Venäjänkielisten toimittajien ammattiroolien muutos Virossa (Jufereva-Skuratovski) VERKKOVÄLITTEINEN

– Tutkimuksessani analysoin Viron venäjänkielisten toimittajien ammattiroolien ja eettisten arvojen muutoksia vuosien 1991–2016 yhteiskunnallisen ja poliittisen muutosprosessin myötä. Tarkastelen myös Viron yhteiskunnallista integraatiota ja venäjänkielisten toimittajien vaikutusta tähän prosessiin, Jufereva-Skuratovski selittää.
Jufereva-Skuratovskin mukaan Viron venäjänkielisten toimittajien odotettiin toimivan välittäjinä yhteiskunnallisessa eheytymisprosessissa ja ikään kuin siltana kahden yhteisön välillä.
Tutkimus pyrkii vastaamaan kahteen pääkysymykseen. Ensinnäkin, mitä muutoksia ilmeni venäjänkielisten toimittajien omissa käsityksissä ammatillisista rooleistaan ja ammattieettisistä arvoistaan vuosien 1991 ja 2016 välisenä aikana? Ja toiseksi, millaisena venäjänkieliset toimittajat näkivät roolinsa ja tehtävänsä Viron yhteiskunnallisen integraation suhteen?
Väitöskirjassa todetaan, että 2000-luvun alkuvuosina työskennelleet venäjänkieliset toimittajat näkivät roolinsa ristiriitaisina. Yhtäältä he tajusivat työnsä yhteiskunnallisen tärkeyden; tehtävänä oli auttaa venäjänkielisiä vähemmistöjä integroitumaan Viron yhteiskuntaan.
Toisaalta toimittajilla ei ollut lainkaan valtaa vaikuttaa poliittisiin prosesseihin ja agendaan. Monet venäjänkieliset toimittajat omaksuivat “lojaalin fasilitaattorin” roolin. Se johti useilla sisäiseen konfliktiin, jonka seurauksena jotkut heistä vaihtoivat ammattia siirtyen politiikkaan kyetäkseen paremmin puolustamaan venäjänkielisen vähemmistön etuja.
Jufereva-Skuratovskin väitöstyön pääohjaajana on toiminut professori emerita Epp Lauk.
MA Maria Jufereva-Skuratovskin väitöskirjan "Russophone journalists in Estonia: Redefinition of professional roles" tarkastustilaisuus järjestetään verkossa 4.2.2021 klo 12. Vastaväittäjänä toimii yliopistonlehtori, VTT Sigrid Kaasik-Krogerus (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Mikko Villi (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kielenä on englanti.
Yleisö voi seurata tilaisuutta verkossa: .
Yleisö voi esittää tarkastustilaisuuden lopussa kysymyksiä soittamalla kustokselle numeroon +358 40 805 4831.
Julkaisu:
Taustatietoa:
Maria Jufereva-Skuratovski on Viron parlamentin jäsen ja Viron delegaation johtaja PACE:ssa (Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous)
äپdz:
Maria Jufereva-Skuratovski, +372 533 25 999, mariajuf@gmail.com
Viestinnän asiantuntija Anitta Kananen, 040 846 1395, anitta.kananen@jyu.fi