Yhteishaku 2025 alkaa: Tarjolla uusi kansainvälisiin tehtäviin tähtäävä koulutus

Moni tietää, että Jyväskylä on ainoa yliopisto Suomessa, jossa voi opiskella liikuntatieteitä. Mutta harvemmalle on tuttua, että joka kolmas psykologi valmistuu täältä tai se, että olemme Suomen ensimmäinen ja laajin opettajankouluttaja.
Tänä keväänä yliopistossa on tarjolla uusi Globaali Eurooppa (GlobE) -maisteriohjelma, joka yhdistää yhteiskuntatieteiden, historian, kulttuurin ja kielentutkimuksen näkökulmat. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden syventyä Euroopan politiikkaan, historiaan ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen heille, jotka haluavat ymmärtää Euroopan roolia globaalissa maailmassa ja rakentaa uraa kansainvälisissä tehtävissä.
Valtaosa valitaan ylioppilastodistuksella
Valtaosa uusista kandidaatti- ja maisteriopiskelijoista valitaan ylioppilastodistuksen perusteella. Osuus vaihtelee Jyväskylässä hakukohteittain 51–92 % välillä. Todistusvalinnan paikoista suurin osa on varattu ensikertalaisille hakijoille, hakukohteesta riippuen 52–100 % paikoista.
Valintakokeet uudistuvat
Yliopistojen valintakokeet uudistuvat tänä keväänä. Yliopistot järjestävät yhdeksän kansallista eri alojen digitaalista koetta 26.5.–6.6. Kokeilla valitaan opiskelijoita kandidaatti- ja maisteriohjelmiin sekä joihinkin maisteriohjelmiin. Hakija voi suorittaa kaikki yhdeksän koetta Jyväskylän yliopiston kampuksella.
Haku avoimen väylältä yliopistoon avoinna yhteishaun aikana
Todistusvalinnan ja valintakokeiden ohella tiettyihin yliopiston tutkinto-ohjelmiin voi hakea myös avoimen väylän kautta. Väylähaku edellyttää, että hakija on suorittanut kunkin ohjelman valintaperusteissa vaadittavat opinnot. Jyväskylän yliopiston tiedekuntiin on tällä hetkellä yhteensä 33 avoimen väylää, joissa tarjolla on 247 aloituspaikkaa.
Keväällä 2025 valtaosaan avoimen väylän hakukohteista haetaan korkeakoulujen kevään yhteishaun aikana järjestettävässä avoimen väylän erillishaussa. Poikkeuksena ovat kasvatusalan yhteisvalinnan hakukohteet ja varhaiskasvatuksen opettajan kandidaattiohjelma (Kokkolan yliopistokeskus Chydenius), jotka ovat mukana korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa. Erillishaun hakuaika on sama kuin yhteishaussa ja haku tapahtuu Opintopolku.fi-palvelussa.
Hakuaika päättyy 25.3.
Voit hakea tutkinto-ohjelmiimme Opintopolku.fi-palvelussa keskiviikosta 11.3. alkaen. Tutustu yliopiston monipuoliseen koulutustarjontaan verkkosivuillamme: jyu.fi/hae. Voit hakea yliopistojen avoimen väylän erillishaussa sekä yhteishaussa kummassakin enintään kuuteen hakukohteeseen.
Yhteishaun sekä yliopistojen avoimen väylän erillishaun hakuaika päättyy 25.3.2025 klo 15.00. Todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 26.5.2025. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 3.7.2025.