THE-ranking: Kasvatustieteet maailman kärkeä, yhteiskuntatieteet sijoittuivat myös hyvin, taloustieteet uutena listoille

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteet sijoittuvat sijalle 95 maailman parhaimpien yliopistojen joukossa. Times Higher Education – World University Rankings laittoi tänä vuonna Education–tieteenalalistalla järjestykseen kaikkiaan 428 parasta yliopistoa. JYU:n sijoitus säilyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna.
Julkaistu
17.10.2018

Sadan parhaan joukkoon pääsi Suomesta myös Helsingin yliopisto. Kärjessä jatkoivat yhdysvaltalaiset Stanfordin ja Harvardin yliopistot.

JYU:n yhteiskuntatieteet arvioitiin puolestaan Social sciences –listalla viime vuoden tapaan sijoille 201-250. Listalle pääsi kaikkiaan 666 yliopistoa. Uutena Business & Economics –listaukseen nousi yliopiston taloustieteet, joiden sijoitus oli välillä 301–400. Kaikkiaan tällä alalla arvioitiin 585 maailman johtavaa yliopistoa.

THE-rankingin kasvatustieteiden arvioinnissa olivat mukana yliopistot, jotka ovat maailman johtavia kasvatustieteissä ja opettajankoulutuksessa. Yhteiskuntatieteiden listalla arvioitiin viestintä- ja mediatutkimusta, politiikantutkimusta, kansainvälistä kehitystutkimusta, sosiologiaa ja maantietoa.

Tieteenala-arvioinneissa painotettiin opetusta, tutkimusta sekä viittauksia julkaisuihin. Lisäksi arvioitiin ulkoista rahoitusta ja kansainvälisyyttä, kuten myös tutkimuksen kansainvälistä mainetta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Kansainvälistymispäällikkö Anna Grönlund, puh. 050 313 0401, anna.m.gronlund@jyu.fi

Listaus: