THE-ranking: Luonnontieteet, psykologia ja terveystieteet mukana arvostetussa listauksessa

Sijoitus oli edellisvuonna välillä 301-400. Physical sciences -listalle pääsevät yliopistot, jotka ovat maailman kärkeä matematiikan, tilastotieteen, fysiikan, astronomian, kemian, geologian ja ympäristötieteen aloilla. Suomesta listalle pääsi seitsemän yliopistoa, joista JYU oli kolmas.
Jyväskylän yliopiston psykologian ala sijoitettiin välille 251-300 maailman huippuyliopistojen joukossa. Psychology–tieteenalalistalla järjestykseen 568 parasta yliopistoa. Jyväskylän sijoitus laski hieman viime vuodesta. Suomesta listalla oli kuusi yliopistoa.
Terveystieteiden sijoitus pysyi ennallaan välillä 401–500 Clinical & Health –listauksessa. Suomesta listalle ylsi kuusi yliopistoa. Kaikkiaan listalla oli maailman 925 johtavaa yliopistoa lääketieteen, hammaslääketieteen sekä terveystieteen aloilta.
- Tieteenala-arvioinneissa mitattiin opetusta, tutkimusta sekä viittauksia julkaisuihin. Lisäksi arvioitiin ulkoista rahoitusta ja kansainvälisyyttä. Arvioinneissa painavat eniten julkaisuaktiivisuus ja kansainvälistyminen, kehittämispäällikkö Anna Grönlund kertoo.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Kehittämispäällikkö Anna Grönlund, puh. 050 313 0401, anna.m.gronlund@jyu.fi
Listaus:
Huom! Uudet, vuodelle 2022 merkityt tulokset, julkaistaan 16.9.
Physical Sciences:
Psychology:
Clinical and Health:
Seuraavat THE-tieteenalakohtaiset tulokset julkaistaan 6.10., 13.10. ja 3.11.