Ģ��ֱ��

Mikä ihmeen vastapuhe?

Koneen säätiön rahoittamassa kaksivuotisessa hankkeessamme Aktivismi taiteen ja tieteenteon välineenä: ”tutkivismia” vaikuttavasta vastapuheesta suomalaisessa verkkoyhteisössä tarkastellaan vastapuhetta, mutta mitä ihmettä se tarkoittaa? Vastapuheen käsite on kuluneen vuosikymmenen sisällä omaksuttu julkiseen keskusteluun keinona vastustaa verkon vihapuhetta. Käsitteellä viitataan erilaisiin kommunikaatiomuotoihin, joilla vastataan verkkovihaan ja pyritään haastamaan ja osoittamaan vääräksi sen sisältämiä negatiivisia stereotyyppejä ja disinformaatiota. 

Yhtenä esimerkkinä vastapuheesta toimii kansainvälinen -liike, joka sai alkunsa Ruotsalaisesta Jag Är Här -Facebook-ryhmästä vuonna 2016. Liikkeen avulla pyritään haastamaan etenkin verkon rasistista, seksististä, homofobista ja ableistista sisältöä ryhmän sisäisen järjestäytymisen avulla. I Am Here sekä tunnistaa tulenarkoja keskusteluketjuja että tarjoaa ohjeita, joiden avulla ryhmän jäsenet voivat rientää avuksi jonkin ihmisryhmän tai yksilön jäädessä verkon vihakoneiston jalkoihin. I Am Here -liike toimii nykyisin 14 maassa, ja liikkeen vastapuhejoukkoihin uskotaan kuuluvan jopa 150 000 ihmisen ympäri maapalloa.

I Am Here -liike on kuitenkin vain yksi esimerkki verkossa operoivasta vastapuheesta. Esimerkiksi useat sosiaalisen median alustat ovat kuluneen vuosikymmenen aikana rahoittaneet vastapuhetutkimusta ja perustaneet omia aloitteitaan verkossa jylläävän vihapuheen nujertamiseksi – Facebookin perustama etunenässä. Tämän lisäksi tutkijat ovat alustariippuvaisen rahoituksen ulkopuolella heränneet pohtimaan erilaisten vastapuheen tapojen ja muotojen vaikutuksia sekä vastapuheen yleistä vaikuttavuutta. Tutkimuksessa on tarkasteltu muun muassa kahdenkeskisten ja julkisten keskustelujen eroja sekä erilaisten tunnerekisterien käyttöä vastapuheen vaikutuksia mitattaessa (esim. ). Tässä yhteydessä on pohdittu esimerkiksi huumoria ja empatiaa hyödyntävän vastapuheen vaikutuksia verkkovihaan ja sen taustalla oleviin asenteisiin (esim. ).

Tähän jatkumoon asettuu myös oma hankkeemme, jonka keskiössä ovat vihapuhe ja vastapuhe suomalaisissa verkkoyhteisöissä. Hankkeen tarkoituksena on taiteen ja tieteen keinoin reflektoida vallitsevaa ymmärrystä vastapuheesta ja kehittää erityisesti suomalaisissa verkkokeskusteluissa toimivia vastapuheen muotoja. 

Yhtenä lähtökohtana tavoitteellemme tunnistaa vaikuttavaa vastapuhetta toimii vastapuhe-käsitteeseen itseensä suuntautuva reflektio ja sen käsitehistorian tunnistaminen: mitä kaikkea käsite pitää sisällään, millaisiin tarkoituksiin se on kehitetty, ja millaisia toiminnan muotoja se sulkee ulkopuolelleen? Toimivia vastapuheen muotoja kehittäessämme pohdimme siis samalla vaihtoehtoja tai rinnakkaistermejä vastapuheen käsitteelle.

Kenen vastapuhetta, kenelle?

Olemme hankkeessamme pohtineet muun muassa sitä, kenen tulisi osallistua vastapuheen tekemiseen? Miten heitä voisi siihen innostaa? Entä miten eri sosiaalisen median alustat voisivat luoda käyttöliittymistään ja toiminnallisuuksistaan, ehkä jopa kulttuuristaan sellaisia, että ne kannustaisivat käyttäjiä vastapuheeseen?



Omien etuoikeuksien tunnistaminen on tärkeää ja niin on myös lähestyttäessä vastapuhetta toimintana. On etuoikeus voida puuttua vastapuheella verkkovihaan. Samaten etuoikeutettua on se, ettei itse ole jonkin tietyn tyyppisen vihapuheen kohteena. Nämä etuoikeudet kuitenkin häilyvät kontekstista toiseen ja muovautuvat erilaisten etuoikeussektorien risteyksissä eli niin sanoituissa intersektioissa. Ensiaskel oman position hahmottamisessa on tunnistaa erilaisia vallitsevan kulttuurin määrittämiä etuoikeussektorieita, erityisesti suhteessa internetissä toteutuviin sosiaalisiin jännitteisiin. 

Jatkuvassa muutoksessa olevassa sosiaalisessa todellisuudessa ei oikein voi luoda ihmisten väliselle kanssakäymiselle sellaisia perussääntöjä, jotka eivät jossain vaiheessa muuttuisi. Yksi mahdollinen perussääntö kuitenkin voisi olla kehoitus toteuttaa vastapuhetta liittolaisuuden hengessä omista intersektiosta käsin eli puuttua sellaisiin tilanteisiin, joissa ilmenevä verkkoviha ei kohdistu sinuun tai edustamaasi ihmisryhmään.Liitolaisuuden kautta on mahdollista rakentaa aitoa sosiaalista resilienssiä, jossa heikommassa asemassa olevista pidetään huolta. Suositus näin ollen on, että vastapuheeseen ei vastuuteta, velvoiveta tai odoteta osallistuvan heidän, keitä kyseessä oleva verkkoviha erityisesti koskettaa. 

Tähän on kaksi pääsyytä. Ensinnäkin vastapuhe on toimintana sitä raskaampaa mitä henkilökohtaisemman aiheen äärellä toimitaan. Esimerkiksi naisvihaan puuttuminen on todennäköisesti rankempaa heille, jotka ovat sen ilmentymistä kärsineet arjessaan läpi elämänsä. Toinen pääsyy on optimistinen, toiveikaskin: aktiivisesti harjoitettuna vastapuhe kykenee  tuottamaan a sosiaalista resilienssiä eli ryhmän kykyä ylläpitää yhteisönsä koheesiota, yhteenkuuluvuutta. Verkkoympäristöissä nämä ryhmät ja yhteisöt voivat toki olla hyvin laajoja, repaleisia ja monidemografisia. Siltikään tämä ei ole este vaan ennemminkin haaste vastapuheelle muodostua kulttuuriseksi reaktioksi, joka suojelee ja puolustaa vihan kohteita ilman, että näiden kohteiden, oli sitten kyseessä yksittäinen henkilö tai ihmisryhmä, tarvitsee itse puuttua tilanteeseen. 

Toisaalta tärkeää on, että vihapuheen kohteeksi asettuvia ihmisryhmiä ei vaienneta. Vastapuheen käsitettä ja sen historiaa tutkaillessamme afroamerikkalaisen feministiakateemikon bell hooksin talk back -käsite onkin päässyt elämään omaa elämäänsä, ja olemme päätyneet puhumaan vastapuheen rinnalla digital talk backista eli digitaalisesta vastaanpuhumisesta. Nykyisessä verkkokontekstissa vastapuhujiksi kutsutaan usein ihmisiä, jotka – kuten yllä tunnistamassamme perussäännössä – eivät ole itse vastapuheen kohteina. On kuitenkin tärkeää tunnistaa myös vihapuheen kohteiksi asettuvien yksilöiden toiminta vastapuheeksi, vaikka se ei täyttäisikään vastapuheen vallitsevia kriteerejä. Tällöin juuri digitaalisen vastaanpuhumisen käsite, joka viittaa verkkovihan kohteena olevan yksilön tai ryhmän itseään puolustavaan puheeseen tai toimintaan, voi auttaa tunnistamaan vastapuheen muotoja.

Vihapuheen lisäksi vastapuheella voidaan puuttua myös disinformaatioon

Vastapuhe on jo jokseenkin popularisoitu menetelmänä ja keinona vastustaa verkossa leviävää vihapuhetta, mutta käsitys vihapuheesta saattaa toisinaan jäädä kapeaksi. On esimerkiksi vaikeaa ja epätarkoituksenmukaista rajata internetissä leviävä toksinen ja vaarallinen sisältö koskemaan vain suoria hyökkäyksiä yksilöitä tai ihmisryhmiä kohtaan. Verkkoviha monesti pitää sisällään esimerkiksi disinformaatiota, ja vastaavasti disinformaatio ajoittain rakentuu verkkovihan kautta. 

Disinformaatio ja sen pikkusisaret misinformaatio ja malinformaatio ovat kukin vaarallisia ja yhteisöjen koheesiota rajoittavia tekijöitä. Disinformaatio on tarkoituksella levitettyä väärää tietoa, misinformaatio on vahingossa levitettyä väärää tietoa, ja malinformaatio on haittatarkoituksessa levitettyä tietoa (esimerkiksi henkilötietojen tai yhteystietojen vuotaminen internettiin eli niin kutsuttu doksaaminen on yksi malinformaation muoto). Disinformaation torjumisessa medialukutaidolla on valtava rooli. Näin ollen myös vastapuhe tulisi mielestämme nähdä yhtenä medialukutaidon osa-alueena. Medialukutaito ei ole vain kykyä ymmärtää ja kontekstualisoida erilaisia media- ja verkkosisältöjä, vaan myös toimintaa joka pyrkii luomaan ja ylläpitämään totuudenmukaista informaatioympäristöä. Koska vastapuhe on ennen kaikkea toimintaa, tulisi mediataitojen opetuksen yhteydessä jakaa keinoja oikean tiedon saannin turvaamisen perusteista.

Lopuksi, vastapuhetta on kritisoitu siitä, että vastapuhetutkimusta rahoittaneet ja käsitteen juurtumista edesauttaneet sosiaalisen median alustajätit rohkaisevat käyttäjiään mieluummin vastapuheeseen kuin tarkastelevat kriittisesti omaa rooliaan vihapuheen leviämisessä, lisäisivät merkittävästi alustojen moderaatiota tai muuttaisivat niiden toimintalogiikkaa. Millaisia järjestelmäpohjaisia tai käyttöliittymiin nojaavia käytäntöjä voisi olla, jotta verkkovihan eri muodot ja disinformaatio eivät saisi nykyisenkaltaista, valtavaa kaikukoppaa? Keskustele aiheesta kanssamme alla olevassa kommenttikentässä.

Kirjoittajat: Heidi Kosonen, Jenna Jauhiainen