
Luonnonvarojen kestävä käyttö
Luonnonvarojen kestävän käytön lähtökohtana on samanaikaisesti ymmärtää eliöyhteisöjen ja ekosysteemien toimintaa mutta myös niissä tapahtuvia muutoksia ihmistoiminnan seurauksena sekä löytää kestäviä ratkaisuja luonnonvarojen käyttöön, sekä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen tähtääviin ratkaisuihin. Toiminta yhdistää maa- ja vesiekosysteemitutkimuksen sekä vesien ja valuma-alueiden luonnonvarojen suojelun ja käytön.
Keski-Suomi ja tuhansien järvien maamme antaa erinomaiset puitteet erityisesti vesiekosysteemien tutkimukseen. Tutkimuksemme käsittelevät niin vesieläinten ekologiaa ja biologiaa kuin kalataloutta, kalakatojen kannanseurantaa ja sen kehittämistä kuin kemiallisten .
Ympäristötieteiden tutkimuksen tavoitteena on löytää kestäviä ratkaisuja raaka-aineiden ja luonnovarojen käyttöön, hyödykkeiden ja energian tuotantoon sekä luonnon ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen tähtäävään talouteen.
