Ajanhallinta

Yliopisto-opintoihin kuuluu paljon itsenäistä opiskelua, ja opiskelijana olet vastuussa omista opinnoistasi ja niiden aikatauluttamisesta. Opintojesi etenemisen kannalta sinun on tärkeää laatia realistinen aikataulu ja suunnitella omaa toimintaasi, jotta voit käyttää aikaasi tehokkaasti. Tältä sivulta löydät tukea työskentelysi aikatauluttamiseen.
Opiskelija on verkkotapaamisessa sängyllään kotona

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç

Oppimistehtävien ja tutkielmien aikataulun suunnittelu 

Kun teet pienempiä oppimistehtäviä tai kirjoitat kandidaatin- tai maisterintutkielmaa, on tärkeää hahmottaa, mitä osia ja vaiheita tehtävään kuuluu – ja kuinka paljon niihin tarvitsee aikaa. Muista varata aikaa esimerkiksi työn suunnitteluun, eri versioiden työstämiseen sekä tehtävän viimeistelyyn.  

Lisäksi työn sujumista auttaa säännöllinen kirjoitusrytmi. Kirjoitustyötä ei siis kannata jättää liian pitkäksi aikaa, vaan työrytmiä kannattaa pitää yllä välitavoitteita sisältävän aikataulun avulla.  


Kun suunnittelet aikataulua, aloita kirjaamalla muistiin keskeisimmät asiat:  

  • Milloin oppimistehtävän tai tutkielman tulee olla valmis?  
    • Kirjoita deadline itsellesi ylös esimerkiksi kalenteriin.  
       
  • Millaisia osia oppimistehtävässä tai tutkielmassa on ja kuinka paljon arvioit tarvitsevasi aikaa niihin? Entä mitä voit tehdä kuukauden, viikon, päivän tai yhden tunnin aikana? Aseta itsellesi mahdollisimman konkreettisia välitavoitteita, kuten esimerkiksi:  
    • etsin sopivia lähteitä,
    • luen lähteen X ja teen siitä muistiinpanot,
    • suunnittelen tekstin rakennetta tai  
    • kirjoitan yhden kappaleen tai luvun tekstiä tiettyyn päivään mennessä.  
       
  • Mihin aikaan päivästä työskentelet tehokkaimmin?  
    • Ota suunnitelmassasi huomioon, millainen työskentelijä olet. Millaiset työtehtävät sujuvat sinulla parhaiten aamusta, iltapäivästä tai illasta? Laita erityisesti keskittymistä vaativat tehtävät aikaan, jolloin olet virkeimmilläsi.  
       
  • Onko aikataulussasi liikkumavaraa ja tilaa muutoksille?  
    • Ole realistinen aikataulusi suhteen ja huomioi omat pakolliset menosi ja mahdolliset yllätykset.  
       
  • Jääkö sinulle riittävästi aikaa palautua ja viettää vapaa-aikaa? 
    • Palautuminen ja tasapaino työn sekä vapaa-ajan välillä on tärkeää.  
       

Voit tehdä aikataulun sinulle sopivimmalla tavalla, esimerkiksi omaan kalenteriin, Gantt-kaaviona (janakaaviona), Exceliin tai paperille. Kun taas suunnittelet työviikkojasi ja -päiviäsi, tekniikoina esimerkiksi voivat olla avuksi. 

Muista noudattaa tekemääsi aikataulua ja ±èä¾±±¹¾±³Ù³Ùää ja tarkentaa sitä tarvittaessa.  

Vuorovaikutustilanne Ylistönrinteellä, 3hlöä keskustelee, yksi seisoo vieressä

Tiedonhaku ja akateemisten tekstien lukeminen 

Jotta voit tehostaa ajankäyttöäsi, sinun on hyvä tutustua siihen, kuinka voit hakea tieteellistä tietoa ja kehittää lukemisen strategioitasi. Tukea tiedonhakuun voit saada esimerkiksi Jyväskylän yliopiston tai Kirjastotuutori-verkkosivuilta. 

Akateemisten tekstien lukustrategioitasi voit kehittää esimerkiksi Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksen opintojaksoilla tai omatoimisesti tutustumalla Akateemiset opiskelutaidot -sivustoon.

Apua ajanhallintaan 

Tarvitsetko lisää tukea ajanhallintaan? Aihetta käsitellään esimerkiksi Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksen UVK-opintojaksoilla ja opintojaksolla HYVY001 Akateeminen opiskelukyky – muutakin kuin opintopisteitä. Lisäksi voit olla yhteydessä matalalla kynnyksellä esimerkiksi Hyviksiin

Voit saada tukea ja ideoita ajanhallintaan myös erilaisista verkkomateriaaleista: