Uusi video: Kuinka jätteestä tehdään seuraavan sukupolven materiaaleja?

Kriittisten raaka-aineiden, kuten erilaisten harvinaisten maametallien tarve kasvaa tulevaisuudessa. Jyväskylän yliopiston professori Ari Väisänen ja apulaisprofessori Jani Moilanen ja Turun yliopiston professori Mika Lastusaari tutkimusyhteistyössä toteutettavassa hankkeessa ”Jätteestä seuraavan sukupolven molekylaarisiksi materiaaleiksi” tutkitaan kierrätetyistä kriittisistä raaka-aineista valmistettuja sensorimateriaaleja.
- Jalostettavat harvinaiset maametallit otetaan talteen teollisuuden jäte- ja sivuvirroista käyttäen samoja yhdisteitä sekä talteenottoprosesseissa että itse materiaalien valmistuksessa. Talteen otetuista metalliyhdisteistä voidaan valmistaa optisia sensoreita esimerkiksi lämpötilan ja paineen mittaamiseen sekä virusten havaitsemiseen pinnoilta, selventää Jyväskylän yliopiston kiertotalouden professori Ari Väisänen.
Turvataan kriittiset raaka-aineet kierrättämällä
Jyväskylän yliopiston ja Turun yliopiston lisäksi hankkeeseen osallistuu myös useita toimijoita teollisuudesta ja yritysmaailmasta, jotka tukevat hankkeen yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamista. Tieteellisten tavoitteiden lisäksi hankkeessa osallistutaan yhteiskunnalliseen keskusteluun kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, jolla on tarkoitus tuoda ilmi kriittisten raaka-aineiden turvaamisen ja kierrätyksen merkitys Suomen ja Euroopan unionin taloudelle.
- Hankkeessa nivoutuu siis yhteen luontevalla tavalla resurssitehokkuus, kiertotalous, älykkäät talteenottoteknologiat ja uudet innovatiiviset materiaalit, joiden jalostusaste on mahdollisimman korkea, kertoo kemian laitoksen apulaisprofessori Jani Moilanen.
Hanketta rahoittaa Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö. Nyt julkaistussa hankkeeseen liittyvässä videossa, professori Väisänen, apulaisprofessori Moilanen ja professori Lastusaari kertovat hankkeesta yksityiskohtaisemmin.
äپٴDz:
- Hankkeen video:
- Hankkeen kotisivut: /science/en/chemistry/research/from-waste-to-next-generation-molecular-materials
- Professori Ari Väisänen, ari.o.vaisanen@jyu.fi
- Apulaisprofessori Jani Moilanen, jani.o.moilanen@jyu.fi
- Professori Mika Lastusaari, miklas@utu.fi