Vuoden matemaattisten aineiden opettajaksi 2025 valittu Erkki Luoma-aho on väsymätön kehittäjäluonne

Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry valitsi vuoden 2025 matemaattisten aineiden opettajaksi Jyväskylän yliopiston normaalikoulun lehtorin Erkki Luoma-ahon. Luoma-ahoa kuvaillaan intohimoiseksi matematiikan opetuksen kehittäjäksi, joka tunnistaa matematiikan oppimisen merkityksen niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Palkinnosta tiedotti ensin MAOL ry.
Erkki Luoma-ahon muotokuva.
Julkaistu
5.10.2024

Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry on valinnut vuoden 2025 matemaattisten aineiden opettajaksi lehtori Erkki Luoma-ahon Jyväskylän yliopiston normaalikoulusta.

– Erkki on koko uransa ollut intohimoinen matematiikan opetuksen kehittäjä ja sen merkityksen puolestapuhuja. Hän on korostanut matematiikan oppimisen tärkeyttä ja välttämättömyyttä sekä yksilön että yhteiskunnan kehityksessä, kuvailee Luoma-ahoa hänen kollegansa Tero Hirvi.

– Erkki on monesti ollut toteuttamassa paikallistasolla asioita, jotka myöhemmin ovat levinneet valtakunnallisesti, kuvailee MAOL-Keski-Suomi ry:n puheenjohtaja ja Luoma-ahon entinen kollega Sanna Nevala. Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella Schildtin lukiossa työskennellessään Luoma-aho opetti tietokoneavusteisen matematiikan kurssia – 10 vuotta ennen digitaalisia ylioppilaskokeita.

Luoma-aho on kehittänyt matemaattis-luonnontieteellisiä opintoja painottavan lukiolinjan opintoja sekä Jyväskylän Lyseon lukiossa IT-linjaa, jonka opinnoissa voi yhdistää lukio-opinnot Jyväskylän yliopiston opintoihin. Hänelle on tärkeää kohdata opiskelijoita heidän omista lähtökohdistaan tarjoten apua niille, joille matematiikka tuottaa vaikeuksia. Valtakunnallisella tasolla Luoma-aho on kehittänyt matematiikan opetusta oppikirjantekijänä (Laskutaito, WSOY ja Juuri, Otava), toimimalla aktiivisesti GeoGebra-matematiikkaohjelmiston käyttöä edistävässä GeoGebra-verkostossa sekä lukion opetussuunnitelmien perusteiden laadinnassa työryhmän jäsenenä.

Luoma-aho on myös pidetty kollega:

– Työkaverina Erkki on rauhallinen, mukava, avulias ja sopivan rento. Hän myös mielellään jakaa osaamistaan ja nauttii, kun työyhteisöstä löytyy hyvää kokeilunhalua ja draivia, kertoo Sanna Nevala.

Luoma-aho itse ajattelee, että vaikka tunnustus kohdistuukin henkilöön, huomioidaan samalla myös kaikki ne, joiden kanssa hän on urallaan työskennellyt. ”Mitään en olisi saavuttanut ilman upeita kollegoitani!”

MAOL ry palkitsee vuosittain Vuoden matemaattisten aineiden opettajan. Tunnustuksella nostetaan esille opettaja, joka tunnetaan aktiivisena ja innostavana opettajana sekä kollegoiden että opiskelijoiden keskuudessa. Vuoden opettajan työ näkyy myös hänen oman luokkansa ja koulunsa ulkopuolelle. Palkintosumma on 5000 euroa ja se tulee Otavan kirjasäätiöltä.

äپٴᲹ: