Terveystieteiden asiantuntijana haluan edistää eri väestöryhmien terveyttä

Leena Mankki | Terveystieteet, terveyden edistäminen

Terveystieteet liikuntatieteellisessä tiedekunnassa painottaa muita Suomen terveystieteiden tiedekuntia enemmän liikunnan yhteyksiä terveyteen ja hyvinvointiin, mikä eriyttää omaa asiantuntijuutta muihin terveystieteilijöihin verrattuna.
Leena Mankki
Julkaistu
11.12.2024

Lukion jälkeinen aika voi tuntua monesta jännittävältä, ja oman suunnan löytäminen epävarmalta. Ensikertalaisstatuksen säilyttäminen on monelle tärkeää, ja sen vuoksi moni kokee painetta olla täysin varma omasta hakukohteesta. Näin minäkin tunsin lukion jälkeen, enkä sen vuoksi halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä.  

Toisella hakukerralla pääsin sattumien kautta todistuksella opiskelemaan liiketaloutta Jyväskylän ammattikorkeakouluun, sillä minua kiinnosti suuntautuminen Sport business management -väylälle. Tiesin paikan vastaanottamisessa menettäväni ensikertalaiskiintiöni, joka tuntui siinä vaiheessa lopullisilta ”heipoilta” liikuntatieteelliseen pääsemiselle.  

Vuosi liiketalouden opinnoissa kuitenkin vahvisti haluani hakea vielä kerran liikunnan yhteiskuntatieteisiin ja terveystieteisiin. En pitänyt sisäänpääsyäni mitenkään varmana, sillä ajattelin pelkästään ensikertalaisuuden takaavan opiskelupaikan. Lopulta pääsin pääsykokeen kautta opiskelemaan terveystieteitä vuonna 2021. Opiskelen nyt neljättä vuotta terveystieteitä terveyden edistämisen maisteriohjelmassa, enkä ole katunut päivääkään. 

Välivuosi oli oikea ratkaisu matkallani kohti liikuntatieteellistä tiedekuntaa 

Lukiossa minua kiinnosti monikin eri aine, mutta urheilulinjalaisena jalkapalloon panostaminen vei paljon aikaani, eikä sen vuoksi tulevan opiskelualan pohtiminen ollut ajankohtaista itselle. Jatko-opintoihin hakeutuminen tuntui myös aika kaukaiselta, enkä oikein osannut hahmottaa mitä eri aloja voikaan opiskella. Suoritin lukion tunnollisesti loppuun, mutta tiesin myös valmistumisen jälkeen haluavani pitää välivuoden keskittyen kaikkeen muuhun kuin opiskeluun. Tätä päätöstä pidän edelleen yhtenä merkittävimpänä vaiheena omassa tarinassani, sillä välivuoden aikana minulle selkiintyi, mikä itseäni oikeasti kiinnostaa ja mitä tulevaisuuden opinnot voisivat pitää sisällään.  

Muistan lukion aikana monen sanoneen minulle, että ”hae nyt ihmeessä sinne liikunnalle opiskelemaan, eikö se olisi ihan sinun juttusi?”. Lukion aikana en voinut ajatellakaan hakevani liikuntatieteelliseen, sillä ajattelin oman urheilu-urani olevan riittävä kosketus liikuntaan, enkä siksi nähnyt itseni työskentelevän kyseisellä alalla. No, välivuoden aikana minua rupesi kuitenkin kiinnostamaan oma terveys ja hyvinvointi, ja miten pystyn omilla valinnoillani edistämään terveyttäni.  

Olen aina ollut enemmän suurempien kokonaisuuksien hahmottaja, kuin pikkutarkkojen yksityiskohtien muistaja, minkä vuoksi mukaan astui myös laajempi yhteiskuntatieteellinen kiinnostus väestötason terveyden ja liikunnan edistämisestä. Tämän vuoksi liikuntatieteellisen tiedekunnan opintosuunnista liikunnan yhteiskuntatieteet sekä terveystieteet tuntuivat itselle ominaisimmilta. Ajatus Jyväskylään jäämisestä tuntui kuitenkin vaikealta, minkä vuoksi hain myös viimeisellä hakukerralla Tampereen ja Kuopion terveystieteisiin. Tiesin kuitenkin, että liikuntatieteelliseen tiedekuntaan pääsy oli ollut pidemmän aikaa haaveeni, minkä vuoksi jääminen Jyväskylään ei lopun viimein olisi este. 

Opiskelu omassa kotikaupungissa: Jyväskylän yliopiston opiskelijaelämä ja akateeminen maailma 

Vaikka jääminen omaan kotikaupunkiin ei tuntunut ideaalilta, ei se ole kaduttanut ollenkaan.  Päinvastoin Jyväskylä on avautunut täysin uuden näköiseksi kaupungiksi, sillä kaupungin rikas ja aktiivinen opiskelijakulttuuri tuli oikein kertaheitolla esiin tällaiselle kanta-asukkaalle. Läheiset etäisyydet kaikkialle on ollut myös iso bonus!  

Pääsy Jyväskylän yliopiston akateemiseen maailmaan on myös herättänyt itsessäni uusia kiinnostuksen kohteita, ja vapaa sivuaineoikeus on mahdollistanut itseä kiinnostavien sivuaineiden valitsemisen muista tiedekunnista. Tämäkin oli asia, mistä en ollut tietoinen ennen opiskelemaan pääsyä, vaikka yliopisto on aina ollut lähellä minua – ihan konkreettisestikin.   

Monipuolisella osaamisella erottautuu työmarkkinoilla 

Terveystieteet liikuntatieteellisessä tiedekunnassa painottaa muita Suomen terveystieteiden tiedekuntia enemmän liikunnan yhteyksiä terveyteen ja hyvinvointiin. Tämä on ollut itselleni erityisen tärkeää, sillä se myös eriyttää omaa asiantuntijuutta muihin terveystieteilijöihin verrattuna.  

Samanaikaisesti Jyväskylän yliopiston luoma mahdollisuus valita itseä kiinnostavia sivuaineita, on ollut täydellinen väylä edistää osaamista monipuolisesti. Olen esimerkiksi opiskellut sivuaineina ravitsemustiedettä, henkilöstöjohtamista, terveystaloustiedettä ja muita kauppakorkeakoulun opintoja, sillä olen kokenut kaupallisen osaamisen erityisen tärkeäksi omalla alalla. Uskon myös, että omaa osaamista monipuolistamalla pystyy erottautumaan työmarkkinoilla edukseen.  

Asiantuntijana työelämään – uhka vai mahdollisuus? 

Mitä tulee tulevaisuuden uratoiveisiin, ovat ne vasta selkiytyneet opintojeni aikana. Minulle on herännyt kiinnostus työikäisen väestön terveyden edistämisestä eri organisaatioiden sisällä, minkä vuoksi tulevaisuuden työelämässä toivoisin suuntautuvani työtehtäviin työterveyden puolelle.  

Terveystieteiden maisterina valmistutaan asiantuntijaksi, mikä voi monelle aiheuttaa harmaita hiuksia tulevaisuuden työllistymisen näkökulmasta katsottuna. Mielestäni se, että valmistuu asiantuntijaksi, on täydellinen mahdollisuus hakeutua laajalla skaalalla monipuolisiin työtehtäviin eri sektoreilla, eikä siten ole sidottuna tiettyyn ammattiin. Lopun viimein toivon omalta työltäni sitä, että saan toimia itseäni kiinnostavissa, omaa osaamistani kehittävissä työtehtävissä, joiden parissa pääsen edistämään terveyttä eri väestöryhmissä.

Tutustu terveystieteiden opintoihin