Kulttuurihistorialliset kokoelmat

Jyväskylän yliopiston tiedemuseon pääkokoelmat kertovat oppilaitoksen vaiheista.

Kokoelmien merkitys

Jyväskylän yliopiston tiedemuseon pääkokoelmat kertovat oppilaitoksen vaiheista

Tiedemuseon kulttuurihistoriallisen aineiston kolme keskeistä kokoelmaa liittyvät Jyväskylän yliopistoon (1966-) sekä sen edeltäjiin seminaariin (1863–1937) ja kasvatusopilliseen korkeakouluun (1934–1966). Nämä kolme yliopiston historian vaihetta muodostavat pääkokoelmat (lyhenteet SEM, JKK ja JY). Ne sisältävät yliopiston sekä sen edeltäjien kulttuurihistoriaa ja koostuvat opetukseen, tutkimukseen, koulutukseen, hallintoon sekä työ- ja opiskelijaelämään liittyvästä aineistosta. 

Jyväskylän yliopiston Tiedemuseo on mukana valtakunnallisessa tallennusyhteistyöverkosto . Museon valtakunnalliset tallennustehtävät ovat: Jyväskylän yliopistokampuksen rakennettu kulttuuriperintö, kansanopetus ja opettajankoulutus, liikuntatiede ja liikunnanopettajan koulutus, tutkimus, opetus ja opiskelijaelämä Jyväskylän yliopistossa ja sen edeltäjissä.

Rauno Pihkala ja lapset mustavalkoisessa kuvassa.
Lauri "Tahko" Pihkalan puoliso Rauna Pihkala ja perheen lapset. Tiedemuseon Pihkalan kokoelma sisältää valokuvia ja esineitä.

Esinekokoelmat kertovat

Kulttuurihistorialliset esinekokoelmat ovat osa opetuksen ja tutkimuksen historiaa

Kokoelmat kertovat tarinan monialaisen sivistysyliopiston kehittymisestä Jyväskylässä, lähtien Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaarin perustamisesta vuonna 1863 ja jatkuen nykypäivään asti. Kokoelmat ovat karttuneet lahjoitusten ja omien hankintojen kautta. Tiedemuseo ei kerää vain vanhoja esineitä vaan tallentaa myös nykyhetkeä, sillä nykypäivä on tulevaisuudessa historiaa.

Esinekokoelmat kattavat yli 10 000 esinettä. Kokoelmien laajaa kirjoa kuvaavat sen yleisimmät esinetyypit, kuten käsityön harjoitustyö, piirustus, muistiinpanovihko, opetusväline, tutkimusväline, tuoli, paita, opetustaulu, lippu, lautanen ja kortisto. 

Tiedemuseon opettajankoulutuksen historiaan liittyvät kokoelmat ovat kansallisesti merkittäviä, sillä ne sisältävät Suomen ensimmäisiä opettajankoulutuksen opetusvälineitä sekä erittäin laajan kuvataulukokoelman.

°Õ³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ±¹Ã¤±ô¾±²Ô±ð°ì´Ç°ì´Ç±ð±ô³¾²¹ kertoo kasvatusopillisen korkeakoulun ja yliopiston eri tieteenalojen monipuolisesta tutkimuksesta. °Õ³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ±¹Ã¤±ô¾±²Ô±ð°ì´Ç°ì´Ç±ð±ô³¾²¹ halkaisee yliopiston ja kasvatusopillisen korkeakoulun kokoelmat.

Valokuva-arkiston aarteet

Tiedemuseon valokuva-arkisto sisältää valokuvia yli 150 vuoden ajalta
Lehtori Ahti Rytkönen oli ennen kaikkea suomalaisen maaseudun ja kansanelämän kuvaaja, mutta hän kuvasi myös elämää korkeakoulun kampuksella.

Valokuva-arkisto sisältää yhteensä yli 100 000 valokuvaa. Pääosa valokuvista liittyy Jyväskylän oppilaitoksen vaiheisiin: Jyväskylän seminaariin, kasvatusopilliseen korkeakouluun ja yliopistoon. Kuvat kertovat oppilaitoksen historiasta, henkilökunnasta sekä tiloista ja ympäristöstä eri aikoina. Opiskelun arki ja juhla tulee esille sekä seminaarilaisten valokuvissa että ylioppilaskunnan ja osakuntien kokoelmissa.

Lisäksi tiedemuseolla on erikoiskokoelmia, kuten urheiluvaikuttaja Lauri Pihkalan valokuvakokoelma ja lehtori Ahti Rytkösen kansanelämää kuvaava valokuvakokoelma.

Arkistoaineistot ja tallenteet

Arkistokokoelma ja tallenteet kertovat opetuksesta ja opiskelijaelämästä.

Tiedemuseon kokoelmissa on yli 2000 tallennetta. Niistä suuri osa on museon tai ulkopuolisten tekemiä haastatteluja, joiden muistitiedot yltävät seminaarin ajoista 1900-luvun alusta nykypäivään asti. Toinen merkittävä osa ovat opetukseen ja tutkimukseen sekä yliopiston tapahtumiin liittyvät tallenteet. Vaihtelevat fyysiset filmi-, kasetti- ja nauhaformaatit aiheuttavat haasteita niiden käytölle. Tallenteiden digitointi on jatkuva prosessi, jolla voidaan taata niiden informaation säilyminen myös jälkipolville. Tallennearkisto on tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käytettävissä, mutta joihinkin aineistoihin saattaa liittyä käyttö- tai tekijänoikeudellisia rajoituksia.

Merkittävä osa arkistokokoelmaa ovat Jyväskylän seminaarissa ja kasvatusopillisessa korkeakoulussa opiskelleiden henkilöiden lahjoittamat aineistot. Niihin kuuluu opiskeluaikaan liittyvät esineitä, kuten vihkoja, luentomuistiinpanoja, todistuksia, kirjeitä ja muistelmia.

Tiedemuseon hallussa on myös Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan arkisto, Itä-Suomen osakunnan, Hämäläis-satakuntalaisen osakunnan ja Pohjanmaan osakunnan arkistot sekä muutamien ainejärjestöjen arkistoaineistoa.

Katso myös