Työssäkäyvät köyhät jälkiteollisessa hyvinvointivaltiossa

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
Hankekuvaus
Yhteiskuntapoliittisen työn ja köyhyyden tutkimukseen keskittyvän hankkeemme tavoitteena on luoda ajantasainen, kattava ja kriittinen kokonaiskäsitys työssäkäyvien köyhien tilanteesta Suomen kaltaisessa jälkiteollisessa hyvinvointivaltiossa sekä tarjota politiikkasuosituksia päätöksenteon tueksi. Työ- ja yhteiskuntapoliittisilla ratkaisuilla on merkittävä rooli siinä, miten yleiseksi ilmiö kehittyy tulevaisuudessa, ja millaista työssäkäyvien köyhyys ja arki on laadultaan.
Aiemmassa tutkimuksessa havaitsimme, että pienituloisuus vaikuttaa eri tavoin palkkatyöntekijöihin ja yrittäjiin. Etenkin pien- ja yksinyrittäjillä, sekä erilaisissa freelancer- ja alustatalouden töistä ansiota hankkivilla ihmisillä tulotilanne voi olla ajoittain heikko, mutta mahdollisuudet saada sosiaaliturvaa ovat toisenlaiset kuin palkansaajilla. Havaitsimme myös, että moni palkansaaja ei hae työttömyys- ja / tai sosiaaliturvaa vaikka olisi siihen oikeutettu, sillä sosiaaliturva koetaan häpeälliseksi ja hankalaksi. Tutkimuksessamme on tullut esiin, kuinka arjen järjestäminen erilaisine rutiineineen voi olla erilaisissa epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleville vaikeaa ja kuinka köyhyys vaikuttaa ihmissuhteisiin, mielenterveyteen, terveyteen ja kehoon negatiivisesti.