
Tiesin jo nuorena haluavani työskennellä ihmisten kanssa. Olen aina ollut utelias ja kiinnostunut ihmisistä sekä useista eri asioista. Nuorempana en kuitenkaan ollut varma, mikä ala olisi sellainen, jota haluaisin opiskella korkeakoulussa ja jonka parissa työskennellä.
Lukiossa kiinnostuin psykologiasta ja tiesin haluavani oppia ihmismielestä enemmän kuin muutamien lukiokurssien verran. Psykologia on monipuolinen tieteenala, josta pystyy aina oppimaan lisää. Lukiossa myös huomasin psykologia olevan alana hyvin suosittu, ja siihen riittää hakijoita. Opinto-ohjaajani ja opettajani kehottivatkin miettimään myös varavaihtoehtoja. Tiesin kuitenkin haluavani ehdottomasti opiskelemaan juuri psykologiaa - en siis lannistunut, vaan viimeisen lukiovuoteni keväällä hain yhteishaussa psykologian hakukohteeseen.
Ensimmäisenä hakukeväänä ovet yliopistoon eivät kuitenkaan vielä auenneet. Menestyin ylioppilaskirjoituksissa ja totesin todistusvalinnan olevan minulle kenties helpompi reitti yliopistoon. Välivuoden aikana kävin siis töiden ohella korottamassa ylioppilaskirjoitusten arvosanoja edelleen tähtäimenä psykologian opiskelu. Kova työ tuotti tulosta ja toisella hakukerralla pääsin todistusvalinnassa Jyväskylän yliopistoon.
Opinnot Jyväskylän yliopistossa ja psykologian parissa ovat olleet juuri niin monipuolisia ja kiinnostavia kuin odotinkin. Vapaavalintaisina sivuaineina olen opiskellut väkivaltatutkimusta yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta sekä oikeuspsykologiaa, joka yhdistelee psykologiaa ja oikeustiedettä. Oikeuspsykologiaa opetetaan ainoastaan Itä-Suomen yliopistossa ja luulinkin, etten voisi opiskella sitä Jyväskylässä. Jo ensimmäisinä päivinä selvisi kuitenkin, että joustavan opinto-oikeuden ansiosta opinnot voi suorittaa myös Jyväskylän yliopistosta käsin.
En vielä tiedä tarkalleen, minkä psykologian osa-alueen parissa haluaisin tulevaisuudessa työskennellä, mutta se ei haittaa. Psykologien työmahdollisuudet ovat paljon laajemmat kuin uskoinkaan, joten valinnanvaraa työpaikoissa on enemmän kuin tarpeeksi. Yliopisto-opinnot ovat oivallinen mahdollisuus opiskella monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti eri alojen kursseja. Monelle psykologian opiskelusta saattaa tulla mieleen ainoastaan mielenterveyden häiriöiden hoito. Se onkin suuri osa psykologien työtä, mutta ei missään nimessä ainut työllistymismahdollisuus. Psykologien työkenttä on laaja, sillä psykologiaa voidaan soveltaa melkein mihin vain.
Jos saisin antaa yhden vinkin henkilölle, joka nyt miettii psykologian opiskelua, haluaisin kannustaa häntä tavoittelemaan mahdollista unelma-alaansa. Ainahan joku pääsee opiskelemaan psykologiaa – miksi et juuri sinä!