Fysiikka avaa ovet monipuolisiin erikoistumismahdollisuuksiin

Juhan-Matias Rantatalo | Fysiikka

Tiedän olevani alalla, joka inspiroi minua tutkimaan yhä enemmän ympäröivää maailmaa. Fysiikan lisäksi yliopistossa on tullut vastaan monia mielenkiintoisia aloja, joiden opintoja voin yhdistää tutkintooni.
Juhan-Matias Rantatalo
Julkaistu
13.12.2024

Ysiluokan oli vakuuttunut siitä, että sähköala olisi juuri se minun juttuni, mutta vaati vain yhden matematiikan opettajan, joka inspiroi minut hakemaan korkeakoulututkintoa. Tästä syystä päädyin muutaman etapin kautta opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon fysiikkaa sekä pyrkimään fysiikan aineenopettajaksi.  

Lukiossa kiinnostuin monesta aineesta, kuten historiasta ja yhteiskuntaopista, mutta minulle oli kuitenkin hyvin selkeää, että minun paikkani on luonnontieteiden parissa. Tähtäimessäni oli tehdä töitä opettajana, sillä halusin vaikuttaa nuorten elämiin samalla tavalla kuin parhaat opettajani ovat omalla polullani vaikuttaneet minun. Myöhemmin opintopolullani minulle on kuitenkin auennut paljon erilaisia mahdollisuuksia, joita tämä nuori hakija ei edes osannut aikoinaan ajatella. 

Välivuoden kautta Jyväskylään 

Lukion aikana minulle muodostui melko tarkka kuva siitä, millaista alaa tahdon opiskella. Minulle oli hyvin tärkeää, että opiskeltava alani tarjoaa tulevaisuuden mahdollisuuksia, loputtoman määrän aiheita, joihin syventyä, sekä haastetta, jonka ylittämisestä voin olla ylpeä. Näillä kriteereillä päätin, että oma alani tulisi olemaan fysiikka, enkä ole katunut tätä päätöstä päivääkään.

Valmistuin lukiosta vuonna 2021, minkä jälkeen pidin välivuoden, jonka aikana kävin töissä ja keräsin rahaa tulevaa muuttoa varten. Kirjoitin ylioppilaskokeista sen verran hyvin, että pystyin asettamaan ihan omanlaisiani kriteereitä opiskelukaupungin valinnassa. Eräs tällainen kriteeri oli Jyväskylän maisemat, sillä Pohjanmaan peltojen kasvattina mikään ei näyttänyt yhtä upealta kuin vehreät kukkulat ja kauniit järvet. Myös opintojen tasokkuus oli tärkeää, joten Jyväskylä oli minulle hyvin ilmiselvä valinta.  

Opiskeluelämän pyörteissä löytyy jatkuvasti uusia mielenkiinnon kohteita 

Opintoni Jyväskylän yliopistossa alkoivat täydellä tarmolla syksyllä 2022, jolloin pääsin ottamaan osaa siihen paljon puhuttuun opiskelijaelämään. Pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin ja tekemään sitä mitä osaan parhaiten, eli ratkaisemaan haastavia tehtäviä ja höpisemään ystävilleni. Yksi ensimmäisen vuoden opiskelujeni kohokohdista olivat opekurssini, joilla luennoitsija hyvin säväyttävästi kertoi meille, että ”te olette jo ammattilaisia”. Se oli erittäin hieno hetki, sillä silloin tajusin, että minähän tiedän jo omien kokemuksieni pohjalta, millainen on hyvä opettaja. Tehtäväni on vain toteuttaa se hyvän opettajan visio, minkä olen jo nähnyt.   

Jos jokin kritiikki opiskeluelämään pitäisi antaa, niin on haastava suunnitella opiskelua, kun joka nurkan takaa tulee mielenkiintoisia aloja, opintoja ja kursseja, eikä aika vain riitä kaikkeen. Opintojeni toisena vuotena aloitin ohjelmointiin syventymisen, mikä osoittautui minulle hyvin mieluisaksi puuhaksi. Tahtoisin lisäksi opiskella enemmän historiaa, filosofiaa ja vaikka mitä muuta. Onnekseni kaikki tämä on mahdollista, eikä minun tarvitse jättää muita mielenkiinnon kohteitani pääaineeni vuoksi. Ehkä minusta joskus tulee historioitsija, kenties pelisuunnittelija. Kuka tietää? 

Akateeminen asiantuntija vai pedagoginen tiennäyttäjä? 

Horisontissani näkyy nyt kaksi selkeää uramahdollisuutta. Toinen mahdollisuus on toteuttaa alkuperäinen suunnitelmani ja ryhtyä opettajaksi, jotta voisin auttaa nuoria löytämään sen oman polkunsa. Toinen mahdollisuus on lähteä fysiikan tutkimuksen maailmaan, mikä voisi tarkoittaa vaikka tuotekehitystä tai ”puhdasta” tutkimista. Kaksi erittäin hyvää vaihtoehtoa - miten näistä olisi edes tarkoitus valita sitä parempaa? 

Todellisuudessa en tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tässä vaiheessa ei tarvitsekaan tietää. Tiedän, että saan maailmanluokan koulutuksen, jonka avulla voin erikoistua mieleni mukaan mihin haluan. Tiedän, että olen alalla, joka inspiroi minua selvittämään aina vain lisää ympäröivästä maailmasta. Tässä vaiheessa se riittää, koska olen oikeat valinnat tehnyt jo hakuvaiheessa. 

Tutustu fysiikan opintoihin