
Pasi Nevalainen
Esittely
Pasi Nevalainen on taloushistorian apulaisprofessori. Hän on myös Suomen Akatemian rahoittama akatemiatutkija kaudella 2020-2025. Hänen tutkimuksensa kohdistuu yhteiskunnan ja liiketoiminnan väliseen vuorovaikutukseen.
Tutkimuskuvaus
Päätutkimusteemani on valtion liiketoiminta. Tutkimukseni kohdistuu erityisesti valtion omistukseen yrityksissä sekä valtion harjoittaman omistajapolitiikkaan. Vastavuoroisesti tarkastelen myös valtion omistuksen vaikutusta yritysten strategioihin ja esimerkiksi kansainvälistymiseen. Tutkimukseni auttaa ymmärtämään valtion toiminnan vaikutusta talouden kehitykseen pitkällä aikavälillä.
Toinen keskeinen tutkimusteemani on liikkeenjohdon jatkokoulutus. Tutkimukseni kohdistuu koulutusmallin kehitykseen Suomessa toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, sekä koulutusohjelmien erilaisiin käyttötapoihin yrityksissä.