden edistämisen apulaisprofessori Elina Sillanpää. 

 Hankkeessa käytetään digitaalista , jonka kautta kysely toteutetaan sensitiivisen tiedon keruuseen sopivalla REDCap-ohjelmistolla. Edes tutkijoilla ei tämän toimintamallin ansiosta ole pääsyä tutkittavien suoriin tunnistetietoihin. Tämän vuoden puolella käynnistyvään pilottitutkimukseen valikoituneita keskisuomalaisia kannustetaan vastaamaan laajaan kyselyyn automatisoidun yksilöllisen palautteen avulla. 

”Tutkittava saa kyselyn edetessä palautetta esimerkiksi omista elintavoistaan suhteessa nykyisiin kansallisiin suosituksiin. Toivomme, että palaute motivoi osallistumaan kyselyyn ja saavutamme korkean vastausprosentin, mikä on tutkimuksen onnistumisen kannalta tärkeää”, kertoo Sillanpää. 

Yliopiston ja hyvinvointialueen yhteistyötä kehitetään jatkuvasti. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta ja Keski-Suomen Biopankki ovat vuoden 2023 alusta toteuttaneet toimintamallia, jossa tutkittavilla on mahdollisuus antaa biopankkisuostumus tai -näyte kaikissa tiedekunnan toteuttamissa hankkeissa. Toimintamalli lisää Keski-Suomen Biopankin volyymia ja laajentaa sairauksien ennaltaehkäisyn tutkimusmahdollisuuksia, kun näytteitä kerätään sekä terveiltä että sairailta.  

”Pilottitutkimuksessa kehittämämme takaisinkutsututkimuksen toimintamalli on luonteva jatko tälle hyvinvointialueen ja yliopiston yhteiselle kehittämistyölle”, toteaa hankkeen johtaja Elina Sillanpää. 

Jokainen suomalainen voi halutessaan antaa biopankkisuostumuksen. Suostumuksen voi antaa sähköisesti osoitteessa tai lomakkeella terveydenhuollon käynnin yhteydessä. Biopankkinäyte otetaan seuraavan laboratoriokäynnin yhteydessä julkisessa terveydenhuollossa. 

Keski-Suomen Biopankki kerää ja säilyttää näytteenantajien biologisia näytteitä, kuten veri- ja kudosnäytteitä sekä näytteenantajaan liittyvää terveystietoa terveys- ja lääketieteellistä tutkimusta varten tietoturvallisessa ympäristössä. Biopankki toimii Sairaala Novan yhteydessä. 

Pilottitutkimuksen käynnistämistä rahoitti Jyväskylän yliopiston hyvinvointitutkimuksen yhteisö JYU.Well. Kyselyä on kehitetty yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa. Digitaalisen toteutuksen kehittämisessä tärkeässä roolissa ovat olleet Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskus ja Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB (). Hanke jatkuu osana laajempaa Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurirahoituksen (FIRI) rahoittamaa biopankkien kehittämishanketta. Osahankkeen rahoitussumma on 210 000 € ja hankkeen kesto viisi vuotta.  

äپٴᲹ 

Elina Sillanpää, apulaisprofessori 
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto 
Բ.Աää.ھ, +358401429639 

Hankkeen verkkosivut

 

 

Aiheeseen liittyvä sisältö