Ilmoittautuminen mahdolliseksi osallistujaksi Musiikin, mielen, kehon ja aivon huippuyksikön (MMBB) tuleviin tutkimuksiin

Mitä sinun tulisi tietää henkilötietojesi käsittelystä?
Jyväskylän yliopisto kerää sinusta henkilötietoja tehtäviensä hoitamiseksi. Sinulla on oikeuksia suhteessa näihin tietoihin – kuten oikeus saada pääsy tietoihin ja oikeus olla varma, että tiedot säilytetään turvallisesti ja vain tarpeellisen ajan. Sinulla on lisäksi ennen kaikkea oikeus tietää:
- mitä tietoja °ì±ð°ùää³¾³¾±ð sinusta ja miksi,
- missä ja kuinka kauan säilytämme näitä tietoja, ja
- keille jaamme näitä tietoja.
Kaikki nämä seikat selviävät tästä tietosuojailmoituksesta.

Miten löydät etsimäsi tiedon parhaiten?
Olemme laatineet tietosuojailmoituksen siten, että se olisi sinulle mahdollisimman helppokäyttöinen ja helposti ymmärrettävä. Tästä syystä löydät kunkin kappaleen alta sen keskeisimmät tiedot aina ytimekkäästi tiivistettynä. Mikäli sinua kiinnostaa tietää lisää, seuraa kappaleista löytyviä linkkejä tai ole suoraan yhteydessä tietosuojavastaavaan.
Miksi käsittelemme henkilötietojasi?
Henkilötietojen keräämisen tarkoitus on löytää tutkimukseen osallistumisesta kiinnostuneita, joihin yliopistosta voidaan olla yhteydessä.
Mitä henkilötietoja käsittelemme ja kuinka kauan?
Henkilötietojasi käsitellään tulevia yhteydenottoja varten liittyen tutkimuksiin, jotka saattavat kiinnostaa sinua. Näihin tutkimuksiin liittyy laajasti musiikki (esim. päivittäinen musiikin kuuntelu, tanssiminen, musiikin soittaminen, musiikin käyttö erityistarkoituksiin jne) ja ne toteutetaan Musiikin, Mielen, Kehon ja Aivon Huippuyksikön ja/tai MUSICONNECTin, Musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksen (Jyväskylän yliopisto) tutkijoiden toimesta.
Tietoja käsitellään Musiikin, Mielen, Kehon ja Aivon Huippuyksikön toiminnan päättymiseen asti, vuoteen 2029 saakka. Vuoden 2029 loppuun mennessä allekirjoitettu suostumuksesi, sähköpostiyhteytesi ja ikäsi poistetaan pysyvästi rekistereistämme.
Mitä oikeuksia sinulla on ja miten käytät niitä?
Sinulla on käytössäsi seuraavat oikeudet:
- Oikeus saada pääsy omiin tietoihisi.
- Oikeus saada virheelliset tietosi oikaistua.
- Oikeus tietojesi poistamiseen (oikeus tulla unohdetuksi), tietyissä tilanteissa.
- Oikeus käsittelyn rajoittamiseen.
- Oikeus siihen, että rekisterin vastuuyksikkö ilmoittaa henkilötietojesi oikaisusta, poistosta tai käsittelyn rajoituksesta sille, kenelle tietojasi on luovutettu.
- Oikeus vastustaa käsittelyä, esim. suoramarkkinoinnin osalta.
- Oikeus saada tiedot siirrettyä järjestelmästä toiseen, silloin kun käsittely perustuu sopimukseen tai suostumukseesi.
- Oikeus saada tieto tietoturvaloukkauksesta, joka aiheuttaa korkean riskin.
- Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle.
Voit käyttää oikeuksiasi lähettämällä pyynnön kirjaamon sivuilta löytyvällä lomakkeella tai lähettämällä pyynnön vapaamuotoisesti.
Sinulla on oikeus perua antamasi suostumus henkilötietojen käsittelyyn milloin tahansa ilman, että siitä on sinulle haitallisia seurauksia. Voit perua suostumuksen ilmoittamalla siitä kirjaamoon (kirjaamo@jyu.fi). Muistathan, että suostumuksen peruminen ei vaikuta ennen sitä tehtyyn käsittelyyn. Jos osallistut varsinaiseen tieteelliseen tutkimukseen siinä henkilötietojasi käsitellään yleensä yleisen edun perusteella (suostumus koskee siis vain ilmoittautumista vapaaehtoiseen rekisteriin tulevia tutkimuksia varten).
Kenellä on pääsy henkilötietoihisi?
Sähköpostiosoitteesi ja ikäsi ovat nähtävillä Musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksen tutkijoille, jotka työskentelevät Musiikin, Mielen, Kehon ja Aivon Huippuyksikössä ja/tai MUSICONNECTissa ja etsivät osallistujia mahdollisesti kiinnostaviin tutkimuksiinsa.
Tietoja ei jaeta Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksen tutkimustiimin ulkopuolelle.
Tietosi säilytetään turvallisesti Excel-tiedostossa yliopiston Nextcloud-pilvipalvelussa.
Allekirjoitettu suostumus säilytetään paperimuodossa lukitussa kaapissa rajoitetun pääsyn omaavassa toimistossa.
Miten voit olla meihin yhteydessä?
Kun haluat lisätietoa henkilötietojesi käsittelystä, ota rohkeasti yhteyttä tietosuojavastaavaamme sähköpostitse tai puhelimitse (040 805 3297).
Tietosuojavastaavan sijaan voit halutessasi olla yhteydessä suoraan yksikköön. Alta löydät vastuuyksikön yhteystiedot.
Kun haluat käyttää oikeuksiasi, ole yhteydessä sähköpostitse kirjaamoon: