Tekoäly ihmistieteissä: Ville Heilala aloitti yliopistotutkijan tehtävässä

”Olen kiinnostunut inhimillisistä ilmiöistä ja lähestymistapani uuden tiedon tuottamiseen on laskennallinen, eli taivutan monimuotoisia aineistoja, algoritmeja ja tietokoneiden laskentatehoa tutkimuksen tarpeisiin”, Heilala kertoo.
Aihealueina häntä kiinnostavat erityisesti oppiminen ja hyvinvointi. ”Laajempi tavoitteeni tutkijana ja opettajana on löytää keinoja, miten teknologian avulla saisimme edistettyä ihmisten parhaita puolia.”
Tutkimustyö ja opettaminen yhdistyvät hänen mukaansa tällä hetkellä innostavasti ohjaamalla väitöskirjatutkijoita. Jyväskylän yliopistossa Heilalaa inspiroivat monitieteinen tutkimusyhteisö, kollegat sekä kaunis kampusalue: ”Arvostan suuresti tieteidenvälistä ajattelua”.
Heilala on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa tutkijatohtorina tutkimusaloinaan oppimisanalytiikka, tekoäly koulutuksessa ja teknologian tulevaisuuden näkymät. Heilala on väitellyt filosofian tohtoriksi tietotekniikasta Informaatioteknologian tiedekunnassa vuonna 2022 aiheenaan opiskelijoiden toimijuuden analysointi laskennallisen psykometriikan menetelmin. Hänellä on myös kasvatustieteen maisterin tutkinto ja musiikin kandidaatin tutkinto. Ennen tutkijanuraansa Heilala työskenteli yli kymmenen vuoden ajan opettajana perusopetuksessa.