Hakukelpoisuusvaatimukset
Olet hakukelpoinen, jos olet suorittanut tai suorittamassa kandidaatin tai maisterin tutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon.
Tutkintoon tulee sisältyä tai sen lisäksi on oltava suoritettuna:
- perusopinnot (25 op) ja aineopinnot (vähintään 35 op:n opintokokonaisuus arvosanalla hyvä) kasvatustieteessä, aikuiskasvatustieteessä, kasvatuspsykologiassa, kasvatussosiologiassa tai varhaiskasvatustieteessä
TAI
- yliopistolliset opettajan pedagogiset opinnot 60 op
TAI
- kasvatustieteen perusopinnot (25 op:n opintokokonaisuus) sekä erityispedagogiikan perusopinnot (25 op:n opintokokonaisuus) ja aineopinnot (vähintään 35 op:n opintokokonaisuus arvosanalla hyvä)
Tutkinnon on oltava myönnetty ja mahdollisten sen lisäksi suoritettujen opintojen on oltava valmiit siten, että niitä koskevat liitteet on mahdollista toimittaa 16.5.2025 mennessä. Ulkomailla suoritetun tutkinnon myöntäneen korkeakoulun tulee olla tunnustettu osa asianomaisen maan virallista kansallista koulutusjärjestelmää.
Tarkemmat edellytykset valituksi tulemiselle kerrotaan kohdassa: "Valintatavat".
Lisäksi sinulta edellytetään
Ohjausalan koulutus kuuluu nk. SORA-lainsäädännön piiriin, mikä asettaa rajoituksia opiskelijaksi ottamiselle.
Hakijalle ei myönnetä uudelleen samaa tutkintoon johtavaa opiskeluoikeutta, joka hänellä jo on Jyväskylän yliopistossa.
Jos olet pakolainen tai pakolaiseen rinnastettavassa asemassa, lue tietoa hakemisesta tältä Jyväskylän yliopiston hakemisen ohjesivulta kohdasta Korkeakoulukelpoisuuden todistaminen poikkeustilanteessa.
Valintaperustekuvaus
Ohjausalan maisteriohjelmaan valitaan 25 uutta opiskelijaa. Valinnan edellytyksenä on hakukelpoisuusvaatimuksissa mainittujen opintojen suorittaminen 16.5.2025 mennessä. Koulutukseen haetaan korkeakoulujen toisessa yhteishaussa Opintopolku.fi -palvelussa. Keväällä 2025 hakuaika on 11.-25.3.2025. Hakemuksen on oltava tallennettuna hakujärjestelmässä tai perillä korkeakoulussa viimeistään 25.3.2025 klo 15.00.
Myönnettävä opiskeluoikeus
Jos sinut valitaan, saat oikeuden suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon ohjausalan maisteriohjelmassa. Koulutus tuottaa opiskelijoille opinto-ohjaajan kelpoisuuden.
Voit ottaa vastaan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta vain
Valintatavat
Soveltuvuuskoevalinta
Pisteiden vähimmäismäärä | Pisteiden enimmäismäärä |
---|
30 | 88 |
Koulutukseen valitaan soveltuvuuskokeesta saatavien pisteiden perusteella. Tässä hakukohteessa on käytössä toteuttama soveltuvuuskoe.
Soveltuvuuskokeeseen kutsutaan vähintään kaksinkertainen määrä hakijoita aloituspaikkoihin nähden. Jos hakukelpoisia hakijoita on enemmän, asetetaan hakijat paremmuusjärjestykseen alla kerrotun pisteytyksen mukaisesti.
Pisteytyksessä arvioidaan opintomenestystä. Maksimipistemäärä on 15 pistettä.
Valinnassa huomioidaan ne opinnot ja opintokokonaisuudet, jotka ovat valmiit siten, että niitä koskevat liitteet on mahdollista toimittaa 16.5.2025 mennessä. Opintokokonaisuuksien tulee olla koottu.
Pisteytettävä opintojakso/opintokokonaisuus | Arvosanasta annettavat pisteet |
kandidaatin tutkielma / proseminaari | hyvä (3) / hyväksytty = 1 p.,
kiitettävä (4) = 3 p.,
erinomainen (5) = 5 p |
kasvatustieteelliset perusopinnot | hyvä (3) / hyväksytty = 1 p.,
kiitettävä (4) = 3 p.,
erinomainen (5) = 5 p |
kasvatustieteelliset aineopinnot | hyvä (3) / hyväksytty = 1 p.,
kiitettävä (4) = 3 p.,
erinomainen (5) = 5 p. |
Pisteitä annetaan vain yliopistossa suoritetuista opinnoista.
Jos useampi kuin yksi hakija on kutsuttaessa soveltuvuuskokeeseen tasapistetilanteessa, hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen seuraavasti:
- kasvatustieteellisten aineopintojen arvosanan,
- kasvatustieteellisten perusopintojen arvosanan,
- kandidaatin tutkielman/proseminaarin arvosanan perusteella ja
- etusijalle asetetaan ne hakijat, jotka eivät ole aiemmin suorittaneet ylempää yliopistollista korkeakoulututkintoa.
