
Eettiset kysymykset ja aineistonhallinta
Jyväskylän yliopisto on sitoutunut noudattamaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja laatimia ohjeistuksia tutkimustoiminnassaan. Tutkimuseettinen vastuu on ensisijaisesti tutkijalla. Tämän toteutumiseksi ohjaa vastuullista tutkimusaineistonhallintaa jo suunnitteluvaiheesta alkaen. Hyvän tieteellisen käytännön keskeisiin toimintatapoihin kuuluvat eettiset ja lainsäädännölliset seikat. Nämä ovat vastuullisen tieteen ytimessä myös Jyväskylän yliopistossa. Ne vaikuttavat aina aineistonhallintaan eli siihen, miten tutkimusaineistoa kerätään ja käsitellään, millaisia oikeuksia aineiston liittyy, missä aineistoa voi säilyttää, miten ja kenelle aineistoa voi jakaa ja miten avata. Tarvittaessa on huolehdittava , ja se tehdään aina ennen kuin tutkimus alkaa. Eettistä ennakkoarviointia haetaan eettisestä toimikunnasta.
Eettisen ennakkoarvioinnin lisäksi tutkimus voi myös vaatia tutkimusluvan. Tutkimuslupakäytännöt vaihtelevat tieteenalasta ja tutkimustyypistä riippuen. Tutkimuslupaa saatetaan tarvita organisaatiolta, jonka tietoja tutkimuksessa käytetään.
Tieteellistä tutkimusta säädellään lukuisin lain ja säädöksin, jotka asettavat tutkimuksen tekemiselle vapauden ja rajat. Tutkimuksen vapaus turvataan , ja .  Tämä tarkoittaa, että tieteellisessä tutkimuksessa tutkija saa vapaasti valita tutkimuskohteensa ja tutkimusmetodinsa.  
tieteellisessä tutkimuksessa voidaan käyttää tutkimusaineistona sellaista aineistoa ja tietoa, joka muutoin on luokiteltu salaiseksi tai suojatuksi. Esimerkiksi viranomaisen salassa pidettäviä asiakirjoja voidaan antaa tutkimuskäyttöön. Toisaalta tutkimukseen liittyvät asiakirjat luokitellaan itsessään salassa pidettäviksi silloin, kun ne kuuluvat viranomaisen toimintaan ja sitä määrittävään julkisuusperiaatteeseen (julkisuuslaki § 24.21). Tällöin esimerkiksi tutkimussuunnitelma on salassa pidettävä silloin, kun se kuuluu yliopiston toiminnan asiakirjoihin.
Yleistä tietoa keskeisimmistä säädöksistä ja niiden vaikutuksesta tutkimusaineistojen hallintaan erityisesti tietosuojan kannalta: