Verkkokauppa valtaa markkinat

Sähköisen kaupankäynnin ketjusta on tullut keskeinen osa yritysten toimintaa. Yritykset ovat tietoisia siitä, että digitalisointiin ja automatisointiin investoiminen on kilpailukyvyn kannalta tärkeää.
Kauppaa käydään tulevaisuudessa yhä enemmän verkossa. (Mostphotos)
Julkaistu
27.2.2024

Automaation lisääntyminen todennäköisesti vähentää työntekijöiden määrää joillakin kaupankäynnin ja logistiikan aloilla. Yritykset pyrkivätkin etsimään ratkaisuja nykyisten työntekijöittensä digitaalisten taitojen päivittämiseksi, mikä on edelleen yksi suurimpia haasteita verkkokaupan toteutuksessa. 

Myös ay-liittojen puolella korostetaan uudelleenkoulutuksen tärkeyttä, joka osittain liittyy digitalisaation ja ympäristöhaasteiden seurauksiin. Lisäksi liittotasolla on huomattu, että koulutusoikeuksien pitäisi myös kuulua vuokratyöntekijöille. Toistaiseksi heidät on jätetty niiden ulkopuolelle. 

Tulevaisuudessa verkkokaupalla tulee olemaan yhä merkittävämpi rooli kaupankäynnissä. Team Hub -hankkeessa tehty tutkimus osoitti, että lisääntynyt digitalisaatio ja automatisaatio muuttaa tapaamme tehdä töitä. Tämä huomattiin erityisesti logistiikan ja varaston puolella. 

– Työpaikoilla pitää kiinnittää enemmän huomiota koulutukseen ja ajanhallintaan sekä huomioida paremmin myös tilapäistyöntekijöiden työehdot, hankkeen Suomen osuuden johtaja Sanna Saksela-Bergholm toteaa.

Team Hub -hankkeessa on toteutettu maakohtaiset tapaustutkimukset, joissa havainnollistettiin valittujen liiketoimintamallien keskeisiä piirteitä, ammattiliittojen käytäntöjä ja saavutuksia sekä koottiin esimerkkejä työehtosopimusneuvotteluista sähköisen kaupankäynnin ja logistiikan toimitusketjuissa. 

Englanniksi on saatavilla kattava tapaustutkimusraportti, johon on koottu kaikki 27 tapaustutkimusta: case-study-report.pdf 
()

Tietoa projektista

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹: Yliopistotutkija Sanna Saksela-Bergholm, puh. +358408431333, sanna.m.sakselabergholm@jyu.fi