JYU:n muut akateemiset uravaihtoehdot

Jyväskylän yliopistossa voit työskennellä professorin tehtävän lisäksi esimerkiksi tutkimusprofessorina, tutkimusjohtajana, tutkijana, yliopistonlehtorina tai yliopistonopettajana.

Professori

Professorin tehtävään valittavalta edellytetään tohtorin tutkintoa, korkeaa tieteellistä pätevyyttä ja, kun se on tärkeää tehtävän hoitamisen kannalta, käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtäväalaan.

Ansioita arvioitaessa otetaan huomioon hakijan tekemät tieteelliset julkaisut, muut tieteelliset ansiot, kokemus tieteellisen tutkimuksen johtamisesta, kyky antaa korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjausta, näytöt edustamansa tutkimusalan kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä, opetus- ja ohjauskokemus ja pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky. Lisäksi otetaan huomioon hakijan menestyminen täydentävän tutkimusrahoituksen hankinnassa, kansainvälinen tieteellinen työskentely, tieteelliset luottamustehtävät ja muu aktiivisuus tiedeyhteisön toiminnassa sekä kokemus yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.

Lähtökohtaisesti Jyväskylän yliopiston toistaiseksi voimassa oleviin professorin tehtäviin tullaan professorin vakinaistamispolun (tenure track) kautta.

Tutustu professorin vakinaistamispolkuun

Tutkimusprofessori / Tutkimusjohtaja

Tehtävien edellytykset määritellään tehtäväkohtaisesti kuitenkin siten, että lähtökohtana on professoria vastaava pätevyys. Tehtävien täyttäminen edellyttää aina henkilön tieteellisten ansioiden arviointia ja menettely vastaa professorin tehtävän valintamenettelyä.

°Õ²âö±ð±ô䳾ä±è°ù´Ç´Ú±ð²õ²õ´Ç°ù¾±

Jyväskylän yliopistossa työelämäprofessorin tehtävään voidaan ottaa yhteiskunnallisessa tehtävässä, akateemisessa maailmassa, elinkeinoelämässä tai julkisella sektorilla toimiva tai toiminut asiantuntija tai ammattilainen. Tehtävässä toimiva henkilö vahvistaa yliopiston yhteiskuntasuhteita sekä arvioi alaa uudelleen ja kehittää sitä. Lisäksi työelämäprofessori luo verkostoja yliopiston ja työelämän välillä ja tuo  yliopistoyhteisöön työelämän käytännön ajankohtaista tietoa, jota voidaan hyödyntää opetus- ja tutkimustoiminnassa. °Õ²âö±ð±ô䳾ä±è°ù´Ç´Ú±ð²õ²õ´Ç°ù¾± voi antaa opetusta omalta erityisalueeltaan.

Pääsääntöisesti tehtävään edellytetään soveltuvaa tohtorintutkintoa. Poikkeuksellisesti erityisen perustelluista syistä voidaan tehtävään ottaa henkilö, joka ei ole suorittanut tohtorintutkintoa. Tällöin henkilön tulee muutoin olla erityisen ansioitunut sekä tieteellisesti että työelämän käytännön kautta alallaan.

°Õ²âö±ð±ô䳾ä±è°ù´Ç´Ú±ð²õ²õ´Ç°ù¾±n tehtävä on määräaikainen. Ansioiden arvioinnissa hyödynnetään ulkopuolista asiantuntijamenettelyä. Rahoitus määräytyy tehtäväkohtaisesti.
 

Visiting Professor / Junior Visiting Professor

Kansainvälisen toiminnan ja kansainvälistymisen lisäämiseksi ja tukemiseksi Jyväskylän yliopistoon rekrytoidaan henkilöitä Visiting Professorin ja Junior Visiting Professorin tehtäviin. Tavoitteena on pyrkiä aktiivisesti yhteistyöhön tutkimusyhteistyöstä kiinnostuneiden ansioituneiden ja pätevien kansainvälisten tutkijoiden kanssa sekä syventää yliopiston kansainvälistä tutkimustoimintaa ja yhteistyötä.

Vanhempi yliopistonlehtori

Yliopistonlehtorilta edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa, näyttöjä itsenäisestä tieteellisestä tutkimustyöstä, kyky antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä, ja, kun se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tieteellinen työ, opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky ja muut tehtävään soveltuvat ansiot.

Yliopistonlehtori / Yliopistotutkija

Tehtävissä edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa, näyttöjä itsenäisestä tieteellisestä tutkimustyöstä, kykyä antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä, ja kun se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Yliopistonlehtorin tehtävissä voidaan painottaa joko tutkimus- tai opetusansioita. 
 

Yliopistonopettaja

Tehtävän edellytyksenä on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja tehtävässä tarvittava opetustaito, jota arvioitaessa otetaan huomioon opetus- ja ohjauskokemus, pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky.

Tutkijatohtori

Tutkijatohtori on post doc -vaiheen tehtävä, jossa toimitaan tyypillisesti 4-6 vuotta. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva tohtorin tutkinto ja kyky itsenäiseen tieteelliseen työhön sekä tehtävässä tarvittava opetustaito. Tarvittaessa voidaan asettaa tehtäväkohtaisia vaatimuksia tutkinnon sisältöön, alaan sekä muihin tehtävän asettamiin edellytyksiin ottaen huomioon, että tehtävä on luonteeltaan itsenäinen tutkimus- ja opetustehtävä, jossa henkilö toimii vastuullisena suunnittelijana ja toteuttajana.

Tule meille tutkijaksi!
 

³Õä¾±³Ùö²õ°ì¾±°ùÂá²¹³Ù³Ü³Ù°ì¾±Âá²¹

Yliopistotasolla toimii tutkijakoulu, jonka ohjauksessa eri tiedekuntien tohtorikoulutus toteutetaan. Tiedekuntatasolla toimivat tohtorikoulut. Tiedekunnat hyväksyvät opiskelijat, järjestävät koulutusta ja myöntävät tutkinnot. Käytännön tohtorikoulutus toteutetaan tohtoriohjelmissa.

³Õä¾±³Ùö²õ°ì¾±°ùÂá²¹³Ù³Ü³Ù°ì¾±Âá²¹n tehtävän edellytyksenä on ylempi korkeakoulututkinto ja jatkotutkinnon opiskeluoikeus Jyväskylän yliopistoon. Tarvittaessa voidaan asettaa tehtäväkohtaisia edellytyksiä tutkinnon sisältöön tai alaan.  

Tutustu JYU:n tohtorikoulutukseen

Katso myös