Ymmärrä ihmiskehoa liikkeessä, kuormituksessa ja levossa – liikuntabiologian perusopinnot nyt avoimeen!

Liikuntabiologian opinnot yhdistelevät mm. anatomiaa, fysiologiaa, biomekaniikkaa, biokemiaa ja solu- ja molekyylibiologiaa. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti liikunnan ja harjoittelun vaikutusmekanismit.
Uuden oppiaineen perusopinnot (26 op) koostuvat seitsemästä kurssista, joista ensimmäiselle on nyt avattu ilmoittautuminen.
"Kurssi keskittyy solujen rakenteeseen ja toimintaan. Sen aikana opitaan liikunta- ja terveysalan keskeiset solu- ja molekyylibiologian ilmiöt ja käsitteet", kertoo opintojakson vastuuopettaja, akatemiatutkija ja molekyylifysiologian dosentti Sira Karvinen.
"Liikuntabiologian opinnot antavat kattavan käsityksen ihmisen elimistön toiminnasta, jonka avulla voimme esimerkiksi auttaa ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan ja ehkäisemään sairauksia liikunnan avulla", Karvinen toteaa.
Liikuntabiologia täydentää avoimen laajaa tarjontaa
Liikuntabiologian perusopintokokonaisuuden yliopistonopettaja Maria Schildt toteaa, että liikunta-, hyvinvointi- ja terveysalalta leviää nykyään valtavasti tietoa kaikkien saataville, mutta sen laatuun ei voi aina luottaa.
"Liikuntabiologian perusopinnoissa tutustut elimistön toiminnan perusteisiin useasta eri näkökulmasta ja saat tutkittua tietoa siitä, miten fyysinen aktiivisuus vaikuttaa ihmiselimistöön ja sen toimintaan. Siten opinnot antavat hyvän perustan ihmiselimistön toiminnan ymmärtämiseen ja vahvan pohjan mahdollisille jatko-opinnoille", Schildt jatkaa.
Perusopintojen aikana tutustut mm. kehon liikemekaniikkaan ja voimantuoton perusteisiin sekä energia-aineenvaihdunnan ja eri elinjärjestelmien toimintaan fyysisen kuormituksen yhteydessä.
Opinnot ovat omiaan esimerkiksi valmennuksen, kuntotestauksen, koulutuksen ja tuotekehityksen tehtävissä toimiville, ja myös kaikille biomekaniikan ja liikuntafysiologian teemoista kiinnostuneille.
Perusopintoja on rakentamassa iso asiantuntijatiimi, jossa oman alan huippuosaajat tarjoavat tutkittua ja viimeisintä tietoa kustakin osa-alueesta. Liikuntalääketieteen yliopistonlehtori Eero Haapala vastaa Fysiologian perusteet -kurssista:
"Kurssilla tarkastellaan ihmisen fysiologian perusteita ja fysiologisten ilmiöiden mittaamista. Kurssilla opit esimerkiksi elimistön tasapainotilan säätelymekanismeista ja verenkiertoelimistön rakenteesta ja toiminnasta. Fysiologian perusteissa saat tietoa, joka on välttämätöntä esimerkiksi urheilu- ja liikuntalääketieteen ja terveyden edistämisen kentällä."
Opintoja rakentaneeseen tiimiin ovat kuuluneet myös Enni-Maria Hietavala, Satu Pekkala, Juha Hulmi, Teemu Pullinen ja Taija Juutinen.
JYU avoimessa on tarjolla varsin kattavasti liikunnan, urheilun, terveyden ja hyvinvoinnin opintoja. Opintovalikoimasta löytyy sopivia kursseja kenelle vain esimerkiksi oman liikkumisen ymmärtämisestä kiinnostuneelle, mutta myös ammattilaisten osaamisen täydentämiseen soveltuvia ajankohtaisia opintoja.