Väärällä tiedolla vaikuttaminen toi Vuoden Uno -palkinnon Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun - Misinformaation tutkimukseen merkittävä rahoitus Strategisen tutkimuksen neuvostolta

Tämänvuotinen Vuoden Uno -palkinto on myönnetty Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-aholle. Luoma-aho on tehnyt jo pitkään uraauurtavaa tutkimusta digitaalisen viestinnän luotettavuuden sekä informaatiovaikuttamisen parissa.
- Luoma-aho on erinomaisella tavalla tutkinut näitä aiheita ja tuonut tuloksia ihmisten tietoisuuteen. Tiedonlevittämistyö on ollut aktiivista ja laaja-alaista, kertoo Professoriliiton Jyväskylän osaston puheenjohtaja, professori Taina Rantanen.
- Tutkimustuloksien saattaminen ihmisten tietoisuuteen on yksi professoreiden päätehtäviä nykyisin, Luoma-aho summaa.
Luoma-aho on koko uransa tehnyt vahvaa yhteistyötä viestintäalan ammattilaisten parissa, johtaen mm. ProCom ry:n hallitusta vuosina 2016–2017. Hän toimi myös 10 vuotta ProComma Academic -kirjasarjan toimituskunnan puheenjohtana. ProComma Academic on tiedeviestintää, sillä se summaa vuosittain uusimmat tieteelliset löydökset ammattilaisille heti käytäntöön vietävällä tavalla. Sarja on palkittu sekä Kultasulka-palkinnolla Suomessa 2018 että kansainvälisellä Comms Awards -palkinnolla 2016 Kanadassa.
Luoma-aho on myös tuottanut podcast-sarjan (Digital Corporate Communication Dialogues) uusimmasta digitaalisen viestinnän kirjastaan (Handbook of Digital Corporate Communication, 2023). Parhaillaan Luoma-aho toimii maailman suurimpien yrityksien ja brändien viestintäjohtajien yhdysvaltalaisen Arthur W. Page Society -seuran hallituksessa.
Misinformaation ymmärtäminen on keskeisessä roolissa Luoma-ahon tutkimuksissa, sekä myös juuri myönnetyssä STN-rahoituksessa.
- Uusi alkava hankkeemme tutkii tekoälyn tuottamaa misinformaatiota ja hallusinointia. Kun 2015 kirjoitin ensimmäisen kerran feikkijoukoista internetissä, aihettani pidettiin marginaalisena. Valitettavasti viime vuodet ovat avanneet monien epäilijöiden silmät digitaalisen vaikuttamisen yleisyyteen, toteaa Luoma-aho.
Vuoden Uno -palkinto myönnetään vuosittain yhdelle liiton jäsenelle. Uno Cygnaeuksen mukaan nimettyä kehittämishenkistä palkintoa on jaettu vuodesta 2020, kun Professoriliiton Jyväskylän osasto täytti 50 vuotta.
Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoitus keskittyy yhteiskuntaan keskeisesti haastaviin teemoihin, ja tuottaa uutta tutkimustietoa yhteiskunnan päätöksentekoon.
Professoriliitto on ammattiliitto, joka edistää professorien ja apulaisprofessorien työmarkkina-asemaa. Liiton tavoitteena on myös edistää tieteen asemaa yhteiskunnassa.
Lisätietoja Vuoden Uno -palkinnosta antavat:
Professori Taina Rantanen
Professoriliiton Jyväskylän osaston puheenjohtaja
taina.rantanen@jyu.fi
+358 40 805 3590
Lisätietoja STN:n rahoituksesta antaa:
Professori Vilma Luoma-aho
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
vilma.luoma-aho@jyu.fi
+358 40 805 3098
Lisätietoja AIDEMOC-hankkeesta:
Lue lisää uudesta monitieteisestä (tiedejatutkimus.fi). Hanke kuuluu Strategisen tutkimuksen neuvoston Demokratian tulevaisuus (DEMOC) -ohjelmaan.