Soveltavan kielentutkimuksen keskus kotoutumiskoulutuksen päättötestin sisältöjen tuottajaksi
Vuoden 2025 alussa voimaan astuneen uudistetun kotoutumislain myötä kielitaidon päättötestaus tulee osaksi aikuisten kotoutumiskoulutusta. Valtakunnalliseen päättötestaukseen liittyvästä järjestelmästä vastaa Opetushallitus ja testin sisällöt tuottaa Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskus.
Olemme alkuvuoden aikana laatineet testit sekä suomen että ruotsin kieleen, esitestanneet tehtäviä, järjestäneet standard setting -tilaisuuksia, joissa kielen asiantuntijat ovat asettaneet tehtäviä taitotasoille sekä määritelleet pisterajoja testikokonaisuuksille. Lisäksi sekä suomessa että ruotsissa asiantuntijat ovat arvioineet testipilotissa tehtyjä puhumisen ja kirjoittamisen suorituksia. Samalla on testattu arviointikriteerien toimivuutta.
Sari Ahola, tutkimuskoordinaattori
Soveltavan kielentutkimuksen keskus on merkittävä toimija kielitaidon arvioinnin alalla. Keskuksessa on vuodesta 1994 saakka koordinoitu kansallista kielitaidon arviointijärjestelmää, yleisiä kielitutkintoja.