THE-ranking: Psykologia Suomen kärkeä, terveystieteet ja luonnontieteet myös mukana listoilla

Suomesta psykologian tieteenalalistalle nousi kaikkiaan viisi yliopistoa, joista Jyväskylän yliopiston sijoitus oli toinen yhdessä Tampereen yliopiston kanssa. Edellä oli Helsingin yliopisto. Maailman parhaaksi arvioitiin yhdysvaltalainen Stanfordin yliopisto.
Terveystieteiden sijoitus laski sijoille 401–500 Pre-clinical, Clinical & Health –listauksessa. Edellisessä listauksessa sijoitus oli välillä 301–400. Suomesta listalle ylsi kuusi yliopistoa. Kaikkiaan listalla oli maailman 775 johtavaa yliopistoa lääketieteen, hammaslääketieteen sekä terveystieteen aloilta.
Jyväskylän yliopiston luonnontieteet arvioitiin sijoille 501–600 kaikkiaan 1 054 yliopiston joukossa. Physical sciences -listalle pääsevät yliopistot, jotka ovat maailman kärkeä matematiikan, tilastotieteen, fysiikan, astronomian, kemian, geologian ja ympäristötieteen aloilla.
- Hienoinen laskusuunta tuloksissa voi selittyä osaltaan vuosittaisella vaihtelulla. Arvioinneissa painotetaan eniten julkaisuaktiivisuutta ja kansainvälistymistä, kehittämispäällikkö Anna Grönlund kertoo. Myös arvioitujen yliopistojen määrä on kasvanut viime vuosina.
Tieteenala-arvioinneissa painotettiin opetusta, tutkimusta sekä viittauksia julkaisuihin. Lisäksi arvioitiin ulkoista rahoitusta ja kansainvälisyyttä.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Kehittämispäällikkö Anna Grönlund, puh. 050 313 0401, anna.m.gronlund@jyu.fi
Listaus:
Huom! Uudet, vuodelle 2020 merkityt tulokset, julkaistaan 19.11.
Psychology:
Clinical, Pre-Clinical & Health:
Physical Sciences:
Tämän syksyn aiemmat tieteenalalistaukset: