Hyvin toimiva malli rakentumassa Liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Sairaala Novan liikuntalääketieteen poliklinikan yhteistyön lisäämiseksi

JYU.Well vaikuttavuushanke: Liikuntalääketieteen tutkimuksen ja käytännön yhteistyö
Tämän vaikuttavuushankkeen tarkoituksena on tiivistää yhteistyötä Liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Keski-Suomen hyvinvointialueen (Sairaala Nova) liikuntalääketieteen poliklinikan kanssa. Vaikka tiedekunta oli vuonna 2017 perustamassa tätä Suomen ainutta poliklinikkaa, joka käyttää liikuntaa hoitomuotona, oli yhteistyön käynnistäminen aluksi haastavaa. Hankkeessa luodaan ja testataan sujuvaa toimintamallia tutkimusyhteistyön mahdollistamiseksi ja lisäämiseksi. Mallia rakennetaan, testataan ja kehitetään edelleen muun muassa yliopistonlehtori Satu Pekkalan Akatemiahankkeen yhteydessä. Akatemiahankkeen johtamisen lisäksi Satu Pekkala osallistuu aktiivisesti poliklinikan ja yliopiston välisen yhteistyön kehittämiseen muun muassa säännöllisissä kokouksissa. Lisäksi poliklinikan ylilääkäri Merja Perhonen on jalkautunut tiedekuntaan ja hän osallistuu tiedekunnassa tehtäviin tutkimuksiin yhtenä päivänä viikossa. Tutkimusyhteistyön paraneminen on myös helpottanut tiedekunnan opiskelijoiden pääsyä tutkimusharjoitteluun poliklinikalle.
Hanke on lähtenyt hyvin käyntiin ja tutkimukseen on marraskuun puoleen väliin mennessä rekrytoitu 27 potilasta. Kommunikaatioyhteys on parantunut merkittävästi poliklinikan ja tiedekunnan välillä yhteistyön ja kaikkien ihmisten panoksen vuoksi. Poliklinikan ylilääkäri Merja Perhonen tiedottaa tiedekunnan tutkimuskoordinaattoria potilaista, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan tutkimukseen. Koordinaattori haastattelee potilaat puhelimitse ja kutsuu heidät tutkimukseen, joten lääkäri ei toimi rekrytoijana. Tutkimus tarjoaa potilaille enemmän tietoa heidän fyysisestä kunnostaan, kehonkoostumuksesta ja verisuonten jäykkyydestä. Lisäksi tutkimusyhteistyö tukee potilaiden liikunnan lisäämistä, koska tutkimusryhmä tarjoaa halukkaille tutkittaville ohjattua liikuntaa tiedekunnan tiloissa kahdesti viikossa.
Hankkeen myötä tiedekunnassa paljon tutkittavien kudosnäytteiden otto on helpottunut merkittävästi, koska ylilääkäri Perhonen hoitaa ne nyt joka viikon perjantai. Lisäksi kiitos kuuluu tiedekunnan projektikoordinaattorille Eeva-Maija Paloselle erinomaisesta aikataulujen ja tilavarausten järjestämisestä. Seuraavaksi hankkeessa keskitytään potilastietojen tietoturvalliseen siirtoon ja sen toimivuuden kehittämiseen loppu vuoden 2023 aikana.
Haasteita yhteistyömallin kehittämisessä on kuitenkin vielä. Röntgensäteisiin perustuvien kehonkoostumusmittausten haasteena on ajoittain ollut röntgenhoitajien puute. Tiedekuntaan on yritetty rekrytoida omaa röntgenhoitajaa tuloksetta. Olisikin tärkeää kehittää mallia, joka helpottaisi röntgenhoitajien liikkuvuutta sairaalan ja tiedekunnan välillä.
Toimivan yhteistyömallin kehittämisen lisäksi hankkeessa selvitetään syitä ja tekijöitä, jotka ovat liikuntamotivaation ja liikunnan terveysvaikutusten vaihtelun taustalla. Fyysinen inaktiivisuus ja lihavuus lisääntyvät maailmanlaajuisesti. Näistä epidemioista syntyy merkittäviä terveyshaasteita, jotka omalta osaltaan haastavat sosiaali- ja terveyspalveluiden resursseja. Vaikka inaktiivisuutta ja lihavuutta on tutkittu pitkään, perimmäiset syyt näiden taustalla ovat kuitenkin vielä huonosti tunnettuja. Liikunnan tiedetään olevan tehokas keino taistelussa lihavuutta vastaan, mutta on epäselvää, miksi kaikilta ei paino putoa liikuntaa lisätessä. ۳ٱٲössä liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Keski-Suomen hyvinvointialueen liikuntalääketieteen poliklinikan kanssa pystymme paremmin ymmärtämään painon hallinnan ja inaktiivisuuden taustalla olevia tekijöitä ja sitä kautta tukemaan potilaiden terveyttä ja hyvinvointia. Onkin tärkeää, että yhteistyö mahdollistaa lopullisten tutkimustulosten hyödyntämisen Keski-Suomen hyvinvointialueella.
JYU.Well on myöntänyt yhteensä noin 200 000 euroa yhdeksään eri hyvinvoinnin tutkimuksen vaikuttavuushankkeseen eri tiedekuntiin vuodelle 2023.