Ä¢¹½Ö±²¥

Kun peruskoulu tuli päätökseen, keskiarvoni oli alle seitsemän. Vaikka intoa oppimiseen oli varmasti jo silloin syvällä sisimmässäni, niin muut tekijät veivät huomioni pois opinnoista. Seuraavana syksynä kävin tutustumassa 45 minuutin bussimatkan päässä sijaitsevan ammattioppilaitoksen merkonomiopintoihin. Totesin, etten halua kuluttaa päivästäni puoltatoista tuntia bussissa istumiseen, ja siten päädyin kodistani kilometrin päässä olevaan lukioon. Ajattelin, että on ihan sama, opiskelenko merkonomiksi vai ylioppilaaksi, jos kuitenkin jatkan tradenomiksi. Tuolloin nimittäin tradenomin tutkinto ja työ esimerkiksi autokauppiaana tuntui kutsuvalta.

Yhden lukiovuoden jälkeen päädyin kuitenkin pitämään kaksi välivuotta. En oikein tiennyt mitä halusin tulevaisuudessa tehdä. Mielessäni pyöri erilaisia vaihtoehtoja laidasta laitaan, mutta loppujen lopuksi yksi kenttä vei voiton. Yhdeksännellä luokalla innostuin voimaharjoittelusta, ja sitä kautta mieleeni tuli ajatus fysioterapeutin opinnoista. Ensimmäinen looginen vaihe tätä kohti oli lähihoitajaopinnot, kuntoutuksen osaamisala silmissäni.

Kiinnostus tieteellisyyttä kohtaan kasvoi ammattikorkeakoulussa

Valmistuttuani lähihoitajaksi pääsin kahden välivuoden jälkeen ammattikorkeakouluun fysioterapiaopintojen pariin. Kerkesin toisen välivuoden aikana tehdä liikuntalääketieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Maaseudun kasvattina ajatus yliopisto-opinnoista oli itselleni kaukainen. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisen fysioterapiaopiskeluvuoden jälkeen, että minua ei välttämättä kiinnosta niinkään työ asiakkaiden parissa, vaan tutkimus-, opetus- ja asiantuntijatehtävät houkuttelivat enemmän. Terveys- ja hyvinvointi alkoivat kiinnostaa laajempana ilmiönä fyysisen toimintakyvyn sijaan.

Hain Jyväskylän yliopistoon lukemaan terveystieteitä lähihoitajan tutkinnolla, kun minulla oli vielä viimeinen syksy fysioterapiaopintoja jäljellä. En voinut uskoa, että pääsin valintakokeella ei-ensikertalaisena sisälle liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Onnistuin sumplimaan syksyn kahden tutkinto-opiskelun kanssa kohtuullisen kivuttomasti, koska koronan vuoksi etäopiskelua oli vielä paljon.

Seuraavana syksynä sain fysioterapeutin tutkinnon valmiiksi. Koska kyseessä on alempi korkeakoulututkinto, kuten kandidaatin tutkinto, sain sen näin ollen hyväksiluettua ja pääsin aloittamaan virallisesti terveyskasvatuksen (nyk. terveyden edistäminen) maisteriopinnot. Liikuntatieteellisen tiedekunnan monia maisteriohjelmia voi hakea sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu-tutkinnolla!

Jokaisella on mahdollisuus päästä yliopistoon

Hain fysioterapeutin tutkinnolla myös yhteiskuntatieteiden maisteriohjelmaan toiseen yliopistoon ja sain kyseisen paikan. Voisi sanoa, että minusta tulee siis laajan asiantuntemuksen omaava terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen asiantuntija. Tämä tuntuu todella uskomattomalta, kun tarkastelee opintopolkuani kokonaisuudessaan. Nuorempana en ollut edes ajatellut, että yliopistossa opiskelu voisi olla mahdollista omalla kohdallani. Täällä sitä kuitenkin ollaan!

Jokaisella on mahdollisuus hakeutua ja päästä yliopisto-opiskelun pariin riippumatta millaisesta taustasta ponnistaa tai millaiselta oma opintopolku tähän mennessä näyttää. Vaikka yliopistossa opiskelu voi kuulostaa jännittävältä, niin yliopistossa opiskelu ja oppiminen on kuitenkin keskiössä, kuten missä tahansa muussakin koulussa. Rohkeasti kohti unelmia!