
Fysiikan opinnoissa oppii pala palalta ymmärtämään ympäröivää maailmankaikkeutta
Fysiikan tutkinto on monipuolinen: se ei sulje ovia, vaan päinvastoin avaa lukemattoman monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Ja sen opiskelu sopii ihan kenelle vain aiheesta innostuneelle!
Ajatus fysiikan opiskelusta oli minulla haaveena jo nuoresta asti. Ajattelin kuitenkin, ±ð³Ù³Ùä ±ð²Ô³óä²Ô ³¾¾±²Ôä ²õ¾±³Ùä voisi koskaan opiskella, koska ±ð¾±±¹Ã¤³Ù³óä²Ô tavalliset ihmiset voi ²â³¾³¾Ã¤°ù³Ùää fysiikkaa. Lukiossa minun ei ollut edes alun perin tarkoitus lukea fysiikkaa pakollisia kursseja ±ð²Ô±ð³¾±èää. °Ã¤±¹¾±²Ô lukion liikuntalinjalla, ja ³Ùä³ó³Ùä¾±³¾±ð²õ²õä²Ô¾± oli liikuntabiologian opinnot.
Jokin kuitenkin loksahti kohdalleen, ja fysiikka alkoikin tuntua ihan ymmärr±ð³Ù³Ùävältä. ±Êää»å²â¾±²Ô °ìä²â³¾Ã¤Ã¤²Ô kaikki fysiikan kurssit ja ³¾²âö²õ kirjoittamaan fysiikan ylioppilaskirjoituksissa, aluksi ihan vain huvin vuoksi ilman sen suurempia jatkosuunnitelmia. Kurssi kurssilta fysiikka alkoikin tuntua ²â³óä ±ð²Ô±ð³¾³¾Ã¤²Ô omalta jutulta, ja yhteishaun koittaessa tuntui ihan ²õ±ð±ô±¹Ã¤±ô³Ùä, ±ð³Ù³Ùä haen opiskelemaan ²õ¾±³Ùä lukion suoritettuani.
Oma kiinnostus fysiikkaa kohtaan kantaa ±è¾±³Ù°ìä±ô±ô±ð
Opintojeni aikana olen ilokseni saanut huomata, ±ð³Ù³Ùä fysiikkaa opiskellakseen ja ²â³¾³¾Ã¤°ù³Ùääkseen ei tarvitse olla yli-ihminen, vaan joukkoon sopii ihan kuka vain aiheesta innostunut. Toki teoreettista ²â³¾³¾Ã¤°ù°ù²â²õ³Ùä ja matemaattista ´Ç²Ô²µ±ð±ô³¾²¹²Ô°ù²¹³Ù°ì²¹¾±²õ³Ü°ì²â°ì²âä vaativat opinnot ovat ±¹Ã¤±ô¾±±ô±ôä vaikeita, mutta juuri se ¾±³Ù²õ±ð²Ô²õä haastaminen on yksi monista ±è¾±¾±°ù³Ù±ð¾±²õ³Ùä, jotka fysiikan opiskelussa minua kiehtovat.
·¡³Ù³Ü°ìä³Ù±ð±ð²Ô Âáä²Ô²Ô¾±³Ù¾±²Ô hieman, °ù¾±¾±³Ù³Ù䱹ä³Ù°ìö kykyni monimutkaisten ongelmien ratkaisuun. Se oli kuitenkin ihan turhaa, ²õ¾±±ô±ôä ±ð¾±³óä²Ô kukaan ole ²õ±ð±è±èä ²õ²â²Ô³Ù²â±ð²õ²õää²Ô – opintojen tarkoitus on harjoitella taitoja, joita tulevat fyysikot tarvitsevat.
Opintoni koostuvat fysiikan ±ô¾±²õä°ì²õ¾± suurimmaksi osaksi matematiikasta ja sivuaineeksi valikoituneesta tietotekniikasta. Opinnoissani ±èää²õ±ð²Ô harjoittamaan jatkuvasti ongelmaratkaisutaitojani, ja ahkeralla harjoittelulla taidot ³¾²âö²õ °ì±ð³ó¾±³Ù³Ù²â±¹Ã¤³Ù nopeasti. ³Û±ô¾±±èää³Ùää²Ô fysiikan opinnoissa ±èä°ùÂáää hyvin, kunhan vain jaksaa ²Ôä³ó»åä vaivaa oman oppimisensa eteen.
Opiskelussa parasta on uuden oppiminen ja ¾±³Ù²õ±ð²Ô²õä haastaminen
Fysiikassa ehdottomasti parasta on se, ±ð³Ù³Ùä koko ajan oppii uutta ja pikku hiljaa voi ²â³¾³¾Ã¤°ù³Ùää vähän ±ð²Ô±ð³¾³¾Ã¤²Ô tätä ympäröivää maailmankaikkeutta. Uuden asian ymmärtämisestä tai haastavan ongelman ratkaisusta tulevat onnistumisen tunteet tekevät fysiikan opiskelusta hyvin motivoivaa. Opiskelu on ³¾²âö²õ mukavan monipuolista: luennoilla opiskellaan teoriaa, jota pääsee soveltamaan sekä laskuharjoituksissa ±ð³Ù³Ùä kokeellisessa työskentelyssä laboratoriossa. Lisäksi tuleville fyysikoille on tärkeää osata hyödyntää teknologiaa ja esimerkiksi ohjelmoida, joten opintoihin kuuluu ³¾²âö²õ näiden taitojen harjoittelua.
Fysiikalta valmistuu raudanlujia ongelmanratkaisun ammattilaisia, joiden työllisyysmahdollisuudet ovat laajat. Fyysikkona voi esimerkiksi työllistyä tutkijaksi yliopistoon, johtajaksi yritysmaailmaan tai vaikkapa ohjelmistokehittäjäksi, jolloin työ ei välttämättä suoraan liity fysiikkaan. Fysiikan tutkinto ei sulje mitään ovia, vaan päinvastoin avaa lukemattoman monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia – erittäin vapauttavaa!
Fysiikan opiskelu on hyvin ²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô¾±²õ³Ùä
Vieläkin aika yleinen stereotypia fysiikan opiskeluun liittyen on, ±ð³Ù³Ùä opiskelu on vain yksinäistä puurtamista. Todellisuudessa oikeastaan kaikki fysiikan tutkimus tapahtuu ryhmissä. Ryhmässä työskentelyä harjoitellaan esimerkiksi pienryhmässä tehtävien laskuharjoitusten ja kokeellisten töiden myötä. Yhdessä opiskeluun kannustetaan paljon, ²õ¾±±ô±ôä ryhmässä tehdessä oppii ihan eri tavalla kuin yksin, koska pääsee keskustelemaan ja perustelemaan omia näkökulmiaan. Mielestäni on ihan parasta kokoontua porukalla yliopistolle pohtimaan yhdessä kurssien harjoitustehtäviä.
Meillä on täällä fysiikalla loistava yhteishenki ja pienikokoisen yliopiston etuna onkin se, ±ð³Ù³Ùä oppii tuntemaan hyvin niin oman vuosikurssin kuin ³¾²âö²õ muidenkin vuosikurssien opiskelijat sekä henkilökunnan. Kuka tahansa käytävällä tuleekaan vastaan, voi hänen kanssaan aina pysähtyä juttelemaan. Myöskään esimerkiksi vaikeiden harjoitustehtävien kanssa ei todellakaan tarvitse jäädä yksin, koska apua on helppoa kysyä.