Ģ��ֱ��

Minna Kivipelto: työkyvyn ja työkyvyttömyyden monimutkainen luonne

Sosiaalityön työelämäprofessori Minna Kivipelto alusti työkyvyn ja työkyvyttömyyden monimutkaisesta luonteesta. Työkyky on suhteellinen käsite, joka määritellään eri tavoin eri yhteyksissä. Työeläkelainsäädännön mukaisessa työkyvyn arvioinnissa otetaan huomioon esimerkiksi henkilön elämänhistoria, ikä, koulutus, työkokemus ja sosiaaliset tekijät, sekä sairauden, vian tai vamman aiheuttamat rajoitteet ja vielä mahdollisesti jäljellä oleva työkyky. Sairausvakuutuslaissa henkilön työkykyä verrataan siihen ammattiin, jota hän on tehnyt työkseen. Työeläkelakien perusteella henkilön työkykyä verrataan yleisesti mihin tahansa sellaiseen työhön, jota hänen voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Näissä tulkinnoissa on yleensä eroja.

Sairausvakuutuslaissa henkilön työkykyä verrataan siihen ammattiin, jota hän on tehnyt työkseen. Työeläkelakien perusteella henkilön työkykyä verrataan yleisesti mihin tahansa sellaiseen työhön, jota hänen voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Näissä tulkinnoissa on yleensä eroja. 

Työkyvyn arvioimiseen on erilaisia keinoja ja menetelmiä. Aina esimerkiksi vakuutuslääkäri ei näe hoitavan lääkärin työkyvyttömäksi toteaman henkilön olevan oikeutettu työkyvyttömyyseläkkeeseen.  Tilanne on johtanut siihen, että Suomessa on myös tosiasiallisesti työkyvyttömiä henkilöitä, jotka eivät saa oikeanlaista tukea tai heidän työkyvyttömyyteensä liittyviä ongelmia ei ole kyetty tunnustamaan. 

Tuulikki Sjägren: Kuntoutus tukee työkyvyn ylläpitoa ja palautumista

Liikuntatieteellisen tiedekunnan yliopistonlehtori Tuulikki Sjögren tarkasteli työkykyyn liittyvää aihetta kuntoutuksen esimerkkien kautta. Kuntouksessa työkyky on moniulotteinen käsite, joka liittyy moneen eri tieteenalana. Kuntouksessa on yleisesti käytössä ”Kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden” luokitus (International Classification of Functioning, Disability and Health, ICF), joka kuvaa, miten sairauden ja vamman vaikutukset näkyvät yksilön elämässä, kuten työelämässä. Kuntoutuksessa sekä ICF luokituksessa keskeistä on tarkastella toimintakykyä, kuten työkykyä, biopsykososiaalisesta kokonaisvaltaisesta näkökulmasta, jossa huomioidaan myös ympäristö- ja yksilötekijöiden vaikutus.

Kuntoutus ei ole siten joukko yksittäisiä toimenpiteitä, vaan prosessi, joka tavoitteena on toiminta- ja/tai työkykyinen ihminen, kuten esimerkiksi fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja palautuminen, sopivan koulutus- tai ammattialan valitseminen, opintojen loppuun saattaminen työelämään pääseminen tai työelämässä jatkaminen. Näitä yksilöllisisiä tavoitteita voidaan tukea erityisillä kuntoutustoimenpiteillä, jossa keskeistä asiakaslähtöinen kuntoutuminen kuntoutujan arjen toimintaympäristöissä sekä monitieteisen kuntoutuammattilaisten yhteistyö.

Kuntoutus ei ole joukko yksittäisiä toimenpiteitä, vaan prosessi, jossa keskeistä on asiakaslähtöisyys ja monitieteinen yhteistyö. 

Lopuksi Sjögren toi esille kuntoukseen ja työkykyyn liittyviä huolia, kuten sen, että kuntoutuksen tarve kasvaa maailmanlaajuusesti. Ihmiset, jotka hyötyisivät kuntoutuksesta, on kasvanut vuodesta 1990 vuoteen 2019 jopa 63 %. Ongelmallista on myös, että työkykyyn liittyvä tutkittua tietoa ei hyödynnetä riittävästi arjen toiminnoissa, ja se, että emme huomioi riittäväsi kansalaisten yhdenvertaisuutta ja oikeutta työhön.  

Salla Toppinen-Tanner: Työkyvyn edistäminen on koko yhteiskuntamme asia!

Psykologian työelämäprofessori Salla Toppinen-Tanner kertoi työkyvyn edistämisen ja työkyvyttömyyden ehkäisyn olevan tärkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita työhön osallistumisen lisäämiseksi. Erityisesti silloin, kun mietitään nimenomaan työkykyä eikä työkyvyttömyyttä, kannattaa käyttää työkyvyn moniulotteista määritelmää, jonka mukaan työkyky tarkoittaa työikäisen ihmisen voimavarojen ja työn välistä yhteensopivuutta ja tasapainoa. Työterveyslaitoksella kehitetyn työkykytalomallin mukaisesti yksilön työkyky koostuu fyysisestä ja psyykkisestä toimintakyvystä ja terveydestä, osaamisesta sekä asenteista ja motivaatiosta. Työkykyyn vaikuttavat lisäksi työympäristö, yksityiselämän tilanne ja myös laajempi yhteiskunnallinen toimintaympäristö ja sen tarjoamat palvelut.

