Oppimisesta ja urheilusta: Huippuhetkistä luopumiseen

Parhaimmillaan arvokisamatkoista jää huikeita muistoja. Mieleen syöpyvät erityisesti kisatunnelma, kohtaamiset ja viralliset ennätystulokset. Onnistumisen ja pystyvyyden tunteet kannattelevat mielialaa ja motivaatiota arjessa pitkälle kisojen jälkeen.
Urheilussa harjoittelu on tärkeintä. Kunto ja terveys ovat suurimpia palkintoja ponnistelusta ja kisat bonusta päälle. Kuitenkin mahdollisuus koetella suorituskykyä ja sen äärirajoja sitouttavat harjoitteluun ja tavoitteenasetteluun tehokkaimmin. Kisoihin osallistuneet پää tunteen, kun kiinnittää numerolapun rintaan, kohtaa kilpakumppanit kentällä ja oman suoritusvuoron aika koittaa.
Tänä vuonna sain mahdollisuuden edustaa Suomea Islannissa halli-PM-kisoissa. Kisoista jäi ainutkertaiset muistot sentilleen tavoitelukemiin laskeutuneesta pituusleiskauksesta ä kisapaikasta: Islanti on monella tapaa erityislaatuinen maa. Mieleen jäivät elävimmin Reykjavikin läheisessä satamassa ruokailleet ryhävalaat.
Kisamatkat ovat enemmän kuin urheilua tai matkustelua. Ne ovat ainutlaatuisia elämyksiä, joista ei voi päästä osallisiksi ilman urheiluharrastusta. Jo kisamatkan odottaminen ja siihen valmistautuminen on innostavaa. Tai olisi. Islannin PM-kisan huikeus kompensoi sen jäämistä mahdollisesti viimeiseksi kilpailukseni.
Arvokeskustelun ja luopumisen aika
Tämä blogisarja sai ideansa siitä, että minulla on – tai mahdollisesti oli – tavoite: osallistua pituushyppyyn 50–55-vuotiaiden sarjassa aikuisurheilun MM-kilpailuissa Göteborgissa 2024.
Pitkään vaivannut rasitusmurtuma kipuili Islannissa kisan aikana. Oli ponnistettava tuskankyynelten läpi, ja kivut pahenivat kisanjälkeisen harjoittelun myötä. Vamman paheneminen kesän alussa esti hyppäämisen lisäksi sen osa-alueiden harjoittelemisen. Kesällä jäivät väliin SM-kisat ja ”aikuisurheilijoiden olympialaiset” World Masters Games Tampereella. Syyskuun pääkisaan, Italian EM-kilpailuihin osallistumisesta on niin ikään luovuttava. Joku liikkuvista lukijoista saattaa tämänkin tunteen tunnistaa: rankan pettymyksen ä huolen siitä, saako enää hypätä ja pyrkiä tavoitteisiin.
Oli kuultava asiantuntijoita, pohdittava vaihtoehtoja, suunniteltava arkea uudelleen ilman hyppyjä. Oli harjoiteltava luopumista jostain itselle tärkeästä. Useina iltoina tunnustelin rasitusmurtuman luukaulusta, muistelin hyppäämisen tunnetta ja visioin, millaista EM-kisoihin osallistuminen olisi.
Toivo toipumisesta hyppykuntoon heräsi, kun julkinen terveydenhuolto suostui pitkän odottelun jälkeen ottamaan operaatiolistalle. Suunniteltu hoitomuoto oli asentaa titaaniydinnaula pitkittäin sääriluun läpi. Naula stimuloi paranemista ja tukee luuta – odotin innolla kyborgijalalla hyppäämään pääsemistä.
Isoon operaatioon sisältyy vakavia riskejä eikä takeita onnistumisesta ole. Ydinnaulaukseen sisältyy erityisiä vakavia riskejä. Oli mietittävä tarkkaan, mikä on tärkeintä ja mikä ei. Toipuminen urheilukuntoon olisi kestänyt vähintään vuoden. Koska arjen toimintakyvyssäni ei juuri ole rajoitteita, pitkän harkinnan jälkeen päädyin jättämään naula-asennuksen väliin. Päätös merkitsee, että hyppääminen ei välttämättä ole enää mahdollista. Ilahduin kuitenkin, kuinka julkinen terveydenhuolto pyrkii pitämään ihmisistä huolta.
Hyvä mieli ja lepo tukevat toipumista
Tärkeä tavoite jäsentää koko elämää. Sen kadotessa kisojen tai koko uran jälkeen mielen valtaa tyhjyyden tunne. Osalle urheilijoista se on riski mielenterveydelle. On osattava nousta metatasolle, tunnistaa omat tärkeät arvonsa ä käydä keskustelua niistä itsensä ja muiden kanssa. Filosofian ja ää첹ٲdzܲپDz ä urheilupsykologian opinnot ovat antaneet näihin eväitä.
Vamman murehtiminen on haitallista; parasta on pyrkiä pysymään hyvällä mielellä ja antamaan ajan kulua. Hyvä mieli ja lepo tukevat tutkitusti toipumista ja nostavat ihmeparantumisen todennäköisyyttä. Hyvää mieltä minulle tuottavat kävelyretket luonnossa, halkotyöt, jooga, biljardi tai darts. Erityisen hyvän mielen voi saada tekemällä jotakin muiden ihmisten tai yhteiskunnallisesti merkittävien asioiden eteen.
Vaikka hypyt saattavat olla hypätty, toivoa ei hylätä. Jalka on alkanut kuluneen muutaman kuukauden osoittaa paranemisen merkkejä. Tällä kertaa en hätäile enkä odota jalalta mitään. Aina voi vaihtaa lajia tai ponnistavan jalan puolta – niistä vaihtoehdoista on kokemusta.
Aikuisyleisurheilua aloitellessa vaikuttavinta on seurata yli 80-vuotiaiden sarjoja. Mietin, että jäljellä olevat vuodet viettäisi parhaiten, jos voisi niihin sarjoihin osallistua. Suuntaan katseen tulevaisuuteen: vuosia tulee, ja uteliaana odotan, mitä ne tuovat tullessaan. Kenties jo ensi vuonna saan puhaltaa blogin alkuperäinen aiheen henkiin!
Pessi Lyyra
FT, PsT, dos., psykologian, filosofian ja ää첹ٲdzܲپDz yliopistonopettaja, (ex?-)aikuisyleisurheilija