Alumniesittelyssä Aino Heikkilä

Heikkilä valmistui vuonna 2017 Suomen historian pääaineesta, ja hänen gradunsa käsitteli sotilaiden päihteidenkäyttöä toisen maailmansodan aikana. Valmistumisen jälkeen hän ehti työskennellä it-alalla ennen mittatilausompelijan opintojen aloittamista. Nykyisin Heikkilä opiskelee mittatilausompelijaksi, ja toimii sivutoimisena yrittäjänä Kumma Täti Costumier -toiminimellä.
Aino kurkistaa kameraan ompelemansa valkoisen rokokoomekon alta.
Aino Heikkilä tekemänsä Maria Theresian puvun kanssa.
Julkaistu
16.11.2023

Yliopisto-opinnot auttoivat erityisesti aikataulutuksessa ja siinä, että mitä kannattaa priorisoida. Myöskin tietynlainen luovan kaaoksen hallinta on tarpeen. Opinnot kehittivät myös ongelmanratkaisukykyä sekä kärsivällisyyttä. 

Milloin valmistuit? Mitä muuta opiskelit?

Valmistuin syksyllä 2017 pääaineena Suomen historia. Graduni aiheena oli sotilaiden päihteiden käyttö toisen maailmansodan aikana. Tämän lisäksi opiskelin kirjallisuutta, etnologiaa, museologiaa, filosofiaa ja sosiologiaa. Ensimmäisenä vuonna opiskelin myös hungarologiaa. Tein myös saksan ja venäjän kieliopintoja. 

Mitä teet työksesi? Miten olet päätynyt tähän tehtävään?

Tällä hetkellä olen vaihtamassa alaa ja opiskelen mittatilausompelijaksi ammattiopisto Gradialla. Toimin opintojen ohella myös sivutoimisena yrittäjänä. Ennen näitä opintoja työskentelin IT-alalla sisällöntuotantotehtävissä. Tein taustatutkimusta sekä kirjoitin sisältöjä erilaisiin puhelinsovelluksiin. Opiskelin tuon työn ohessa myös digitaalista markkinointiviestintää ja vastasin yrityksen someviestinnästä. Päädyin vaihtamaan alaa syksyllä 2022, kun työt edellisessä työpaikassa loppuivat. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin ompelijaksi ja kun edelliset työt loppuivat, niin tilaisuus alan vaihdolle oli kuin lautasella.

Historiaa en ole kuitenkaan hylännyt kokonaan. Tätä kirjoittaessani olen mukana puvustumassa A Scanio in Alba -oopperaa, jota esitetään helmikuussa 2024 musiikkikampuksella. Valmistan esiintymisasua Maria Theresialle ja sitä varten teimme yhdessä taustatutkimusta rokookoopuvuista ja 1700 -luvun puolen välin muodista. Pukuun tulee alusta asti valmistettu rokokookorsetti ja panier, jolla luodaan aikakauden leveä ja litteä helma. Tässä puvustuksessa pääsen hyödyntämään myös ensimmäistä ammattiani, koska työstämäni puvun on tarkoitus kuvata hääkakkua ja niitä hääkakkujakin on tullut useampi väännettyä. 

Tarkoitukseni on erikoistua juuri esiintymisasujen tekoon ja olen jo niitä muutamia tehnytkin. Olen pystynyt tällä tavoin yhdistämään burleskiharrastukseni myös työhöni. Toimin jo sivutoimisesti yrittäjänä ja olen päässyt valmistamaan muutamia esiintymisasuja ja proppeja. Yrittäjälksi päätyminen on ollut itsellenikin suuri yllätys, koska olen yrittäjäperheestä ja olen aina sanonut, että 

jos en ole kotoa muuta oppinut, niin sen että minusta ei tule koskaan yrittäjää... 

Ja kuinkas sitten kävi häh... Keväällä 2023 näki päivänvalon. Olenkin kävelevä esimerkki siitä, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Vuonna 2009, kun valmistuin ensimmäistä kertaa ammattikoulusta sanoin, että en enää koskaan opiskele yhtään mitään ja tässä nyt sitten opiskelen itselleni kolmatta ammattia.

Mikä on parasta työssäsi? Entä ikävintä?

Yrittäjänä toimimimessa parasta on mielestäni se, että voin tehdä asioita omalla tavallani ja muokata työaikani itselleni sopiviksi. En ole ollenkaan aamuihminen, joten teen töitä enemmän iltapainotteisesti. Parasta on myös se, että voin hyödyntää työssäni ADHD:n aiheuttamat "flow"-tilat, jolloin olen täysin zonessa ja saatan tehdä töitä kellon ympäri saaden paljon valmiiksi. Vastavuoroisesti voin sitten löysätä silloin, kun työ tuntuu suossa rämpimiseltä kivirinkka selässä. 

Ei tämä yrittäjyys kuitenkaan ole yhtä juhlaa, vaan välillä pitää myös tanssia ruusuilla. Ikävintä on se epävarmuus, mikä yrittäjyyteen liittyy. Koskaan ei voi ennalta tietää, milloin tulee tilauksia ja tuleeko niitä niin sanotusti tasaiseen tahtiin, että töitä riittää. Teen mittatilaustuotteiden lisäksi myös pientuotteita ja niiden kohdalla taas ei koskaan voi etukäteen tietää, että mikä myy ja mikä ei. Kuitenkin hyvät puolet ajavat näitten ikävien ohi. Mahdollisuus tehdä työtä, josta todella pidän ja johon tunnen todellista tunteen paloa, on minulle se juttu, mikä motivoi jatkamaan. 

Millaisia taitoja työsi vaatii? Miten opinnot valmistivat sinua tähän työhön?

Työni vaatii konkreettisten kädentaitojen lisäksi kokonaisuuksien hahmottamista ja aikataulutusta. Yliopisto-opinnot auttoivat erityisesti aikataulutuksessa ja siinä, että mitä kannattaa priorisoida. Myöskin tietynlainen luovan kaaoksen hallinta on tarpeen. Opinnot kehittivät myös ongelmanratkaisukykyä sekä kärsivällisyyttä. 

Millaisia neuvoja haluaisit antaa tulevaisuuttaan suunnitteleville opiskelijoille?

Tulevaisuuttaan suunnitteleville opiskelijoille haluan antaa ohjeeksi, että välillä pitää mennä niin sanotusti "perse edellä puuhun". Epäonnistumisia ja uudestaan alusta aloittamista ei tarvitse pelätä. Kannattaa myös opetella sietämään keskeneräisyyttä, sekä paikoillaan polkemista, koska löytää se sokeakin kana munan. Kaikkeen ei tarvitse suhtautua vakavasti ja elämässä pitää myös muistaa pitää hauskaa. Suunnitelmia on hyvä olla, mutta niitä tehdessä kannattaa antaa itselleen liekaa ja armollisuutta, jos kaikki ei toteudukaan, niin kuin on ajatellut. Pitäkää kiinni kyvystä innostua ja uppoutua itselle tärkeisiin asioihin ja mielenkiinnon kohteisiin. Leikkimielisyyttä ja kykyä heittäytyä ei pidä myöskään unohtaa ja siihen liittyen tähän loppuun haluan lainata tohtori Sydney Freemania TV- sarjasta M*A*S*H: 

Ladies and gentleman, take my advice: pull down your pants, and slide on the ice.