Alumniesittelyssä Marita Jalkanen
Vastavalmistuin työttömäksi ja se oli itsetunnolle kova kolaus. Muutin Jyväskylästä pääkaupunkiseudulle, jossa työtä oli enemmän tarjolla. Hain kaikkea vähänkin sopivaa työtä, muun muassa valokuvaamoon asiakaspalvelutehtäviin. Paikkaa en saanut, koska olin 28-vuotiaana kuulemma liian vanha tehtävään. Onnekseni pääsin lopulta Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle arkistoon hanttihommiin ja uskaltauduin hakemaan museoalan töiden ohella myös arkistoalan töitä. Pääsin Kansan Arkistoon aluksi arkistosihteeriksi ja myöhemmin kuva-arkiston tutkijaksi. Johtaja olen ollut nyt vuodesta 2010.
Milloin valmistuit etnologiasta? Mitä muuta opiskelit?
Valmistuin etnologiasta maisteriksi 1997. Sivuaineina luin folkloristiikkaa, kulttuuriantropologiaa, museologiaa, sosiologiaa ja taidehistoriaa.
Mitä teet työksesi?
Olen yksityisen päätearkiston arkistonjohtaja ja tehtäviini kuuluu mm. arkistotoiminnan suunnittelu ja organisointi, henkilöstö-ja taloushallinto, arkiston hankinnasta vastaaminen, tiedonhallinnan koordinointi, tiedotustoiminta, arkistoinnin ohjaus ja yhteistoimintasuhteiden ja säätiön asiamiehen tehtävien hoitaminen.
Miten olet päätynyt tähän tehtävään?
Vastavalmistuin työttömäksi ja se oli itsetunnolle kova kolaus. Muutin Jyväskylästä pääkaupunkiseudulle, jossa työtä oli enemmän tarjolla. Hain kaikkea vähänkin sopivaa työtä, muun muassa valokuvaamoon asiakaspalvelutehtäviin. Paikkaa en saanut, koska olin 28-vuotiaana kuulemma liian vanha tehtävään. Onnekseni pääsin lopulta Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle arkistoon hanttihommiin ja uskaltauduin hakemaan museoalan töiden ohella myös arkistoalan töitä. Pääsin Kansan Arkistoon aluksi arkistosihteeriksi ja myöhemmin kuva-arkiston tutkijaksi. Johtaja olen ollut nyt vuodesta 2010.
Mikä on parasta työssäsi? Entä ikävintä?
Parasta työssäni on se, että saa tehdä arvokasta työtä asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilyttämisen parissa. Ikävintä on nykyinen muistiorganisaatioiden ja kulttuuriperinnön säilyttämisen alhainen arvostus, mikä näkyy mm. rahoituksessa resurssien jatkuvana vähentämisenä. Asioita ei usein voi tehdä niin hyvin kuin pitäisi ja haluaisi.
Millaisia taitoja työsi vaatii?
Nykytekniikka vaatii kirjasto-, arkisto- ja museokentältä jatkuvaa osaamisen päivittämistä. Digimaailma tuo koko ajan uusia haasteita, joihin olisi kyettävä vastaamaan ja nopeasti. Johtaja- ja talouspuolen osaamista vaaditaan ja sitä on pitänyt kartuttaa työssä ollessa. Johtajakoulutuksen suoritin työn ohella. Erityisesti johtajan työssä korostaisin ihmissuhdetaitojen merkitystä. Olisi osattava olla jämäkkä ja reilu johtaja ja hyvä, eettinen ihminen. Myös kielitaitoa ei voi koskaan olla liikaa. Itselläni on lähinnä liian vähän. Lyhyesti sanottuna työssä tarvitaan monipuolista osaamista ja kykyä kehittyä jatkuvasti.
Miten etnologian opinnot valmistivat sinua tähän työhön? Jäikö opinnoista puuttumaan jotain sellaista, josta olisi nyt hyötyä työssäsi?
Sain etnologian opinnoista yhdistettynä monipuolisiin sivuaineopintoihin hyvät eväät. Lisäkurssit talous- ja johtajakoulutukseen liittyen olisivat olleet hyödyllisiä.
Millaisia neuvoja haluaisit antaa tulevaisuuttaan suunnitteleville etnologian opiskelijoille?
Tulevaisuutta ei kannata mielestäni liian tarkkaan suunnitella. Erilaiset opintoja täydentävät kurssit ja harrasteet sekä kaikenlainen, monipuolinen työkokemus ovat eduksi.