
Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen esittely
Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos on yksi Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan neljästä laitoksesta. Laitoksella luodaan ja välitetään uutta osaamista yhteiskuntaan ja kasvatetaan osaajia tulevaisuuden rakentajiksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Monipuolinen ja laaja-alainen matemaattinen ja tilastotieteellinen tutkimus ja koulutus tuottaa osaajia opetus-, tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin. Tutkimuksen ja koulutuksen pääalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, tilastotiede ja matematiikan aineenopettajakoulutus.
Laitos tekee poikkitieteellistä tutkimusta yhteistyössä eri toimijoiden, kuten yritys- ja elinkeinoelämän sekä julkisen sektorin kanssa tarjoten kattavaa ja monipuolista asiantuntemusta. Laitos on myös mukana Jyväskylän yliopiston LUMA-tiedekasvatuskeskuksessa, jossa lasten ja nuorten tiedekasvatusta kehitetään tieteenalarajat ylittäen.

Missio
Tutkijat ja opettajat muodostavat innostuneen, kannustavan ja tiiviin yhteisön, joka tuottaa perustavanlaatuista, kansainvälisesti merkittävää tutkimusta. Se luo pohjan ja antaa suunnan ihmislähtöiselle ja korkeatasoiselle opetuksellemme.
Visio
Olemme kansainvälisesti tunnustettu matematiikan ja tilastotieteen tutkimuksen ja opetuksen keskittymä. Henkilökuntamme ja kasvattamamme tutkijat, opettajat ja asiantuntijat vaikuttavat tieteen tekemisen huipulla, yritysten avaintehtävissä sekä luokkahuoneiden keskellä.