Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

Haluamme löytää vastauksia ja ymmärrystä maailmankaikkeuden toimintaan. Teemme tutkimusta, jolla halutaan saada aikaan muutosta: ratkaista ongelmia, joita kohtaamme tänään ja huomenna. Kiinnostuksemme mittakaava ulottuu atomin osista avaruuteen ja ilmastonmuutoksesta antibioottiresistenssiin.

Luonnontieteellisen osaamisen keskittymä

Luonnontieteelliseen tutkimukseen perustuvalle tiedolle on entistä enemmän tarvetta yhteiskunnassamme teknologisen kehityksen ja ympäristön muutosten vuoksi. Luonnontieteilijöillä ja matemaatikoilla on keskeinen rooli ratkaistaessa globaaleja haasteita, kuten ihmisen toiminnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta ja biodiversiteetin köyhtymistä maapallolla.

Tiedeyhteisöämme yhdistää vahva halu rakentaa kestävää tulevaisuutta. Opiskelijat pääsevät kasvamaan asiantuntijoiksi vanhempien tutkijakollegoiden tutkimushankkeissa ensimmäisistä opiskeluvuosista lähtien. Tutkimuksemme on maailmanlaajuisesti vaikuttavaa ja yhteistyökumppaneitamme ovat muun muassa Euroopan avaruusjärjestö ESA sekä hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN.

Tiedekunnan laitokset

Tiedekunnan tutkimus- ja opetuskeskukset

Tiedekunnan neljän vahvan laitoksen rinnalla toimii poikkitieteellinen Nanotiedekeskus (NSC), kiihdytinlaboratorio (JYFL-ACCLAB), Konneveden tutkimusasema sekä kiertotalouden osaamiskeskittymä.

Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö (School of Resource Wisdom) on tiedekuntamme koordinoima verkosto, joka kokoaa yhteen osaamista ja tutkimuksen voimavaroja luonnontieteiden, humanististen ja yhteiskuntatieteiden sekä kauppatieteiden eri aloilta. 

Tiedekunta vastaa myös Jyväskylän yliopiston LUMA-tiedekasvatuksesta, jossa lasten ja nuorten luonnontieteiden ja matematiikan kiinnostusta herätetään tieteenalarajat ylittäen. Keski-Suomen LUMA-keskus edustaa Jyväskylän yliopistoa LUMA-keskus Suomi -verkostossa.

Ajankohtaista matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa

Luonnonilmiöitä atomeista ekosysteemeihin

Avaa ovi matematiikkaan ja luonnon ilmiöihin!

Meillä sinusta kasvaa oma-aloitteinen moniosaaja, joka ymmärtää maailman toimintaa. Tuleva työsi on monipuolista ja käytännönläheistä, joka tuottaa valmistumisen jälkeenkin oppimisen iloa. Tiedekunnassamme voit opiskella bio- ja ympäristötieteitä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä ja nanotiedettä.

Kun opiskelet meillä, saat valmiudet haastavien ongelmien ratkaisemiseen. Tulevaisuudessa sinulla voi olla keskeinen rooli  esim. ilmastonmuutoksen tai biodiversiteetin köyhtymisen torjumisessa, uusien teknologisten innovaatioiden kehittämisessä tai kestävämmän elämäntavan rakentamisessa.

Opiskelu on meillä yhteisöllistä. Perinteisten luentojen ja verkko-opetuksen ohella opiskeluun sisältyy työtä pienissä ryhmissä ja laboratorioissa sekä kenttäkursseilla maastossa. Opiskelijana pääset työskentelemään huippuluokan tutkimuslaitteistoilla opettajien ja kokeneiden tutkijoiden rinnalla.

Hae opiskelemaan

kiihdytinlabra-opiskelijat
Opettajien ja opiskelukavereiden innostus on tarttuvaa, mikä lisää motivaatiota opiskeluun.

Tohtorikoulutuksella tieteellisiä ja teknologisia läpimurtoja

Monipuoliset eväät työelämään, joko tutkijanuralle tai vaativiin asiantuntijatehtäviin yliopiston ulkopuolella.
promootio
Tohtorintutkinnon suorittaneita työllistyy teollisuuteen, tieteellisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan pariin ja terveydenhuoltoon.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tohtorikoulutuksen koulutetaan korkeatasoisia luonnontieteiden ja matematiikan asiantuntijoita, jotka työllistyvät niin kotimaahan kuin kansainvälisesti. Tohtoreilla on erinomaiset edellytykset toimia vaativissa tieteellisissä tutkimus- ja opetustehtävissä sekä asiantuntija-, kehitys- ja johtotehtävissä.

Tiedekunnassa on neljä tohtoriohjelmaa: bio- ja ympäristötieteet, fysiikka, kemia ja matematiikka ja tilastotiede. Tohtorikoulutus perustuu tiedekunnassa tehtävään tutkimukseen, jota tehdään lukuisissa arvostetuissa kansainvälisissä tutkimusryhmissä. Jokainen tohtorikoulutettava työskentelee osana tutkimusryhmää. 

Aktiivista, korkeatasoista ja monipuolista tutkimusta

Luonnontieteilijöillä ja matemaatikoilla on keskeinen rooli maailman pelastamisessa.

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa tehtävä tutkimus on monipuolista ja kansainvälisesti arvostettua. ۳ٱ𾱲ٲössä kansainvälisen tiedeyhteisön kanssa etsimme vastauksia tieteen suuriin kysymyksiin erityisesti evoluutiotutkimuksen, luonnonvarojen resurssiviisauden, matemaattisen analyysin, monitieteisen nanotieteen sekä ydin- ja hiukkasfysiikan aloilla.

Tiedekunnassamme panostetaan luonnontieteiden perustutkimukseen ja siihen pohjautuvaan koulutukseen. Luonnonvarojen kestävä käyttö ja kiertotalous ovat merkittävässä asemassa ratkottaessa tulevaisuuden suuria kysymyksiä, kuten ilmastonmuutosta, jäteongelmaa sekä lajien katoamista. Teemme poikkitieteellistä tutkimusta yhteistyössä eri toimijoiden, kuten yritys- ja elinkeinoelämän sekä julkisen sektorin kanssa.

Lue lisää tutkimuksestamme

Tiedekunta jakaa osaamista ja rakentaa tulevaisuutta, jossa niin nykyisillä kuin tulevilla sukupolvilla on mahdollisuudet hyvään elämään.

Tapahtumat ja väitökset