Alumniesittelyssä Miikka Rokkanen

Jämsäläisestä Miikka Rokkasesta piti tulla historian opettaja. Tehtyään sijaisuuksia Jämsän lukiossa, hän tajusi nopeasti, ettei opettajanura olekaan häntä varten. Yliopistoon hän hakeutui tyttöystävän perässä muutaman lukion jälkeisen välivuoden vietettyään. Yliopiston ovet avautuivat suoraan ylioppilastutkinnolla, kun hän päätti ryhtyä opiskelemaan tilastotiedettä. Sen jälkeen ovet ovatkin olleet auki Rokkaselle, jonka Kauppalehti Optio nimesi yhdeksi tulevaisuuden yritysmaailman merkittävimmäksi vaikuttajaksi.
Miikka Rokkanen
Julkaistu
22.9.2023

Teksti: Heli Mäki
Kuva: Miikka Rokkanen

Heti ensimmäisenä opiskeluvuonnaan Jyväskylän yliopistossa  Miikka Rokkanen osallistui kansantaloustieteen perusteiden kurssille. Seuraavana vuonna hän vaihtoi kansantaloustieteen  jo pääaineekseen, sillä aihe kiinnosti häntä yhä enemmän. Tilastotiedettä hän ei kuitenkaan unohtanut, vaan opiskeli sitä myös kansantaloustieteen ohella.

”Olen hyötynyt suunnattomasti siitä, että päädyin yhdistämään tutkintooni runsaasti sekä tilastotiedettä, taloustiedettä ja matematiikkaa. Tämä loi vahvan pohjan sekä jatko-opintoja ajatellen että myöhemmälle työuralleni”.

Opiskeluajalta Miikka Rokkasella on lämpimiä muistoja erityisesti tilastotieteen ainejärjestö Tiltin oleskelutiloista eli niin sanotusta Akvaariosta. – Siellä  saattoi viettää aikaa opiskelukavereiden kanssa korttipelien parissa , Rokkanen kehuu tilasto- että taloustieteen puolen  kaveriporukkaansa. Opiskeluaika Jyväskylässä kului opiskellen että rentoutuen sopivassa tasapainossa.

Opintoihin kuului myös työharjoittelu, jonka Rokkanen suoritti Palkansaajien tutkimuslaitoksella. Siellä esimies rohkaisi jatko-opintoihin ja etenkin opiskeluun ulkomailla.  – Päätin, että lähden Ruotsiin, mutta aloin kuitenkin laittamaan hakemuksia myös muualle Eurooppaan sekä esimiehen kehotuksesta myös Yhdysvaltojen huippukouluihin, kuten MIT:lle (Massachusetts Institute of Technology), Princetoniin, Northwesterniin, Berkleyyn ja Michiganiin.

”Sain paikan MIT:lta! Luulen, että edukseni oli ettei suomalaisia ollut pitkään aikaan valmistunut MIT:lta ja siellä oli taloustieteen professorina Bengt Holmström. Hän tunsi suomalaisia suosittelijoitani. Kävi jäätävä säkä!”

Miikka Rokkanen on tehnyt menestyksekkään akateemisen uran Yhdysvalloissa. Tohtoriksi hän väitteli kansantaloustieteestä MIT:lta vuonna 2014. Yhdysvaltojen yliopistokulttuuria hän pitää huomattavasti vahvempana verrattuna Suomeen. Tämä liittynee sekä kampuksen asuntoloissa asumisen yleisyyteen että yliopistourheilun suosioon. Varsinaisten opintojen osalta hän ei ole huomannut suurta eroa ainakaan perustutkinnon osalta. Jatko-opinnot eroavat Suomesta sen sijaan huomattavasti.  Kurssimuotoinen opiskelu on laajaa ensimmäisen kahden vuoden aikana. Vasta sen jälkeen paneudutaan  täysipainotteisesti väitöskirjatutkimukseen. Ainakin näin on taloustieteen osalta.

Amazon on edelläkävijä taloustieteilijöiden hyödyntämisessä. Opiskelijakaverin siirtyminen Amazonin palvelukseen sai Miikka Rokkasen miettimään muutakin kuin akateemista uraa. Kuitenkin hän otti vastaan apulaisprofessorin paikan Columbian yliopistosta, jossa hän viihtyi kolme vuotta.

Kun Amazonilta otettiin yhteyttä ja hän siirtyi teknologiajätin palvelukseen vanhemmaksi ekonomistiksi. Hän työskentelee kuluttajakäyttäytymisen analytiikan parissa. Työtehtävissä Rokkasta kiehtoo haasteellisuus, käytettävissä olevan datan laatu sekä työn vaikuttavuus. – Työn jälki näkyy heti.

Amazonilla taloustieteilijät työskentelevät tiimeissä, jossa he ratkaisevat vaikeita menetelmällisiä ongelmia, mutta osallistuvat myös strategisia kysymyksiä käsitteleviin keskusteluihin. Monitieteisyys luo uudenlaista haastetta myös yliopistokoulutukselle. Moderniin taloustieteilijän tulee ymmärtää myös esimerkiksi psykologiaa ja sosiologiaa.

”Elinikäinen oppiminen on minulle erittäin tärkeä asia. Yksi tärkeimmistä asioista minulle työssäni on se, että voin tuntea sen tarjoavan jatkuvia mielenkiintoisia haasteita, joiden kautta voin oppia uusia asioita ja kehittää itseäni.”