Mikäli hyväksymisrajalla olevat hakijat ovat näiden kriteerien soveltamisen jälkeen tasatilanteessa, kutsutaan soveltuvuuskokeeseen kaikki tasapistetilanteessa olevat hakijat.
Kutsu soveltuvuuskokeeseen lähetetään sähköpostitse 4.6.2025.
Soveltuvuuskoe
Voit saada soveltuvuuskoekutsun yhteen tai useampaan hakukohteeseesi ensimmäisen vaiheen menestyksesi mukaan. Suoritat soveltuvuuskokeen kuitenkin vain kerran. Suorittamasi soveltuvuuskokeen pisteet otetaan huomioon kaikissa niissä hakukohteissa, joiden soveltuvuuskokeeseen sinut on kutsuttu.
Soveltuvuuskokeen suorituspaikka: Jos haet ja saat kutsun soveltuvuuskokeeseen myös , suoritat kokeen yhteisvalinnan hakukohteen puitteissa. Muussa tapauksessa kokeen suorituspaikka määräytyy korkeimman hakuprioriteettisi mukaan, johon olet tullut kutsutuksi. Katso esimerkkejä .
Soveltuvuuskokeen suorituskieli: Soveltuvuuskokeen suorituskieli määräytyy korkeimman hakuprioriteettisi mukaan, johon olet tullut kutsutuksi. Jos tämä hakukohde on suomenkielinen, suoritat soveltuvuuskokeen suomeksi. Jos tämä hakukohde on ruotsinkielinen, suoritat soveltuvuuskokeen ruotsiksi. Jos tämä hakukohde on kaksikielinen, suoritat soveltuvuuskokeen suomeksi.
Soveltuvuuskokeen pisteytys: Soveltuvuuskoe pisteytetään asteikolla 0–88 pistettä. Kokeessa on neljä osa-aluetta, joista kolme ensimmäistä osa-aluetta pisteytetään 0–24 ja neljäs 0–16. Voidaksesi tulla hyväksytyksi koulutukseen sinun on saatava kokeesta vähintään 30 pistettä siten, että kustakin osa-alueesta tulee saada vähintään 4 pistettä.
ղ辱ٱääԳö
Lopullisessa valinnassa tasapistetilanteessa hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen seuraavien kriteerien perusteella:
- soveltuvuuskokeen osasta 4 saadut pisteet
- soveltuvuuskokeen osasta 1 saadut pisteet
- soveltuvuuskokeen osasta 2 saadut pisteet
Jos hyväksymisrajalla olevilla hakijoilla on näiden kriteerien soveltamisen jälkeen sama pistemäärä, hyväksytään kaikki tasatilanteessa olevat.
Lisätietoa soveltuvuuskokeesta tämän sivun kohdassa ”Kokeet”.
Valinnan tulos
Hakijan aiemmista opinnoista riippuen opiskelijaksi hyväksytylle voidaan määritellä suoritettavaksi täydentäviä opintoja. Täydentävien opintojen laajuus voi olla enimmillään 30 opintopistettä.
Valinnan tulos ilmoitetaan Oma Opintopolku -palvelussa viimeistään 3.7.2025.
Kokeet
Soveltuvuuskoe
Soveltuvuuskoe järjestetään 11.–13.6.2025.
Jos saat kutsun soveltuvuuskokeeseen, osallistut siihen yhtenä päivänä. Saat viimeistään 4.6.2025 sähköpostitse tiedon siitä, tuletko kutsutuksi soveltuvuuskokeeseen. Jos tulet kutsutuksi soveltuvuuskokeeseen, viestissä on tarkemmat ohjeet sekä tieto koepaikasta ja koeajasta.
Soveltuvuuskokeeseen ei ilmoittauduta.
Soveltuvuuskokeen ajankohtaa ei voi vaihtaa.
Sinulla on oltava kokeessa mukana virallinen henkilöllisyystodistus.
Soveltuvuuskokeen sisältö: Soveltuvuuskokeen menetelmänä on haastattelu. Kokeessa arvioidaan hakijan koulutettavuutta ja edellytyksiä omaksua kasvatusalalla tarvittavia tietoja ja taitoja sekä soveltuvuutta kasvatusalan tehtäviin. Arviointi perustuu .
Soveltuvuuskokeen vanhoja kysymyksiä ei julkaista.
Ohjeet yksilöllisiin järjestelyihin
Valintakokeen yksilöllisten järjestelyjen hakemisen määräaika: tiistai 1.4.2025 ennen klo 15.00.
Jos tarvitset valintakokeeseen yksilöllisiä järjestelyjä esimerkiksi terveydellisistä syistä, tutustu yksilöllisten järjestelyjen hakemista koskeviin ohjeisiin.
Soveltuvuuskokeeseen yksilöllisiä järjestelyitä tulee hakea siitä yliopistosta, joka on ylin kasvatusalan hakukohteesi Opintopolun hakulomakkeella. Soveltuvuuskokeeseen ei myönnetä lisäaikaa.