
Kemian laitos
Kemia on keskeisessä roolissa ratkottaessa ihmiskunnan suuria kysymyksiä. Ilmastonmuutoksen ymmärtäminen, kiertotalouden ratkaisujen kehittäminen, ruoan riittävyyden turvaaminen sekä tautien torjuminen ja parantaminen ovat kaikki aiheita, joissa tarvitaan kemian osaamista. Monipuolinen kemian teollisuus tuottaa vaurautta ja hyvinvointia yhteiskunnalle.

Kemistit etsivät ratkaisuja ihmiskunnan suuriin ongelmiin pyrkien esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, ympäristöystävällisempiin polttoaineisiin ja parantumattomien sairauksien poistamiseen. Kemia onkin synnyttänyt valtavan määrän sovelluksia, joita hyödynnämme päivittäin. Nämä innovaatiot eivät synny ilman syvällistä ymmärrystä kemiasta sekä laajaa perustutkimusta, josta Jyväskylän yliopistolla on vahvat perinteet.
Kemian alalta valmistuneet voivat työskennellä esimerkiksi tuotekehitys- ja laadunvarmistustehtävissä teollisuudessa, asiantuntijatehtävissä viranomais- ja valvontaorganisaatioissa, opettajina, tutkijoina yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa, johtajina, myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä tai yrittäjinä.

Kemian laitoksen tutkimusprofiili muodostuu neljästä painoalasta: funktionaaliset molekyylit ja materiaalit, kemiallinen nanotiede, kiertotalous ja kemian opetus. Monet tutkimusryhmät työskentelevät useammassa kuin yhdessä vahvuusalueessa. Laitoksen infrastruktuuri on kaikkien tutkijoiden yhteiskäytössä.
Tutkijat tekevät poikkitieteellistä yhteistyötä tiedekunnan muiden laitosten ja tiedekuntien kanssa. Merkittävä osa tutkimuksesta tehdään poikkitieteellisessä nanotiedekeskuksessa. Kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö on vahvaa ja vireää. Laitoksella on myös jatkuvasti kansainvälisiä opiskelijoita harjoittelussa ja vierailijoita tekemässä tutkimusyhteistyötä. Tutkimuksessa pyritään vaikuttavuuteen ja tieteellisiin läpimurtoihin.
