Sosiaaliturva on monelle työnteon ehto, ei sen vaihtoehto
Pienituloisuudeksi ja köyhyysrajaksi määritellään tulot, jos ne jäävät alle 60 prosenttiin kaikkien kotitalouksien mediaanituloista. Suomessa vuonna 2021 mediaanitulo oli noin 2250 euroa kuussa. Yksinasuvalla köyhyysraja on siten 1350 euroa käytettävissä olevia varoja kuussa. Kotitalouden muoto vaikuttaa suhteelliseen köyhyysrajaan. Esimerkiksi kahden alakouluikäisen lapsen yksinhuoltajalla köyhyysraja kulkee noin 2160 eurossa.
Kotitalouden köyhyyttä ei voi päätellä kuitenkaan pelkästään ansioista.
Menot, erityisesti asumiskustannukset vaikuttavat siihen, paljonko varoja jää kuukaudessa ruokaan ja muihin elämän välttämättömyyksiin. Viimeisen vuoden aikana inflaatio on nostanut kuluja huomattavasti.
Sosiaaliturva täydentää satojentuhansien pieniä ansiotuloja
Moniin länsimaihin verrattuna Suomessa on tilastollisesti vähän alle köyhyysrajan eläviä työssäkäyviä. Vain 2.5 prosenttia työvoimasta eli noin 60 000 ihmistä tulee tilastoiduksi työssäkäyviksi köyhiksi.
Luku ei kuitenkaan anna aivan kokonaista kuvaa siitä, kuinka suomalaisilla työmarkkinoilla työskentelevät pärjäävät pelkillä ansiotuloillaan. Tilastoinnissa ansioksi lasketaan nimittäin palkan tai yrittäjätulon lisäksi myös saatu sosiaaliturva eri muodoissaan.
Voidaan siis sanoa, että sosiaaliturvajärjestelmämme toimii hyvin, koska se auttaa jopa työssäkäyviä.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomessa sosiaaliturvajärjestelmä nostaa saman verran työssäkäyviä köyhyysrajan yli, kuin sen alle jää. Esimerkiksi asumistukea käytetään kompensoimaan riittämättömiä ansiotuloja. Tuoreen VTV:n tarkastusraportin mukaan 72 000 työssäkäyvää kotitaloutta saa asumistukea, koska pelkät ansiotulot eivät riitä elämiseen.
Köyhyysriskissä olevien työssäkäyvien määrää haarukoidessa on lisäksi hyvä ottaa huomioon, että vuosittain reilu 170 000 pienituloista työssäkäyvää saa palkkatulojen lisäksi soviteltua työttömyyspäivärahaa. Työssäkäyvät saavat myös muita sosiaaliturvan muotoja, jonkin verran jopa viimekätiseksi tarkoitettua toimeentulotukea.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2021 199 000 pienituloista ja vajaatyöllistä ihmistä.
Osa-aikatyöt, epävarmat ja uudet työn muodot aiheuttavat pienituloisuutta
Tutkimushankkeessamme Työssäkäyvät köyhät jälkiteollisessa hyvinvointivaltiossa arviomme karkeasti, että Suomessa on noin 200 000 palkkatyöntekijää tai yrittäjää, jotka elävät pienituloisuusrajan tuntumassa tai sen alla.
Merkittävä osa heistä saa jonkinlaista sosiaaliturvaa, mutta osa myös tekee useampaa työtä, tai yhdistelee esimerkiksi palkkatyötä ja yrittäjyyttä, kuten vaikkapa alustatyötä, kattaakseen elämiseen tarvittavat kulut. Suomalaisilla työmarkkinoilla työskentelee myös ihmisiä, joilla ei ole oikeutta suomalaiseen sosiaaliturvaan.
Merkittävimpiä syitä työssäkäyvien pienituloisuuteen ovat osa-aikatyöt, sekä erilaiset muut prekaarit eli epävarmat työsuhteet.
Osa-aikatyön määrä on kasvanut Suomessa koko 2000-luvun, ja tällä hetkellä yli 400 000 ihmistä työskentelee osa-aikaisena.
Osa-aikatyö muodostuu vastentahtoiseksi silloin, kun ihminen haluaisi elättää itsensä ja perheensä kokonaan työllä. Tällöin esimerkiksi tehdyt viikkotunnit eivät riitä täysiin ansioihin, vaikka tuntipalkka sinänsä olisikin kohtuullinen.
Työssäkäyvien köyhyyttä tuottavat myös erilaiset matalapalkka-alat ja erilaiset uudet työn muodot, jossa ansiot ovat pieniä ja huonosti ennustettavia.
Kuinka onnistuu kannustinloukkujen purku?
Yksi sosiaali- ja terveysministeriön STM:n asettaman ja vuonna 2020 työnsä aloittaneen sosiaaliturvan uudistuskomitean neljästä tärkeimmästä tehtävästä on sosiaaliturvan ja ansiotyön yhteensovittamisen tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottelu.
Samalla valtiontalouden tasapainottaminen merkittävillä leikkauksilla on nostettu valtiovarainministeriön VM:n toimesta tulevien hallitusten politiikan keskeisimmäksi tehtäväksi.
Leikkauslistojen määrittelemässä sopeuttamispolitiikassa keskeiseksi aiheeksi noussee kysymys siitä, millaisilla tavoilla työllistymisen kannustinloukkuja puretaan. Kannustinloukussa yksilön nähdään arvioivan sitä, kannattaako hänen ottaa työtä vastaan vaiko jäädä sosiaaliturvan varaan.
Tässä keskustelussa olisi tärkeää huomata, kuinka juuri elämän- ja työtilanteiden mukaan joustava ja helposti haettava sosiaaliturva on monelle suomalaiselle pienituloiselle työntekijälle työnteon ehto, ei sen vaihtoehto.
Lisää keskustelua tulisi käydä myös siitä, kuinka laajamittaisesti sosiaaliturvajärjestelmän tarkoitus on kompensoida elämiseen riittämättömiä palkkoja, kuinka paljon tämä kompensointi valtiolle maksaa ja millä tavoin järjestelmää rahoitetaan.
Kirjoittaja Mikko Jakonen työskentelee yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtorina yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella Jyväskylän ylipistossa. Jakonen tutkii uuteen työhön, prekarisaatioon sekä talouden politiikkaan liittyviä kysymyksiä.
