Stressi & musiikin kuuntelu

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
Hankekuvaus
Tutkimuksessa tarkastellaan omavalintaisen rentouttavan musiikin kuuntelun vaikutusta fysiologisesti mitattuun sekä henkilökohtaisesti koettuun rentoutumiseen ja mielialaan nuorilla aikuisilla. Tutkimuksen tarkoitus on lisätä tieteellistä ymmärrystä musiikin roolista rentoutumisen ja stressin lievittämisen välineenä sekä välittää tietoisuutta musiikin käytöstä tunteiden säätelyn keinona. Tutkimusta varten on luotu koeasetelma, joka toteutetaan Jyväskylän yliopistolla Musica-rakennuksessa. Koeasetelmassa mitataan sykevälivaihtelua ja galvaanista ihovastetta iholle asetettavien sensorien avulla kahden rentoutustuokion aikana. Henkilökohtaisia kokemuksia kerätään kokeen eri vaiheissa kyselyiden avulla. Kumpaakin rentoutushetkeä edeltää viisi minuuttia kestävä, matemaattisia ratkaisutehtäviä sisältävä stressitesti, jonka tarkoitus on lievästi korottaa vireystilaa ja kohottaa kognitiivista kuormitusta ennen rentoutumisen aloittamista. Rentoutumistuokioissa kuunnellaan sekä omavalintaista musiikkilistaa että neutraalia, ei-musiikillista äänimateriaalia. Tutkimus toteutetaan vuosien 2023–2025 aikana.
Tutkimukseen ei enää haeta osallistujia.
Yhteystiedot:
³Õä¾±³Ùö²õ°ì¾±°ùÂá²¹³Ù³Ü³Ù°ì¾±Âá²¹
Marianne Taipale
050-4284234
marianne.h.taipale@jyu.fi
Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos
PL 35
40014 Jyväskylän yliopisto
Hankkeen vastuullinen johtaja
Suvi Saarikallio
050-5361900
suvi.saarikallio@jyu.fi
Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos
PL 35
40014 Jyväskylän yliopisto