
Tiedemuseon kokoelmat
Jyväskylän yliopiston tiedemuseo esittelee, tutkii ja tallentaa yliopiston historiaan ja nykypäivään liittyvää aineistoa sekä luonnontieteellisiä kokoelmia erityisesti Keski-Suomen alueelta.
Tiedemuseon kokoelmien alku on 1860-luvulla. Vuonna 1863 perustettu Suomen ensimmäinen kansakoulunopettajien koulutuslaitos, Jyväskylän seminaari, ryhtyi kokoamaan laitokselle opetuskokoelmaa. 1800-luvun lopulla seminaarin käsityön ja piirustuksen lehtori, arkkitehti Yrjö Blomstedt kannusti seminaarilaisia keräämään esineitä, jotka kertoivat kansan entisestä ja nykyisestä elämästä. Myös luonnontieteiden opetuksen tueksi kerättiin kokoelmia, ja jotkut opettajista toivat ulkomaanmatkoiltaan eksoottisia eläinnäytteitä. Esineiden ja muiden näytteiden kokoaminen johti Jyväskylän seminaarilaisten kansatieteellisen museon perustamiseen vuonna 1900.


Osaksi Avoimen tiedon keskusta
Seminaarin lakkauttamisen jälkeen kokoelmat siirtyivät kasvatusopillisen korkeakoulun omistukseen. Korkeakoulun, vuodesta 1966 yliopiston, museo on keskittynyt Jyväskylän yliopiston ja sen edeltäjien historian tallentamiseen. Lisäksi museo hallinnoi yliopiston taidekokoelmia ja dokumentoi kulttuuriympäristöä.
Luonnontieteelliset kokoelmat siirrettiin biologian laitokselle vuonna 1970, kun yliopistossa aloitettiin biologian pääaineopetus. Vuonna 1975 biologian laitoksen luonnontieteelliset opetuskokoelmat nimettiin Jyväskylän yliopiston museon luonnontieteellisiksi kokoelmiksi, ja ne asetettiin myöhemmin näytteille C-rakennuksen siipeen eli Aallon kirjaston entiseen kirjavarastoon. Vuonna 2001 museon luonnontieteellinen osasto, nykyinen Luontomuseo, muutti C-rakennuksen siivestä nykyisiin tiloihinsa Harjun Vesilinnaan. Vuonna 2017 Jyväskylän yliopiston tiedemuseo ja kirjasto yhdistyivät Avoimen tiedon keskukseksi.
Kokoelmissamme on rikas kattaus kulttuurihistoriaa, luonnontiedettä ja taidetta. Kokoelmia säilytetään kampusalueella, Luontomuseossa Harjun Vesilinnassa sekä Kanavuoren kokoelmakeskuksessa. Tarkemmat kuvaukset erilaisista kokoelmista löytyvät verkkosivuiltamme kokoelmaosioittain. Jos olet kiinnostunut käyttämään kokoelmia, ota yhteyttä museon henkilökuntaan hyvissä ajoin.
Kulttuurihistoriallisten kokoelmien yhteyshenkilöt:
Yliopiston taidekokoelman yhteyshenkilö:
Luonnontieteellisten kokoelmien yhteyshenkilö:
Kasvitieteellisen puutarhan kokoelmien yhteyshenkilö:
Yhteydenotot kokoelmapalveluihin lomakkeella:
Avoimen tiedon keskuksen kokoelmaohjelma: Jyväskylän yliopiston kirjaston, tiedemuseon ja avointen tietoaineistojen hallinnan periaatteet.