Työkyvyn käsitteen merkitys osin vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan, mutta tutkimuksessa työkyky määritellään usein ihmisen itse arvioimaksi työkyvyksi suhteessa omaan elinikäiseen parhaimpaan. Julkisessa keskustelussa puhutaan itse asiassa usein työkyvyn puuttumisesta eli työkyvyttömyydestä ja terveys-sairaus -jatkumo korostuu. Työkyvyttömyys voi olla väliaikaista tai pysyvämpää poissaoloa työstä esimerkiksi sairauslomalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä.

Kun tarkastellaan esimerkiksi työikäisen väestön jakautumista työkykyyn liittyvin erilaisten kuvaajien perusteella muodostettuihin ryhmiin, ei näiden ryhmien työhön osallistuminen kuitenkaan selity pelkästään terveydentilalla. Myös muut asiat vaikuttavat merkittävästi työhön osallistumiseen, kuten esimerkiksi perhetilanne, asuinpaikka ja koulutus.

Viime vuosina on panostettu paljon siihen, että työskentely myös erilaisten sairauksien tai työkyvyn heikentymien kanssa olisi mahdollista. Tutkimusten mukaan työhön osallistuminen onkin kaikkiaan ollut useammin mahdollista kuin aiemmin myös osatyökykyisenä eli silloin kun terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet eri syistä. Muutos on siis oikean suuntainen. Silti osatyökykyisten työhön osallistumista tulisi edelleen lisätä esimerkiksi lisäämällä osasairauspäivärahan ja osatyökyvyttömyyseläkkeiden käyttöä. Erityisesti silloin kun halutaan edistää työkykyä ja ylläpitää hyvää terveyttä, olisi tärkeää keskittyä työkyvyn muihin ulottuvuuksiin kuten osaamiseen, asenteisiin, työoloihin, lähiympäristöön ja elintapoihin.

Erityisesti silloin kun halutaan edistää työkykyä ja ylläpitää hyvää terveyttä, olisi tärkeää keskittyä työkyvyn muihin ulottuvuuksiin kuten osaamiseen, asenteisiin, työoloihin, lähiympäristöön ja elintapoihin. 

Myös hyvän tai erinomaisen työkyvyn näkökulmaan olisi tärkeää kohdistaa tutkimusta, etsiä sitä kuvaavia indikaattoreita ja edistämisen keinoja.

Työkyvyn tunnistamiseen ja tukemiseen on erilaisia malleja

Alustukset herättivät paljon keskustelua työterveyspalvelujen eriarvoisuudesta ja työkykyisten ja työkyvyttömien välisestä kuilusta. Keskustelussa nousi esiin myös alueelliset erot ja työllistymispalvelujen rakenteelliset haasteet. Keskustelua käytiin myös erilaisista työllistämiseen liittyvistä toimintamalleista. Esiin nousi esimerkiksi IPS-toimintamalli, jota työelämäprofessori Kivipelto vertasi niin sanotun Tanskan mallin käytäntöihin.

Keskustelun lopussa pohdittiin myös vapaaehtoisesti työttöminä olevia ja niiden roolia yhteiskunnassa. Lisäksi pohdintaa käytiin myös siitä, missä määrin yhteiskunta ihannoi työtä ja miten työn ihannointi voi vaikuttaa ihmisen kokemaan arvoon itsestään. Tilaisuus päättyi aktiivisiin keskusteluihin ja antoi syvällistä pohdintaa työkyvyn edistämisen ja tuen tarpeesta yhteiskunnassa. Käsitetyöpaja toimi erinomaisena foorumina eri alojen asiantuntijoiden ajatusten jakamiseen ja niin akateemisten, kuin ammatillistenkin näkökulmien törmäyttämiseen. JYU.Well jatkaa lukuvuoden 2024–2025 aikana eteenpäin monitieteisten käsitetyöpajojen järjestämisellä. Keväällä 2025 JYU.Well isännöi lisäksi myös Akateemisen työelämän äärellä -keskustelusarjaa. 

Kirjallisuutta 

Cieza et al. 2020, Lancet. 2020 Dec 19; 396(10267): 2006–2017

ICF-luokitus

Joensuu, M. & Henriksson, M. (2023)

Kuntoutus

Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®

Turunen, Jarno., Siltala, Vaula., Henriksson, Mikko., Ahola, Elina & Joensuu, Matti (2024). Työkyky ja työhön osallistuminen – tuloksia työikäisen väestön ryhmittelystä. Työterveyslaitos, . Haettu 16.4.2025. .