
Hyvinvointi ja taideterapiat
Taiteiden ja hyvinvoinnin suhde on noussut viime vuosina yhä keskeisemmäksi teemaksi. Kliinisen kontekstin ulkopuolella tutkitaan taiteen hyvinvointia edis³Ùäviä ulottuvuuksia ihmisten arjessa, kuten musiikin kuuntelemisen merkitys³Ùä tunteiden säätelyn keinona. Arjen hyvinvoinnin ja kliinisen toiminnan rajapinnassa tutkitaan terapeuttisen kirjoittamisen merkitys³Ùä esimerkiksi vakavien sairauksien aiheuttaman kuormituksen purkamisen keinona. Kliinis³Ùä kontekstia edustaa musiikkiterapia, jonka tutkimus on osa Musiikin, mielen, kehon ja aivojen huippuyksikön toimintaa. Sen piirissä musiikkiterapian tutkimus painottuu vaikuttavuustutkimukseen, kohderyhminä muun muassa aikuisten emotionaaliset häiriöt ²õ±ð°ìä lasten autismin kirjo.
