Kemian laitos

Kiertotalous

Kiertotalouden tutkimuksen vahvuusala edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä tehostamalla orgaanisten ja epäorgaanisten raaka-aineiden käyttöä.

Vihreään teknologiaan liittyvän tutkimuksen merkittävimpiä osa-alueita ovat vähähiiliset ratkaisut, biomassan hyödyntäminen sekä kriittisten raaka-aineiden talteenotto. Erittäin keskeissä osassa tutkimusta on innovatiivisten talteenottoteknologioiden kehitys suunnittelemalla, valmistamalla ja jatkoprosessoimalla kemiallisesti aktiivisia molekyylirakenteita, joiden avulla eri alkuaineita ja yhdisteitä voidaan ottaa selektiivisesti talteen hyvinkin monimutkaisista materiaaleista.

Vahvuusalueen tutkimus sisältää laaja-alaisesti eri luonnontieteiden osa-alueita kuten epäorgaanista ja orgaanista kemiaa, materiaalitutkimusta ja ympäristötiedettä. Erityisen tärkeässä asemassa on kemiallinen analytiikka, jota hyödynnetään esimerkiksi arvokkaiden raaka-aineiden tunnistamisessa jäte- ja sivuvirroista sekä jalostettujen yhdisteiden puhtauden määrittämisessä. Kumppaneinamme on useita kansallisia ja kansainvälisiä tutkimusryhmiä, ja työskentelemme myös tiiviisti monien teollisten toimijoiden kanssa. Vahvuusalueen tutkimus on osa yliopiston poikkitieteellistä JYU.WISDOM-resurssiviisausyhteisöä motolla ”Jätteistä korkean jalostusasteen tuotteiksi”. 

kemian laitos
Kiertotalous tarjoaa ratkaisuja hillitä ilmastonmuutosta ja pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen.

Vahvuusalueeseen liittyvät tutkimusryhmät ja -hankkeet