Tutkinnot 2023: Onnittelut yli 3 000:lle tutkinnon suorittaneelle!

Kaikkien tutkintojen määrä nousi edellisvuodesta, jolloin suoritettiin 1 447 maisterin-, 1 201 kandidaatin- ja 116 tohtorintutkintoa.
- Nousevat tutkintomäärät ilahduttavat sekä valmistuneiden opiskelijoidemme että hyvää työtä tekevän henkilöstömme puolesta. Lämmin onnitteluni tästä koko yliopistoyhteisöllemme! Kirittävää kuitenkin vielä on, jotta kandi- ja maisteritutkintojen osalta saavutamme sovitut tutkintotavoitteet. Tähän mietimme strategiatyössä uusia keinoja, joilla entistä paremmin tuemme opiskelijoidemme opiskelukykyä ja kiinnittymistä opiskeluyhteisöön sekä mahdollistamme merkitykselliset koulutuspolut ja laadukkaan opetuksen ja ohjauksen monitieteisessä yliopistossamme, vararehtori Marja-Leena Laakso kertoo.
Tohtorintutkintoja valmistui eniten humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa (39 tutkintoa) ja matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa (37). Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa tutkintoja valmistui 31, liikuntatieteellisessä tiedekunnassa 24, informaatioteknologian tiedekunnassa 15 ja kauppakorkeakoulussa 5.
Maisterintutkintoja valmistui eniten kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa (409). Humanistis-yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta valmistui 392 maisteria, informaatioteknologian tiedekunnasta 230 ja liikuntatieteellisestä tiedekunnasta 223. Kauppakorkeakoulusta valmistui 207 maisteria ja matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta 132 maisteria.
Jyväskylän yliopiston opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovitut tutkintotavoitteet vuosille 2021–2024 ovat keskimäärin 1 731 maisteria ja 150 tohtoria vuodessa. Kandidaatintutkintojen keskiarvotavoite on 1 460 tutkintoa.