
Vinkki: Älä kuuntele liikaa, mitä muut sanovat siitä, mitä voit tai et voi hakea opiskelemaan.
Valmistuin lukiosta vuonna 2018 huonoilla papereilla enkä tiennyt, mitä haluan lähteä opiskelemaan. Tein vuoden töitä ja pohdin asiaa. Löysin viestinnän vahingossa, sillä en ollut kuullut koko alasta aikaisemmin.
Perehdyin eri yliopistojen viestinnän opetukseen ja huomasin, että Jyväskylän yliopiston viestinnän painotus on se, mikä minua kiinnostaa. Vastaavaa painotusta ei löydy muualta Suomesta. Täällä minua kiinnosti yleisesti ihmisten välinen vuorovaikutus, mutta myös työelämän vuorovaikutus. Viestinnän opiskelu on monipuolista ja se on yksi syy, miksi pidän siitä. Opiskelin vuoden avoimessa yliopistossa, mikä auttoi minua pääsemään yliopistoon. Hain keväällä 2020 avoimen väylän haussa viestintään ja sain itselleni koulupaikan.
Yliopistossa yhdessä tekemisen meininki
Jyväskylä on tuntunut alusta asti omalta opiskelukaupungilta. Kaupunki tuntuu sopivan kokoiselta, sillä olen lähtöisin pienestä kylästä. Opiskelu Jyväskylän yliopistossa auttoi minua saavuttamaan myös yhden isoimmista unelmistani, nimittäin vaihtoon pääsyn. Olin viime keväänä Prahassa vaihdossa ja voin sanoa, etten ole päivääkään katunut lähtöäni. Vaihto mahdollisti sen, että sain kokea, millaista on asua ulkomailla ja matkustella viikonloppuisin eri maissa.
Pidän Jyväskylän yliopiston yhteishengestä. Täällä on yhdessä tekemisen meininki. Hyvä esimerkki tästä on se, kun tarvitsin kirjastolla apua tulostamiseen. Uskalsin kysyä apua toiselta opiskelijalta eikä hän ollut asiasta yhtään hämmästynyt, vaan auttoi mielellään.
Olen löytänyt opintojen myötä myös paljon uusia ystäviä. Olen saanut kavereita omalta vuosikurssiltani ja heidän kanssaan olen melkeinpä päivittäin tekemisissä. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ystävieni kautta, mutta löytänyt kavereita myös opiskelijalähettilästöiden kautta.
Opiskeluvuodet ovat todella ihmisen parasta aikaa
Aloitin opinnot pahimpaan korona-aikaan. Se on vaikuttanut moneen kokemukseen opiskelijana. Ymmärrän silti, miksi opiskeluaikojen sanotaan olevan ihmisen parasta aikaa. Vaikka välillä perusarki tuntuu raskaalta suorittamiselta, samalla siitä nauttii. Myös ne päivät ovat välillä kivoja, kun istutte kirjastolla kaverien kanssa ja aherratte yhdessä samalla välillä nauraen vedet silmissä.
Myös ne päivät ovat kivoja, kun luennon jälkeen juokset kotiin, vaihdat haalarit jalkaan ja lähdet opiskelijatapahtumaan. Koen, että omasta opiskelija-arjestani ihanan tekevät ihmiset, joita olen löytänyt ympärilleni. He auttavat jaksamaan tilanteessa kuin tilanteessa.